Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste harmaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Distressed- ja avaruuskynnet

Tässä parit kavereilleni lakkaamat kynnet. Ensimmäinen kavereista pyysi jotain harmaansävyistä ilman mitään isoja koristeita, ja päädyimme tekemään kynnet distressed-tekniikalla, joka kulkee myös dry brush nimellä. Kynnet on tehty sutimalla valkoista, harmaan sävyjä sekä mustaa lakkaa valkoiselle pohjalle. Mavalan valkoinen lakka on muuten yksi parhaista valkoisista cremeistä, joita olen kokeillut.

distressed_nail_art

Käytetyt lakat:
Mavala White
Flormar 814
O.P.I Cement The Deal
Zoya Noot
Zoya Storm
Delia No. 1 40
alus- ja päällyslakka

Toinen kaveri halusi jotain sinistä ja kimaltavaa, joten teimme avaruuskynnet. Pohjalakkana on Zoyan Dream, tummansininen holounelma. Tuputtelin aksenttikynsiin joitain avaruudellisiksi toteamiani sävyjä ja lisäsin vähän hilelakkaa ja tähtipaljettia tuomaan lisäkimallusta. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin voinut myös maalata kynsille pieniä tähtiä akryylimaalilla, kuten olen aiemmin tehnyt, mutta enpä silloin muistanut.

space_nail_art

Käytetyt lakat:
Gina Tricot White
Colors by Llarowe Love You Forever
Zoya Dream
Lumene Make Impact
Color Club Fashion Addict
IBD Glitterazzi
O.P.I My Voice Is a Little Norse
alus- ja päällyslakka

Pöydälle kertyi aikamoinen rivi lakkoja näitä kynsiä tehdessä. On siis selvästikin aiheellista omistaa samasta väristä monia eri sävyjä ja koostumuksia.

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Hannibal-kynnet ja juhannus-stoori

No niin, juhannuksesta on selvitty. Minä vietin juhannuksen Kalajoella, en tosin juhlien, vaan töitä tehden. Olen nimittäin jo toista kesää töissä Kalajoella, tällä kertaa eräällä grillillä yövuorossa. Ei tullut Juhannuksena tylsää, sillä porukkaa riitti jonoksi asti. Yhden kerran jouduimme soittamaan poliisit, kun eräs hyvässä nousussa oleva juhlija tuuppasi vahingossa toista kaltaistaan, jonka ranut lensivät tiskille ja minun päälleni. Mitäpä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin aloittaa porukalla nyrkkitappelu niin että ketsuppi vaan roiskuu. Kaikki selvisivät kuitenkin ehjin nahoin ja lopussa porukka halaili toisiaan anteeksi pyydellen. Minä taisin kärsiä eniten, kun jouduin siivoamaan sen sotkun.

Mutta kaikenkaikkiaan tykkään kyllä tehdä töitä Kalajoella, koska se on niin ihana paikka. Saan kävellä töihin metsäpolkuja ja merenrantaa pitkin. Olen myös aina kokenut Kalajoen hyvin turvalliseksi paikaksi, myös juhannuksen aikaan, kun liikkeellä on paljon päihtyneitä juhlijoita. Ainut asia, mistä en pidä on sikaileva juhlakansa, joka jättää jälkeensä roskameren, vaikka roskiksia on joka kulmalla.

hannibal_nails

Ai niin, onhan minulla tosiaan kynnetkin esiteltävänä. Olen jo pitkään halunnut tehdä Hannibal-tv-sarjasta kynnet, koska fanitan sitä. En yleensä välitä verestä ja suolenpätkistä, mutta sarja on niin upeasti kuvattu ja valaistu ja lavastettu, että olin myyty jo ekan jakson jälkeen. (Ja Mads Mikkelsen on superkomea, köh köh.) Itken, koska sarja päätettiin lopettaa.

bornprettystore_stamping_bpl_032

Koristelin kynnet peuraleimoilla, jotka on BornPrettyStoren BPL-032* -joululaatasta. Käytin leimasimena BornPrettyStoren läpinäkyvää löllöleimasinta*, jolla on helppo saada leimat kohdalleen. (Kirjoitin laatasta ja leimasimesta aiemmin Tässä postauksessa.) Lisäksi piirsin nimettömään tussilla vinksahtaneen kellotaulun, joka lienee tuttu sarjaa katsoneille.

Käytetyt lakat:
O.P.I Cement The Deal
Delia No. 1 37
Gina Tricot White
Konad Black
alus- ja päällyslakka

Oletteko te katsoneet Hannibalia? Ja mites teidän juhannus sujui?

http://www.bornprettystore.com/
 *Olen saanut BPL-032-leimauslaatan ja löllöleimasimen testiin BornPrettyStorelta. Ne löytyvät nail art -osiosta. BornPrettyStore tarjoaa tuotteistaan 10 % alennusta koodilla WTFQ10. Jos alekoodiani käytetään kymmenen kertaa, BPS sponsoroi arvonnan blogissani. En hyödy tämän postauksen linkkien avaamisesta.

maanantai 30. tammikuuta 2017

Kirsikankukat

En uskalla laskea, montako käyttämätöntä lakkaa kokoelmassani kököttää. En haasta itseäni lakkaamaan niillä, mutta tänään ajattelin kuitenkin käyttää edes yhtä niistä. Minä kun en juuri koskaan käytä harmaita lakkoja, mutta minun piti silti aikoinaan mennä ostamaan O.P.I:n Cement The Deal, koska se on sävyltään juuri täydellinen perusharmaa creme. Ja eikö kaikki tarvitse perusharmaan cremelakan?

spring_nail_art_2

Yhdistin harmaaseen Sally Hansenin vaaleanvihreän Palm Treatin, jonka olen julistanut mun viralliseksi kevätlakaksi. Kevät tekee siis tuloaan aikaisin tänä vuonna.

Kuorrutin aksenttikynnet helmillä ja lisäsin vielä vaaleanpunaisen ja valkoisen kukkakoristeen kirsikaksi kakun päälle. Kiinnitin koristeet kirkkaalla päällyslakalla ja ne pysyivät kynsillä kuin takiaiset. Lopputulos on mielestäni japanilaishenkinen. Kynsien värimaailma on yllättävän kiva ja kaikki överikoristeet luonnollisesti viehättävät minua.

cherry_blossom_nail_decoration

Sain valita kukkakoristeet testiin EnjoyOurs-nettikaupasta, joka on mulle uusi tuttavuus. Paketti matkusti tänne pohjoisen perukoille muutamassa viikossa ilman mitään hämminkejä. Minä sain testiin valkoisia, vaaleanpunaisia ja keltaisia kukkakoristeita sekä siirtokuvia, jotka esittelen erikseen.

Käytetyt lakat:
O.P.I Cement The Deal
Sally Hansen Palm Treat
alus- ja päällyslakka

http://www.enjoyours.com/?src=HAL10
EnjoyOurs tarjoaa teille 10% alennuksen koodilla HAL10.
Jos viisi ihmistä käyttää alennuskoodiani, EnjoyOurs sponsoroi blogissani arvonnan.
En hyödy tämän postauksen linkkien klikkauksista.

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Vaaleanpunainen hileliuku

Se ois taas blogin päivittämisen paikka. Toivottavasti ette kyllästy tähän mun ylettömään kahen postauksen kuukausitahtiin. Mulla vaan on tähän aikaan vuodesta aivan liikaa vapaa-aikaa.

Tässä pikalakkaus, jonka tein eräisiin 50-vuotisjuhliin. Havahduin siihen, että hilelakat ei ole pelkkiä hyllynkoristeita, joten päätin ottaa asiaksen joskus käyttääkin niitä. Vielä kun saisin hommattua peel off -aluslakan niin uskaltaisin vaikka kuorruttaa kynnet pelkällä hileellä ilman painajaisia sen poistosta.

zoya_noot_glitter_gradient

Kynsien pohjalla on Zoyan Noot, joka on tummanharmaa lähes yhdellä kerroksella peittävä creme. Tuputtelin meikkisienellä kynnelle O.P.I:n kimaltavaa You Pink Too Much -lakkaa. Se on kirkaspohjainen ja siinä on kylmänsävyisiä vaaleanpunaisia hexhileitä ja pientä hopeista hologrammihilettä. Nappasin sen kerran mukaan alelaarista heräteostoksena, koska se oli niin nätti, enkä muistanut, että mulla on ennestään jotain yli kymmenen vaaleanpunaista hilelakkaa, joita en koskaan käytä. Ne on vaan niin herkullisen näköisiä, etten osaa olla hamstraamatta niitä.

Sudin vaaleanpunaisen hilelakan päälle myös vähän BYS:n kultaista hologrammihilelakkaa tuomaan lisäkimallusta. Se ei värinsä puolesta erottunut muun hileen joukosta ollenkaan, mutta kimalsi kyllä nätisti, niin kuin olin toivonutkin.

Ihan nätit ja näpsäkät kynnet, eikä niitä ollut edes vaikea poistaa.

Käytetyt lakat:
Zoya Noot
O.P.I You Pink Too Much
BYS Gold Finger
+ alus- ja päällyslakka

***

Time to update my blog again! I hope two posts in a month is not too excessive for you. I just have too much free time at this time of the year.

Here's a quick manicure I made for one birthday party. I realized that glitter polishes aren't just for decorating my apartment so I'm going to try and wear them sometimes. And when I will finally get my hands on a peel off base coat nothing can stop me.

I used Zoya's Noot as my base colour. It's a dark grey, almost black, creme. The quality was great and the polish was opaque in almost one coat. The pink glitter polish is O.P.I's You Pink Too Much. It has light pink hex glitter and small silver holographic glitter. It's so pretty! I always fall for this type of glitter polishes.

I also applied some golden holographic glitter polish in the mix. The gold wasn't visible on the nail but the extra sparkle was still there. I used a make up sponge to spread the glitter polishes to get a smoother gradient look.

I like this technique because you can make quick, pretty manicures with any colour combination.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Zoya Yuna swatch

Kynsilakka-addikti ei mene ihmisten ilmoille ilman kynsilakkaa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kynsihöperöitynyt on lakatta alaston, minkä kaikki varmasti huomaavat ja tuijottavat paheksuen. Sen häpeän olen itse kokenut.

zoya_yuna_swatch

Näiden tunteiden pakottamana roiskaisin kynsilleni Zoyan Yunan juuri ennen trehvejä kaverin kanssa. Olin jonkin ihmeen itseluottamuspuuskan vallassa ilmoittanut kaverille, että voin tulla ensin heille ja lähdetään sitten yhdessä kiertelemään kauppoja, vaikka on jo yleistä tietoa, että mun ajanhallintataidot on taaperon tasolla. Oon niin sanotusti aikapositiivinen eli jaksan sokeasti uskoa aikaan ja sen riittämiseen, vaikka se aina lopussa pettää minut. (Nytkin mun pitäisi olla hoitamassa niitä koulukiireitä, joista viime postauksessa valitin, mutta uskottelen itselleni, että voin päivittää blogin samalla, kun tankkaan itseeni aivoille välttämätöntä energiaa ja lipitän litran teetä.)

Niinhän siinä sitten kävi, että olin auttamatta myöhässä ja kaveri päätyi tulemaan mun luo katsomaan, kun lakkaan kynsiäni kylmän viileästi. Ehkä hän kynsi-ihmisenä ymmärsi. Tai oli osannut vanhasta tottumuksesta varautua. Mutta eikös sitä sanota, että parempi myöhään ja hyvännäköisenä kuin ajoissa ja lakattomana? Sanotaan.

Ostosreissu meni muuten nappiin ja rahaakin tuli törsättyä. Ostimme koiranruokaa, kaakaota ja maailman suurimmat jäätelötötteröt.

P.S. Zoyan Yuna on täydellisyyttä.

***

A nail polish addict goes out without nail polish only in an extreme emergency. A nail polish junkie is naked without nail polish and everyone is going to notice it and stare at her disapprovingly. I've gone through that shame.

With these feelings I threw Zoya's Yuna on my nails just before going out with my friend. Overcome by a sudden self-confidence I had announced her that I would be coming over to her place and then we could move on together, even though it's common knowledge that I'm at a toddler's level when it comes to time management. I identify myself as a time-positive person. I have blind faith in time and its sufficiency even though it always betrays me in the end. (Right now I should be dealing with a mountain of homework and I convince myself that I have time to update my blog while stuffing myself with necessary sustenance and a litre of tea.)

And to nobody's surprise I was beyond late and my friend had to come and pick me up and witness me finishing my manicure without a care in the world. She shares my passion with nail polish so I hope she understands. Or maybe she's already used to me being me. But don't they say it's better to arrive late and looking good than in time without polish? They do, trust me.

Our shopping trip was a success and we did burn quite a sum of money in dog food, cocoa and the biggest ice cream cones in existence.

P.S. Zoya's Yuna is pure perfection.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Leopardisydän

Tein vielä toisetkin paidasta inspiraation saaneet kynnet. Ostin valkoisen kauluspaidan ja tummanharmaan leopardipuseron, jotka yhdistin samaan asukokonaisuuteen. Jep, heittäydyin oikein villiksi, kun ostin viimeisimmällä shoppailureissulla yhteensä kolme paitaa ja vielä kengät! Minä hankin uusia vaatteita sen verran harvoin, että sitä pitää nyt fiilistellä oikein kunnolla.

leopard_heart_nails

Paidan sävyä lähimpänä oli Lady Narcissan taannoin järkkäämästä arvonnasta voittamani Zoyan Noot -lakka, joten valitsin tietty sen kynsille. Se on toinen Zoyani ja ensimmäinen, jota kokeilen kynsille asti. Suureksi harmikseni en saanut lakan sävyä kuvattua kameralle oikein ja lakka näyttää mustalta. Oikeasti Noot on hyvin hyvin tumman harmaa, mutta ei kuitenkaan niin tumma, että sitä voisi luulla mustaksi. Juuri täydellinen tummanharmaa minun makuuni. Noot levittyi kuin unelma ja kaksi kerrosta riitti peittämään.

leopard_heart_nails_2

Aksenttikynnen pohjalle laitoin valkoisen lakan, jonka päälle maalasin ohuella siveltimellä sydämen ja lakkasin sen ympäryksen Nootilla. Koristeeksi maalailin leopardikuviota ja lisäsin vähän vaaleanpunaista hilettä O.P.I:n You Glitter Be Good To Me:sta. Leopardikuvio ehkä vähän hävitti sydämen muodon, mutta kynsistä tuli kuitenkin sellaiset kuin olin päässäni kuvitellutkin. Joskus näinkin päin.

Käytetyt lakat:
Essie: First Base
Zoya: Noot
Color Club: French Tip
O.P.I: You Glitter Be Good To Me
Seche Vite

***

I got inspirated by my clothes again. I bought a white blouse and a dark grey pullover that I paired together. Yeah, I got wild and bought three shirts and shoes. I buy new clothes so seldom that I've to enjoy these rare moments.

Zoya's Noot was the closest shade to my pullover so of course I chose to wear it on my nails. I won it from Lady Narcissa's giveaway not too long ago. It's my second Zoya and the first I've tried on my nails. I adore the beautiful dark grey colour but unfortunately I cannot show it to you because I couldn't photograph it right. In my pictures it looks black but in reality it's just that perfect darkest grey it can be without looking black. The quality of the polish was flawless: it applied smoothly and covered with two coats.

I painted the base of my accent nail with white and drew a heart on it and painted the outside of it with Noot. I decorated the heart with leopard print and some pink glitter from O.P.I's You Glitter Be Good To Me. The shape of the heart kind of got lost under the leopard spots but the nails did turn out exactly like I had planned and I liked them.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Sadetta ja tauluja

Tässä erään sadepäivän tuotos. Kynsillä on China Glazen Sea Spray, siniharmaa lakka, jossa on aavistus shimmeriä pehmentämässä sitä. Voiko sopivampaa sadelakkaa olla? Laitoin Sea Sprayta kolme kerrosta, mutta lyhyemmille kynsille riittänee kaksi. Lakka oli vähän vetisen oloista, mutta levittyi kuitenkin vaivatta.

China_Glaze_Sea_Spray

En halunnut mitään monimutkaisia koristeluita,joten päädyin yksinkertaiseen siirtokuva-strassi-yhdistelmään. Siirtokuvat esittävät tauluja. Jaksan aina ihmetellä näitä, koska nämä ovat pienuudestaan huolimatta niin yksityiskohtaisia. Tarvitsisin surennuslasin, että näkisin kunnolla. Tykkään näistä siirtokuvista paljon, koska ne on ihanan erikoisia.

***
Here's something I made on a rainy day. I painted my nails with China Glaze's Sea Spray, the perfect polish for rainy weather. It's a bluish gray polish with some very subtle shimmer that gives it softness. I used three coats on my nails but I believe two will be enough for shorter nails. Sea Spray felt somewhat watery to me yet it wasn't runny and applied smoothly.

China_Glaze_Sea_Spray_2

I wanted to keep the nails simple and picked out some water decals and rhinestones for decoration. I like the water decals a lot. They are mini paintings and they are super detailed even though they are so tiny. I would need a magnifying glass to see all the details properly. It's nice to have some decals that are more extraordinary.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Maailman seksikkäimmän demonihovimestarin kunniaksi

Seuraavat kynnet ovat saaneet inspiraationsa mun lempimangasta, Yana Toboson luomasta Kuroshitsujista. Yritän olla fanityttöilemättä ja kerron vaan lyhyesti, että Kuroshitsuji (eng. Black Butler) sijoittuu viktoriaaniselle aikakaudelle Englantiin ja kertoo pojasta, jolla on demoni hovimestarina. Nerokasta, eikö? :D Demoni, a.k.a Sebastian, esiintyy ihmismuodossaan, mutta välillä nähdään vilauksia myös hänen oikeasta muodostaan. Jotta mystisyys säilyisi, demonimuoto kuitenkin jää kuitenkin piiloon varjoihin tai massiivisen sulkasateen alle. Ihan järkeenkäypää.

Mikäli tykkäät lukea mangaa, josta löytyy toimintaa, komediaa, synkkiä hetkiä ja kutkuttavan jännittäviä mysteereitä, niin suosittelen lämpimästi Kuroshitsujia. Itse tykkään erityisesti myös Yana Toboson kauniista, yksityiskohtaisesta piirustustyylistä. Kuroshitsujia voi lukea ilmaiseksi netistä ja pokkareita löytyy myös ihan kivijalkakauppojen lehtihyllyistä. Ikäsuositus mangassa on 14+. Itse olen 20, että kyllä kärsii vielä näinkin "vanhana" lukea. :D

Kuroshitsuji nails

Mulla ei ole hirveästi kerrottavaa itse kynsistä, koska ne on loppujen lopuksi aika simppelit. Tein pohjalle harmaan liukuvärjäyksen ja leimasin päälle sulkia Konadin laatasta m77. Kynnet saattoivat olla osaksi myös parin viikon takaisen sadesään tuotosta. Nythän paistaa onneksi jo aurinko.

Käytetyt lakat:

Essie - First Base
Delia No. 1 - 84
Color Club - Shabby Drab
Golden Rose - Matte Velvet 11
Konad - Black
China Glaze - Liquid Leather
Cesars Secrets - Matte Top Coat
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat

Leimauslaatta:

Konad - m77


Tässä vielä pari inspiraatiokuvaa animesta ja mangasta. En edes yrittänyt lähteä maalaamaan Sebastianian täydellistä, kujeilevaa virnistystä kynsille, vaan tein vain ihan tavallisen "kurpitsairvistyksen" nimettömiin. Olkaa armollisia!


***

This manicure was inspired by a character from Yana Toboso's manga Kuroshitsuji (eng. Black Butler). Shortly, the story takes place in the Victorian era in Great Britain and is about a boy who has a demon butler serving him. The idea is so random that it's brilliant. :D

The character behind these nails is Sebastian, the demon butler himself (pictures above). Sebastian is usually seen in his human form and when in demon form, he is often covered in shadows and feathers so we've only seen glimpses of his true form. So anyway, that's why I have feathers on my nails.

The manicure itself is pretty simple so I don't have that much to tell about it. I did a grey gradient manicure with stamps from Konad image plate m77. On the ring fingers I painted a grin with sharp teeth. I know, it's not sexy and devious like Sebastian's but I did what I could. Please have mercy on a poor fangirl.

If you like to read manga that has comedy, action, drama, supernatural and mystery then I recommend you to check out Kuroshitsuji. ;)

tiistai 29. lokakuuta 2013

Niittikynnet ja uusia tuulia

Jee jee, mun kone on taas terve ja voin postailla sillä. Nyt pitäisi postauksiakin ruveta tulemaan taas normaaliin tahtiin. Otin kuvat kynsistä mun uudella järkkärillä, josta jo aikaisemmin mainitsinkin. Jonkin sortin kuvia olen sillä siis onnistunut tallentamaan, vaikka tarkennus onkin aika usein pielessä, enkä mistään erikoistoiminnoista ja säädöistä ymmärrä yhtikäs mitään. Vielä! Sen osaan kuitenkin sanoa, että kontrasti on tässä kamerassa paljon parempi kuin vanhassa pokkarissa, mikä on varmaan ihan odotettavissa. :D

Ja vaihdoin tosiaan ulkoasua. Olin totaalisen kyllästynyt vanhaan ulkoasuun ja halusin välillä jotain hillitympää. Ehkä tästä uudesta tuli vähän liiankin hillitty, vai mitä olette mieltä? Jonkin verran hienosäätöä ulkoasun kanssa vielä teen, mutta se on nyt alustavasti tämmöinen ja mun mielestä kivempi kuin edellinen. Bannerin mulle teki mun veli. :3

Nyt voisi ehkä esitellä ne kynnetkin:


Mun teki mieli tehdä jonkin sortin niittikynnet ja päädyin aika äkkiä niitein koristeltuun puolikuumanikyyriin. Turkoosi lakka on H&M:n Bella's Choice, jolla olen kerran aikaisemminkin tehnyt puolikuumanikyyrin, tosin aika kauan aikaa sitten. Lakka yllätti minut positiivisesti. Se peitti täydellisesti kahdella kerroksella, levittyi mallikkaasti ja on myös pysynyt kynsissäni monta päivää kulumatta juuri yhtään. En ole ikinä ollut mikään turkoosin ylin ystävä, mutta olen ilmeisesti päässyt yli siitä, sillä lakan väri ei häirinnyt minua yhtään.

Nimettömiin ja peukkuihin halusin jotain vähän erilaista, mutta päähän ei pälkähtänyt mitään käyttökelpoista ideaa, joten lakkasin kynnet testausta odottaneella China Glazen Some Like It Hautella. Haute on tumma, sinertävän harmaa hilepommi. Lakassa on paljon hopeista hologrammihilettä, joka kimaltelee ihanasti kaikissa sateenkaaren väreissä. Harmi, kun en saanut ikuistettua sitä väriloistoa, kun aurinko leikki piilosta. Haute levittyy hyvin ja peittää kahdella kerroksella. Lakan pinta jää aika rosoiseksi ja se tarvitsee pari kerrosta päällyslakkaa siletäkseen. Nimettömässä himmeästi näkyvä vihreä heijastus on muuten peräisin minun paidastani. Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun huomaan, että paidan väri on päässyt mukaan kuvaan. Huokaus.

Niitit sopii mun mielestä hyvin näihin kynsiin, vaikka lopputulos onkin taas tämmöinen simppeli. Nyt kuvasta huomaan, että joistakin kultaisista niiteistä on kulunut väriä. En tosiaan laittanut niittien päälle kirkasta lakkaa, koska ajattelin, että 3D-efekti saattaisi kärsiä. Eipä tuota kulumista kyllä livenä huomaa, ja niititkin ovat pysyneet hyvin kiinni.

Tykkään näistä kynsistä. Ei nyt mitkään tuijottelukynnet, mutta kuitenkin semmoiset sievät ja siistit.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Raitoja

En ole pitkään aikaan postannut mitään järkevää, joten ajattelin, että tänään voisin esitellä mun viimeaikaisimmat lakkaukset. Juhannuksen kunniaksi pitäisi varmaan olla kynsissä jotain värikkäämpää, mutta mennään nyt näillä.
Alunperin mun teki mieli saada kynsille jotain oikein vihreää, kun ulkonakin kaikki vihertää. Muistin joskus nähneeni Tartofraisessa hienot vihreäraidalliset kynnet ja halusin itsellekin raitoja kynsiin. Mulla ei kuitenkaan ole paljon vihreitä lakkoja, joten päätin käyttää harmaata ja hopeaa. Kyllähän kesään kuuluu sade ja harmaat pilvetkin.


Tämmöset näistä tuli. Nämä oli niin helppo tehdä, että tällä kerralla ei voinut mennä pieleen. Oli kiva päästä taas leikkimään eri lakoilla.


Lakkasin kynnet ensin China Glazen Sea Spraylla, joka on tavallinen vaaleanharmaa lakka. Meinasin jättää senkin ostamatta, mutta nyt olen tyytyväinen, että laitoin sen ostokoriin. Mun piti ottaa teille swatch-kuvat tästä lakasta, mutta unohdin. Raidat vetelin vapaalla kädellä Color Clubin Shabby Drab ja Rad Nomad -lakoilla, Dependin hopeisella nail art -lakalla, Isadoran Silver Sparkles -lakalla ja Bys:in hopeahilelakalla.


Isadoran hopeinen lakka on Dependin nail art -lakkaan verrattuna paljon näkyvämpi ja kimaltavampi. Kynsillä Dependin lakka jotenkin maastoutuu tuonne harmaiden sekaan.

Niin ja hyvää juhannusta kaikille! :)

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Miau! :3

Mulla on pitkästä aikaa kynsissä lakkaus, jota ei oo tehty mitään kisaa varten. Helpottavaa vaihteeksi toteuttaa jotain ihan ilman mitään teemaa.


Tässä siis harmaa-pinkit leopardikynnet. Mulla ei olekaan tainnut olla aikaisemmin harmaita kynsiä.
Idea näihin kynsiin tuli mun kaverin ihanasta paidasta. Kaverini istui koulussa edessäni, eikä mulla tietenkään ollut tähdellisempää tekemistä kuin tuijottaa hänen selkäänsä ja sitten ruveta suunnittelemaan kynsiä. Ois kyllä ollu kiva saada kuva myös siitä paidasta ihan vertailun vuoksi, mutta mulla ei nyt tähän hätään semmosta löydy.


Kaverin paidan pohjakuviona oli oikeastaan maastokuvio, mutta mää tein siitä vähän oman version ja tuputtelin kynsille tummempia väriläiskiä meikkisienen avulla. Sen jälkeen tein kynsiin pinkkejä pilkkuja dotting toolin (eli siveltimen päähän teipatun nuppineulan) avulla. Tämän vaiheen jälkeen kynnet näyttivät vähän sairastuneilta, kun niissä oli punaisia pilkkuja. :D Reunustin pilkut mustalla lakalla ja tein niistä vähän sydämenmallisia niin kuin ystäväni paidassakin.


Ensin en oikein osannut päättää, että tykkäänkö näistä kynsistä vai en. Nyt oon kyllä selvästi taipunut sen tykkäämisen puolelle. Vaikka nämä onkin leopardikuvioiset niin silti kivan arkiset. Värit on kovasti mun mieleeni ja musta kynnet sopii hyvin yleensä käyttämieni vaatteiden ja värien kanssa (ööh, siis jonkin sortin verkkareiden ja hupparien kanssa..) Esim. jotkut pinkit glitterkynnet vois näyttää mulla vähän kummalta. :D


Käytetyt lakat:
• Technic, Jet Black
• Maybelline New York, 6 Vibrant Fuchsia
• Color Club, 919 Rad Nomad
• Color Club 918 Shabby Drab
• Make it, 01 Ice
• Cesars Secrets, Rapid Dry Top Coat
• Sally Hansen, Insta-Dri Top Coat

Mutta tämä tyttö lähtee nyt ulos lenkille. Ei näin ihanaa auringonlaskua voi missata.