tiistai 27. joulukuuta 2011

Joululahjoja

Tänä vuonna ei kukaan meidän perheessä saanut kovin montaa lahjaa. En toivonut mitään, mutta äiti oli silti ostanut minulle rasian, johon voin laittaa kynsilakkojani.


Heh, siinä lukee 'Tea', mutta eipä tuo haitanne. Kansi on kiva, kun siitä näkee läpi. Järkkäsin rasiaan kaikki mun erikoiskynsilakat (nail art lakat, kirkkaat lakat, glitterlakat...). Rasia olisi tosin voinut olla pari senttiä korkeampi, koska kaikki lakat eivät mahtuneet sinne pystyyn.

Kummiltani sain tällaisen kynsitarvikepaketin. En arvannutkaan, että kummini oli tietoinen kynsiharrastuksestani, ehkä äiti oli vinkannut.




Paketissa oli siis tosi nättejä strasseja, ihania perhos- ja kukkatarroja, kaksi nail art lakkaa ja päällyslakka.

Toivottavasti kaikkien joulu meni hyvin! :)

lauantai 24. joulukuuta 2011

Sähkönsiniset kynnet

Laitan nyt postauksen kynsistä, jotka tein Welcome to my nails -blogin lakkauskilpailuun. Halusin samalla päästä kokeilemaan uusia lakkoja ja strasseja. Blogissa on vielä pari päivää aikaa käydä äänestämässä omaa suosikkiian. Äänestäjille näyttäisi olevan luvassa myös pieni palkinto. Ja vaikka ette äänestäisikään, käykää ihmeessä ainakin katsomassa finalistien taiteilemat lakkaukset. :) Kilpailuun pääsee pomppaamaan suoraan Tästä.


Otin kuvan sisällä ikkunan edessä, ja värit ovat tällä kertaa oikein onnistuneet (hohoho). Sininen lakka on Golden Rosen Fantastic ja hopeinen lakka Isadoran Silver Sparkles. Ihania lakkoja molemmat. Kynnet ovat itsessään aika yksinkertaiset: siniselle pohjalle on maalattu hopeisia kuvioita. Kaverini sanoi, että kuviot muistuttavat poron tai hirven sarvia. :)


Tämä kuva on otettu lampun valossa. Hyvä kuva tämäkin (vaikka itse sanonkin xD), mutta väri on paljon himmeämmän näköinen.


Tarvoin ihan takapihalle asti ottamaan kuvia. Päädyin sitten siihen kultaiseen keskitiehen ja valitsin sisällä päivänvalossa otetun kuvan parhaaksi.


Tällä kertaa otin vielä kuvan käyttämistäni lakoista. Käytin siis Mavalan aluslakkaa ja pikakuivattajaa, Make it:n kirkasta lakkaa, Isadoran hopeista ja Goldren Rosen tummansinistä lakkaa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Arvonta

Mainostan tässä pikaisesti, että Nails of me -blogissa on menossa arvonta, jossa on ihana sininen palkinto. ♥ Tai ainakin luulen, että arvontaan voi vielä osallistua. :D Anyways, käykää ihmeessä kattoon. :)

tiistai 20. joulukuuta 2011

Arvonta My Dream Nails -blogissa

My Dream Nails -blogissa on meneillään arvonta, jossa on ihana palkinto. Voittaja saa mm. kynsilakkoja, glittereitä, teippiä, rasvoja ja paljon muutakin. Että käykääpäs osallistumassa.
Tässä siis kuva koko palkinnosta. Klikkaamalla isommaksi. :)

maanantai 19. joulukuuta 2011

Ostoksia, lahjoja ja palkintoja

Esittelen nyt kaikki uudet kynsijutut, joita olen viime aikoina saanut.

Ensiksi kuva Yóna's Secret Chamberin lakkauskilpailusta voittamistani tarroista ja fimoista. Nyt kyllä riittää kukkia kesää varten.

Sitten Seppälästä ostamani kynsilakat ja lakka, jonka äiti kauppareissulla valkkasi minulle.

Keltainen, sininen ja vihreä lakka ovat siis Seppälästä. Sinisellä ja vihreällä lakalla oli muistaakseni molemmilla hintaa 1.95 euroa eli tämä sininen lakka oli yllättävän halpa tuon kokoiseksi pulloksi. Ja väri on aivan ihana ja lakka peittävää. Hieman kyllä kummallista, että vihreä ja sininen lakkaputeli maksoivat saman verran, vaikka ovat aivan eri kokoisia. Wild and Crazyn lakka taisi maksaa 2.95 euroa eli se oli hieman kalliimpi kuin Golden Rosen lakat. Todella halpa oli silti tämäkin lakka.
En olekaan vielä kerennyt kokeilla kuin tuota sinistä väriä ja täytyy nyt vielä uudestaan sanoa, että sen sävy on aivan ihana. Ystävänikin tykkäsivät.

Ja lopuksi vielä joululahja ystävältäni.

Tadaa! Nämä strassit ovat siis peräisin eräästä ystäväni paidasta. Ne eivät vain oikein meinaa pysyä siinä kiinni. No, minulla on niille hyvää käyttöä. :D Tummansiniset ja hopeiset strassit sopivatkin kauniisti sen ostamani tummansinisen kynsilakan kanssa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Taas yhdet joulukynnet

Osallistuin jokin aika sitten Pastelliunelmia -blogin lakkauskilpailuun. Aiheita oli kaksi, joulu ja talvi. Minä tein jouluiset kynnet ja kaverini talviset. Tavoitteena oli, että molemmat voittaisivat oman osionsa palkinnon, mutta eihän siinä nyt ihan niin käynyt. xD Kumpikaan meistä ei pärjännyt. Kilpailun voittajakynnet voi siis käydä katsomassa suoraan Tästä ja ystäväni tekemät kynnet Täältä. Ja tässä kuva niistä minun jouluisista kynsistä:


Tein jouluisen version viime kesäisistä sinisistä lakkauksista. (Sinisiin kynsiin pääsee nopsasti Tästä.) Tekniikka on molemmissa kynsissä sama, vaihdoin vain sinisen ja hopean punaiseen ja kultaan, ja koristelin joulukynnet näillä ihanilla tarroilla, en strasseilla. Valkoiset raidat tuputtelin meikkisienellä. Kuva valoittui hieman liikaa tai sitten kamera vääristi värejä, sillä oikeasti tuo punainen väri ei ole noin kirkas vaan ennemminkin... verenpunainen. >:D No, joka tapauksessa tykkään näistä kynsistä ja ne onnistuivat minusta hyvin. Sinisestä versiosta pidän kuitenkin enemmän ihanan värin takia.

Käyttämäni lakat:
- Make it, 01 Ice
- Mavala, Minute Quick-Finish
- Mavala, Super Base
- Mavala, 49 White
- WetnWild (punainen lakka)
- Isadora, 652 Gold Sparkles
- Technic, Jet Black

lauantai 17. joulukuuta 2011

Synttärikynnet

Ajattelin nyt laittaa kuvan kynsistä, joilla osallistuin Sonnelan synttärikynsikilpailuun. Pääsin finaaliin, mutta en kuitenkaan oikein pärjännyt - eikä ihme. Kilpailussa oli mukana paljon tosi hienoja ja laadukkaita lakkauksia. Seuraavaksi siis kuva, jonka lähetin kilpailuun:


Ihan kivat kynnet, vai mitä? Nämä olisivat kyllä käyneet prinsessakynsistäkin. Värit ovat tässä kuvassa kyllä hieman vääristyneet. Syytän valoa ja kameraa. Kuvaajassa ei  tietenkään ole mitään vikaa. *kröhöm*

Otin muutaman päivän päästä vielä pikaisesti uuden kuvan päiväsaikaan.


Tässä värit ovat oikein. Kynnet olivat siis korallin väriset, eli vähän vaaleanpunaisemmat kuin yllä olevassa kuvassa. Helmenpuolikkaat pysyivät paremmin kuin odotin. Pari oli silti jo lähtenyt irti, kun otin tämän kuvan.

Ensin lakkasin kynnet tavallisella valkoisella värillä ja sitten helmenvalkoisella. Levitin kärkiin vaaleanpunaista lakkaa ja töpöttelin sen päälle vielä korallin väristä. Lopuksi leimasin Konadilla paljon kukkasia ja liimasin helmenpuolikkaita ja fimorusetteja.

Käyttämäni lakat:
- Mavala, 49 White
- Make it 01 Ice
- Make it, 02 Sweet Sugar
- Colorama (vaaleanpunainen lakka, nimi oli kulunut pois)
- Isadora, 166 Coral

Käyttämäni Konad-laatat:
- m51
- m57
- m82

Huomenna laitan varmaan kuvan lakkauksista, joilla myöskin osallistuin erääseen kilpailuun. Ja jos en huomenna pääse koneelle, niin viimeistään maanantaina voin käydä koulun koneella. :)

tiistai 13. joulukuuta 2011

Talviarvonta Nailicious -blogissa

Kuten otsikkokin jo sanoo, Nailicious -blogissa on arvonta meneillään, ja palkinnot ovat tosi hienot! Minulle jäi tosin vähän epäselväksi, voiko vielä osallistua, mutta yrittänyttä ei laiteta. ^^

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulukynnet

Pääsinpäs vihdoinkin kirjautumaan blogiini. Minulla on ollut jotain häikkää tietokoneen kanssa. Ajattelin, että onkohan minulta kaikki ne vähäisetkin lukijat kaikonneet, mutta yllätyksekseni blogillani olikin yksi uusi lukija. :) Laitan tähän kuvan pikkujoulukynsistä, joilla osallistuin joku aika sitten Glitz & Glamin lakkauskilpailuun. En kuitenkaan pärjännyt kovin hyvin.


Tein siis tuollaisen maiseman, jossa on lunta, kuusi, sininen taivas ja tähtiä. Tein alle liukuvärjäyksen ja tuputtelin kynnen alaosaan valkoista lakkaa lumeksi. Leikkasin pieniä kuusen puolikkaita vanhasta askarteluteipistä. :D


Lakat:
- Sally Hansen, 440 Calypso Blue
- Bys
- Anytime, 14 Taikameri
- Make it, 01 Ice
- Mavala, 49 White
- Maybelline, 650 Midnight Blue

torstai 1. joulukuuta 2011

Uusi kynsilakka, arvontoja, kuulumisia

Rupesin tänään taas vaihteeksi lakkaamaan kynsiä ja huomasin, että valkoinen lakka on melkein loppu ja näyttäisi muutenkin menevän kohta vanhaksi, joten pyysin äitiä tuomaan minulle kaupasta uuden. Äiti toi sitten tällaisen ihanan helmen valkoisen make it:n lakan.


Lakka on nimeltään Sweet Sugar eli suomennettuna Makea/Ihana sokeri. Peittävyydestä en oikein osaa sanoa, koska kerkesin ensin lakata kynnet vanhalla valkoisella lakalla ja levitin sitten myöhemmin uutta lakkaa suoraan siihen päälle. Tässä lakassa on mielestäni tosi kaunis hohto. Sitä oli tosin hieman hankala saada näkymään valokuvissa. Pitänee kokeilla useampaakin tämän merkkistä lakkaa, nämä ainakin vaikuttavat tosi hyviltä.

Sitten sellaista ilmoitusasiaa, että Nailway to Heaven -blogissa on arvonta meneillään ja siinä on aivan ihana palkinto, jonka blogin pitäjä on kustantanut kokonaan itse. Kaikki tuotteet ovat kuulemma myös käyttämättömiä. Tässä vielä kuva:
Hieno palkinto, eikö? ;)

Myös Masaw Nails -blogissa on arvonta, jossa on kiva palkinto. Laitan siitäkin kuvan.
Eli käykääpäs osallistumassa tähänkin.

Voisin kirjoittaa tähän loppukevennykseksi vielä "vähän" kuulumisia.

Eli meillä oli tänään koulussa "ryhmäytymispäivä", jonka tarkoituksena oli oppia tuntemaan koulukaverit paremmin. Molemmat lukion kakkosluokat lähtivät siis muutamaksi tunniksi eräälle vuokrattavissa olevalle mökille, joka sijaitsee järven rannalla metsässä. Mökistä tulee ehkä mieleen sellainen pieni koppero, mutta tämä mökki on tarkoitettu nimenomaan sellaisille isommille ryhmille. Meillä oli siellä myös rippileiri.
   Ensin leikimme pihalla älyhippaa (xD), mikä oli loppujenlopuksi ihan ok, vaikka en siitä pelistä hirveästi tykkääkään. Tuuli oli tosin aika kylmä.
   Sitten meistä muodostettiin viiden hengen "perheitä" eli nostettiin jostain korista pieniä lappusia joihin oli kirjoitettu joku älytön sukunimi, joka meidän piti sitten esittää pantomiimina muille oppilaille ja etsiä sillä tavalla se oma perhe. Satuin samaan perheeseen veljeni kanssa. :D Jokaiselle perheelle annettiin myös orpo vauva, josta piti pitää huolta. Mikä tarkoitti siis vesi-ilmapalloa, joka ei saanut mennä rikki. Meidän Jormamme pysyi ehjänä ihan loppuun saakka, kunnes minä kadotin sen. xD
   Sisällä leikimme peliä, jossa piti etsiä mökkiin kätkettyjä numeroita ja suorittaa niissä olevia tehtäviä, kuten vatsalihasliikkeitä, ryhmän jäsenten hampaiden laskemista, omia balettiliikkeitä ja laulamista. Tämä peli oli alussa tosi hauska ja jännittävä, mutta innostus alkoi loppua kohden hieman hiipua, koska numeroita oli niin paljon ja osa niin vaikessa piiloissa, ettei kaikkia edes löytynyt. Sen parin tunnin kyykkimisen, kumartelun, hyppimisen ja portaiden ramppaamisen jälkeen jalkoja alkoi jo pakottaa. Eräästä sängystä muuten löytyi kuollut hiiri. o_o
   Lopuksi saatiin pullakahvit ja esitettiin sketsejä. :) Oho, tulipas aikamoinen kirjoitelma. Nostan hattua sille, joka jaksoi lukea sen loppuun.

   Nyt pitääkin tästä rientää, että löydän siistit vaatteet koulun huomisiin yhden oppilaan ja yhden tunnin ylioppilasjuhliin. Niin, taaskaan minulla ei ole mitään päällepantavaa! Ja itku, pitää herätä aamulla aikaisin, ettei tule kauhea kiire. Sanoisin, että pitää herätä "laittautumaan", mutta minä en tosiaan osaa yhtään meikata tai laittaa hiuksia mitenkään hienosti. Osaamiseni rajoittuu hiusten harjaamiseen ja ripsivärin ja kevyen meikkivoiteen laittamiseen. Myönnän, muodistakaan en tiedä hölkäsen pöläystä. Kauneuden osalta osaan lakata vain kynsiä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Pikkujoulukynnet

En olekaan nyt vähään aikaan kerennyt päivittää, vaikka kynsiä olenkin lakkaillut ahkerasti. Tein kynnet Yónan pikkujoulukynsikilpailuun ja tulin kolmanneksi! Voi sitä riemua kun sain tietää. :D Kerrankin (melkein) voitan jotain! Pieni palkintokin pitäisi postissa tulla. *kiitos ja kumarrus* Olen nyt kyllä aika tyytyväinen itseeni. ;D Ja käykääpäs katsomassa Yóna's Secret Chamberissa myös ekan ja tokan sijan saaneet kynnet. Oikein hienoja ovat.



Tässä siis pari kuvaa niistä kynsistä. Ensin en millään meinannut saada aikaan minkään sortin jouluisia kynsiä. Tein sitten tällaiset tummemmat, kun punaisen värin kanssa tökki niin paljon. Lakka on Maybellinen Midnight Blue, joka on siis todella tummansininen, melkein musta. Märkänä se näyttää hieman sinisemmältä kuin sitten kuivana. Ensin en oikein tykännyt tästä lakasta, mutta nyt pidän siitä.
Tein kynsiin kuvioita Konadin m51 laatalla ja Mavalan valkoisella lakalla ja reunustin ne ihan tavallisilla joulukortteihin tarkoitetuilla tarroilla, joita kaupat ovat tähän aikaan vuodesta väärällään. Löysin jostain laatikon pohjalta myös vanhoja kultaisia lumihiutaletarroja, joita leikkasin halki ja liimasin kynsien sivuun. Peukaloon liimasin isomman tarran.
Tarrojen kanssa oli minusta mukava väkerrellä ja laitoinkin niitä aika paljon. Päälle laitoin paksun kerroksen make it merkkistä päällyslakkaa ja tarrat pysyivätkin tosi hyvin. Niitä oli tosin hieman tympeä poistaa, koska kynsilakanpoistoaine muutti ne venyviksi ja kumimaisiksi.
Itse tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon. Ne olisivat sopineet tosi hyvin kylän joulunavajaisiin, mutta ikävä kyllä en kuitenkaan päässyt mukaan, koska minulla oli juuri silloin lentsu. Minua harmittaa vieläkin tosi paljon, koska viime vuonnakin taisi käydä sama juttu. Sen siitä saa, kun lähtee pyöräilemään kouluun kaula paljaana.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Glitz & Glam -blogissa kilpailu

Kuten otsikkokin kertoo, niin Glitz & Glam -blogissa on meneillään meikkaus- ja kynsienlakkauskilpailu. Teillä on vielä huimat kolme tuntia aikaa käydä osallistumassa. :D Ja nyt kiiruhdan lähettämään oman osallistumiskuvani, koska tietokoneaikani sulkeutuu minuutin päästä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Arvontoja

Löysin Lepikossa kuhisee -blogista mainoksen kahdesta kynsiblogista, joissa on arvonta meneillään ja kävin itsekin osallistumassa. Laitan tähän alle kuvat palkinnoista ja linkit kyseisiin blogeihin.



Että käykääpäs katsomassa ja osallistukaa tekin. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Shoppailua ja ilotulitusta

Tänään lähdettiin äitin kanssa shoppailemaan, koska minä tarvitsin uuden repun hajonneen tilalle ja tummanvihreän kynsilakan. Reppu löytyi, mutta kynsilakkaa ei. Minulle taitaa käydä joka joulu niin, että lähden ostamaan vartavasten jotain tiettyä väriä ja sitten sitä ei löydykään mistään.
Kävimme ensin Prismassa, mutta siellä on aika köyhä valikoima kynsilakkoja, joten en odottanutkaan löytäväni vihreää sieltä. Ikävä kyllä Kärkkäiselläkään ei ollut ainuttakaan tummanvihreää kynsilakkaa, vaikka muita ihania värejä ja sävyjä oli hyllyt notkollaan. Oli silti pakko valkata hyllyiltä neljä muuta kynsilakkaa.


Tämmöiset siis bongasin IsaDoralta. Olenkin jo vähän aikaa miettinyt, että hopeaa ja kultaista lakkaa pitäisi saada. Kaupassa oli myös ihana punainen, mutta en sitten raaskinut enää ostaa sitä, koska nämä maksoivat yhteensä jo yli 14 euroa. Lakat ovat nimeltään Silver Sparkles ja Gold Sparkles.


Veljenikin tuli katsomaan, mitä olin ostanut, ja kommentoi vain "aijjaa, sä ostit sinistä, keltasta ja valkosta kynsilakkaa." Tiedustelin, että onko hän mahdollisesti värisokea ja käskin katsoa vähän tarkemmin ja niinpä veljeni korjasikin: "ai, eiku keltasta ja harmaata." Huoh... Pojat...


Tässä sitten nämä ostamani Technicin ja Mavalan glitterkynsilakat. Minun oli ihan pakko saada tuo sinininen. Kerrassaan ihana sävy. Luonnossa lakka tosin näyttää tummemmalta. Ostin myös tuon Technicin tummanturkoosin, koska se oli minusta mielenkiintoisen värinen ja tuon tummemman vihreää ei kaupassa ollut. Meinasin ostaa myös ihanan punaisen glitterilakan, mutta ajattelin, että en loppujenlopuksi tarvi sitä, koska minulla on punaista glitteriä kotona ja jätin lakan kauppaan. Kärkkäisellä olikin kyllä nyt joulun kunniaksi paljon säihkyviä kimallelakkoja. Mutta se vihreä jäi nyt saamatta...

Kävin ensimmäistä kertaa Kärkkäisen askarteluosastolla metsästämässä kynsitarvikkeita, ja pikaisen hyllyjen kiertämisen jälkeen löysin erilaisia kimaltavia helmenpuolikkaita, jotka maksoivat muistaakseni 1.90 euroa per tällainen pussi. Ostin sitten nämä sydämet, vaikka osa ei kokonsa puolesta sovellukaan kynsiin liimattaviksi. Meinasin ostaa myös pienempiä liloja helmiä, mutta minusta pussissa ei ollut tarpeeksi täytettä lähes kahden euron hinnalla, joten jätin loput helmet kauppaan.


Ostin myös kaksi arkillista jouluisia tarroja, joita ajattelin kokeilla liimata kynsiini. Ostin lähtiessäni vielä hedelmäunelma pehmiksen.

Kärkkäisellä oli myös mahtava ilotulitus, jota kävimme äitin kanssa katsomassa. En muista koskaan nähneeni yhtä hienoja raketteja. Raketit olivat valtavia ja värikkäitä ja niitä oli paljon. Niistä lähti myös kova pamaus, joka tuntui ihan rintakehässä asti. Koko ilotulitus kesti ehkä viisi minuuttia, mutta oli se kyllä hieno ja varmasti kalliskin. Sääli, ettei minulla ollut kameraa mukana, mutta ehkä ilotulituksista olisi ollut hankala ottaa kuvia ja sainpahan itse ainakin keskittyä kunnolla pelkästään katselemiseen. Savua raketeista kyllä tuli paljon. Mietin vain, että jos täällä pikkukaupunginpahasessa ammutaan tuollaisia raketteja, niin minkäköhän laisia ne siellä Helsingissä ampuvat.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Yksinkertainen on kaunista

En ole nyt vähään aikaan kerennyt postailla tänne mitään koulukiireiden takia. Huomasin kuitenkin, että minulla on vielä yksi vanha kuva yhdestä lakkauksesta, jota en ollut julkaissut.


Nämä tein joskus pari vuotta sitten - kylläpä se aika rientää - joulun aikoihin. Tykkäsin ainakin itse näistä kynsistä. Ei kauniin tarvitse aina olla niin monimutkaista. Lakat taisivat olla Mavalalta ja WetnWildilta.

Sitten muihin asioihin: I ♥ Nails -blogissa on meneillään pikkujouluarvonta, jossa on hieno palkinto. Että käykääpäs osallistumassa ja samalla katselemassa hienoja kynsiä ja tutoja. Tässä vielä kuva palkinnosta:
Lyhyestä virsi kaunis, joten päätän tämän postauksen tähän ja katson vielä yhden jakson Teini-ikäisä mutanttininjakilppareita ennen kuin menen nukkumaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Jääkynnet

Otin tänään ne fimolakkaukset pois, koska en tykännyt niistä ja lakka oli muutenkin mennyt huonosti. En ensin oikein meinannut keksiä, mitä kynsiini tekisin, mutta halusin kuitenkin tuputella niihin valkoista lakkaa ikään kuin lumeksi. Päädyin sitten tekemään tällaiset jäiset kynnet. Joissa on perhosia. :D


Tässä kynnet on siis vielä puolitiessä ja ilman mitään härpäkkeitä. Oishan nämä kynnet olleet ihan hyvännäköset näinkin. Alle laitoin tietenkin aluslakan ja sen päälle kaksi kerrosta valkoista lakkaa. Niin, sitä ei huomaa, koska lakassa ei ole minkäänlaista peittävyyttä. Mua on niin huijattu... Sitten pääsin tekemään sinivalkoista liukuvärjäystä. Laitoin kynsiin myös valkoista hilettä, mutta se ei näy ollenkaan. Mua on huijattu tässäkin... :D Sitten lisäsin vielä kärkiin hopeahilelakkaa.


Ja tällaiset näistä kynsistä siis lopulta tuli. Taisin innostua vähän liikaa noiden tähtien kanssa, mutta ei se haittaa, tykkään silti näistä kynsistä. Tein kynsiin perhosia jollain kynsille tarkoitetuilla sabluunajutuilla, mutta niitä oli vähän hankala käyttää. Lopuksi kiinnitin tähtiä, laitoin yhden kynsikorun ja lisää hilelakkaa. Ja sitten päällyslakka päälle. Joihinkin kynsiin taisi tulla parikin kerrosta, kun unohdin mihin niistä olin kirkasta lakkaa jo laittanut. Konadilla olisi kyllä ollut tosi kätsy tehdä nuo perhoset, mutta mulla ei ollut niitä yhdessäkään laatassa. Huomenna (tai siis tänään aamulla) asialle täytyy tehdä jotain.
Mun kädet näyttää vähän kuolleilta tässä kuvassa. Sisällä on vähän hankala löytää hyvää valoa, kun tähän aikaan vuodesta luonnonvalo loppuu niin aikaisin.

Kynsilakat:
- Make it (alus- ja päällyslakka)
- Anytime, Taikameri (vaaleansininen)
- Sally Hansen, Calypso Blue (kirkkaan sininen)
- Bys (hopeahile)
- Rimmel, White Bright (haalean valkoinen)
- Mavala, White (valkoinen)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Sitruunakynnet

Eilen vihdoinkin rupesin kunnolla kokeilemaan jo jonkin aikaa sitten tilaamiani fimoja. Näitä fimoja on kyllä yllätävän vaikea leikata; niistä meinaa aina tulla liian paksuja tai sitten leikkaa vahingossa vinoon ja tulee vain puolikkaita.


Otin kuvan vain yhdestä kynnestä, koska melkein kaikki muut meni huonosti. Fimojen lisäksi halusin päästä kokeilemaan myös uusia hileitä. Hyviltä vaikuttavat. Ensin piti kyllä jonkin aikaa taistella joidenkin purkkien kanssa, että sain ne auki, mutta tajusin sitten lopulta niksin.


Käytin näihin kynsiin Seppälän Selene -lakkoja. En olekaan aikaisemmin hirveästi käyttänyt näitä. Nämä lakat eivät olleet kovin peittäviä ja kuivuivat tosi hitaasti. Odotin aika kauan, että ensimmäinen kerros lakkaa kuivuisi ennen kuin laitoin uuden, mutta silti lakka meinasi vielä myöhemmin mennä ruttuun. Värit olivat kuitenkin loppujenlopuksi aika kivat ja lakka oli myös sopivan paksuista ja levittyi helposti.
Päällyslakkana käytin Make it merkkistä lakkaa.

Ja asiasta hirveen: Osaiskohan joku neuvoa minua, koska haluaisin esitellä kynsilakkani erillisellä sivulla, mutta en osaa luoda sitä. Eli tavallaan tuonne blogin nimen alle pitäisi tulla uusi kategoria, mutta haluaisin tämän sivun kuitenkin etusivuksi, enkä tiedä miten asetan sen niin. Laitetaanko uusi sivu menemällä Tekstit -> Muokkaa sivuja -> Uusi sivu/Luo sivu? En uskaltanut kokeilla, koska pelkään, että uusi sivu menisi jotenkin tämän päälle ja kaikki kirjoitukseni katoaisivat. Help pliis?
T: Tekniikan ihmelapsi

torstai 10. marraskuuta 2011

Paketteja postista

Pari viikkoa sitten tilaamani kynsihärpäkkeet saapuivat eilen ja tänään postissa. Jeejee. :D En muistaakseni tilannut enempää kuin kolme pakettia, joten enköhän nyt ole saanut kaikki.


Räpsäisin pikaisen kuvan. Eli tilasin supersöpön strassisekoituksen (vas.), jossa on erikokoisia kukkastrasseja, rusettistrasseja (vai mitä lie ovat nimeltään), erikokoisia helmenpuolikkaita, fimoja ja näyttäisi täällä seassa olevan myös jonkinlaisia pehmeitä muovikukkasia. Ja kaikkia värejä löytyy. Sitten tilasin myös rasiallisen tähden muotoisia koristeita (en nyt muista, miksi niitä kutsuttiin) ja hileitä. Kuvassa nuo hileet näyttävät aika haaleilta, mutta luonnossa ne ovat kirkkaamman värisiä. Nämä rasiat ovat minusta myös tosi käteviä.

Hong Kongista saamassani paketissa oli lisäksi tuollainen punainen lankajuttu. En tiedä, mikä se on, mutta pidän sen silti. Laitoin samaan kuvaan myös viimevuotisilta kiinalaisilta vaihtareilta saamani lahjat. Ne ovat varmaan jonkinlaisia onnenamuletteja. Tuo punainen näyttää kyllä vähän räjähtäneeltä noiden kahden muun rinnalla. :D

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mainostan - taas! (njihihi)

Törmäsin taas ihaniin arvontoihin, joista voi voittaa jos jonkinmoista kynsihärpäkettä. Ja pakkohan sitä oli tietenkin osallistua. Laitoinpa vielä kaverillekin linkkiä, että hänkin voi osallistua. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Eli yksi arvonta on käynnissä Shiny Nail Art -blogissa. Alhaalla vielä kuva upeasta palkinnosta.
Otin vapauden vähän pienentää kuvaa, koska alkuperäinen oli niin suuri. Shiny Nail Art -blogissa on enemmän tietoa palkinnosta. Että kipin kapin osallistumaan~

Ja bongasinpas arvonnan myös Lepikossa kuhisee -blogista, jossa on myös hieno palkinto. Käykääs osallistumassa kans siellä ja kertokaa kavereillekin.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Karkkikynnet

Osallistuin joku aika sitten Kynsiksi meni! -blogin lakkauskilpailuun, ja nyt kilpailijoiden kynnet on julkaistu ja siellä saisi käydä äänestämässä omaa suosikkiaan. Myös äänestäjien kesken arvotaan pieni palkinto. Jos haluaa äänestää, pitää olla Kynsiksi meni! -blogin julkinen lukija.


Tällaiset kynnet minä siis sain aikaan. Itse tykkäsin näistä ihan järjettömästi. Peukalon kynsi piti tosin tehä moneen kertaan uudestaan, ennen kuin olin tyytyväinen. Kynsissä on tuollaisia pieniä piparminttukarkkeja ja nimettömässä on olevinaan tikkari. :D Laitoin kynsiin myös yhden fimorusetin peukaloon ja yhden toisen rusetin etusormeen. Aiheena oli siis karkkikynnet ja minusta nämä on oikein onnistuneet. Kuva on ehkä vähän huono, kun otin sen illalla, eikä ollut enää luonnonvaloa.


Käytin kynsiin siis IsaDoran Power Pink ja Glorious Orange -värejä, Mavalan valkoista ja nähtävästi Make it -merkkistä väritöntä lakkaa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Haasteita

Sain tänään Sonnela -kynsiblogin pitäjältä pari haasteetta. En ole varma haastettiinko minut tekemään vain eka vai myös toka, mutta teen silti molemmat! xD En olekaan ennen tehnyt näitä. Hauskalta vaikuttaa.

Haaste 1:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Avaa neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa tekemään sama.

Neljännen kansion kuvat olivat sellaisessa muodossa, että niitä ei jostain syystä voinutkaan lisätä tänne, joten otin kuvan neljänneksi viimeisestä kansiosta. Tässä on siis meidän pikku koiruli just tulemassa ulos kopistaan, jonka iskä on joskus itse nikkaroinut. Siru on suomenpystykorva narttu, nyt varmaan jotain 7 vuotta vanha. Ihan metästyskoirana käytetään.

Haaste 2:
1. Suosikkiväri: Unensininen, tai niin minä sitä ainakin kutsun. Sellainen vaalean hempeän sininen. Niinkuin vauvojen vaatteissa joskus. :D
2. Suosikkieläin: Koira
3. Suosikkinumero: Ei ole
4. Suosikki alkoholiton juoma: Tee
5. Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan
6. Intohimoni: Kynnet varmaan
7. Saada vai antaa: Saada. Tai en tiedä, riippuu tilanteesta ja henkilöstä.
8. Suosikkikuvio: Pentagrammi ja sydän
9. Suosikkiviikonpäivä: Mikä tahansa, kunhan se on loman ensimmäinen päivä
10. Suosikkikukka: Ehkä metsätähti tai ketunleivän kukka tai metsäkurjenpolvi.

Haastan Mumskin, Minnan, Ida-Marian ja Vanquishin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Mainostan.

Mainostan kynsiblogia nimeltä Welcome to my nails. Siellä on käynnissä arvonta, jossa on hieno palkinto. Kannattaa käydä osallistumassa, mutta parempi, jos ette käy niin minulla on paremmat mahdollisuudet voittaa (xD). Käykää silti katsomassa kynsikuvia. Kyseisessä blogissa on myös hyviä ohjeita esim. Konadin käyttöön ja vesimarmorointiin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Mun pikku kokoelma

Nyt kun mulla ei ole mitään uusia vanhoja kynsikuvia lisättävänä, niin ajattelin laittaa kuvan, jossa on kaikki mun kynsilakat, kynsikorut yms. Eihän noita kyllä niin paljon ole verrattuna moniin muihin kynsien laitosta tykkääviin. Sain tässä taas leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla, kun kuva oli aluksi niin hämärä. Näin loppusyksystä on vähän hankala ottaa kuvia, kun ei ole enää niin paljon luonnonvaloa.


Ajattelin myöhemmin, kunhan kerkeän, laittaa vähän tarkemman postauksen näistä mun kynsilakoista sun muista. Otin jo kuvat kaikista lakoista erikseen, mutta ne on niin iso homma lisätä, että jätän sen suosiolla myöhemmäksi.
Kuvassa siis myös fimoja, Konad-setti, kynsitarroja ja kynsikoruja tai mitä strasseja nyt ovatkaan.

Ja muita kuulumisia: Olen nyt tosi väsynyt, koska raadoin eilen aamuviiteen ruotsinesseen kanssa ja kerkesin nukkua ehkä tunnin ja näin painajaisia. Opettaja oli sanonut, että essee pitää palauttaa jo seuraavana päivänä aamulla. Ja minä olin kerrankin vaivalla saanut jotain tehtyä niin sitten opettaja ei edes ollut koulussa! Mitenköhän tämän nyt kauniisti sanoisi... Kyllä vatutti!

Kun tulin tänään linkulla (yleensä kuljen pyörällä) koulusta kotiin, niin näin pellolla jotain kauriita! En ole aikaisemmin nähnytkään niitä. Niitä oli neljä ja ne olivat aika pieniä. Näin myös laulujoutsenia taas siinä yhdellä pellolla ja bongasinpa vielä pysäkiltä kävellessäni oravan. Piristi. :) Mutta nyt painun pehkuihin, vaikka mun unirytmi meneekin entistä enemmän sekaisin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Mustavalkoinen

Tässä viimenen kuva kesältä. Olen ylpeä itsestäni, kun kerrankin sain otettua selvän ja kirkkaan kuvan.


Eli tein ihan simppelit mustat kynnet, joihin on leimattu Konadilla koristeita. Ja onhan tuolla pari kynsikoruakin. En ollut aikaisemmin ikinä oikein pitänyt mustasta kynsilakasta, mutta näiden kynsien jälkeen aloin tykätä siitä enemmän. Musta on tyylikäs väri ja se tuo kynnen muodon hyvin esille. Musta on myös hyvin erottuva, mutta ei silti räikeä ja musta sopii kaikkien värien kanssa. Eikä mustien kynsin tarvitse välttämättä olla sellaiset synkät goottikynnet, jos niitä koristelee vaikka kukilla, niinkuin minä tein. :)
Kynsilakat on Mavalalta.
Nyt sain kaikki haluamani vanhat kuvat tänne, enkä laita postauksia enää niin tiheään tahtiin, koska en tietenkään tee uusia kynsiä joka päivä.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Merensiniset kynnet

Tässä taas yksi viimekesäinen kuva. Tämä oli nyt varmaan toiseksiviimeinen vanha kuva, mikä mulla on.


Tykkään näistä kynsistä. Tuo kirkkaansininen väri on ihana. Ensin siis lakkasin kynnet siniseksi ja sitten tuputtelin niihin valkoisia ja vähän tummansinisiä raitoja. Lopuksi tein nuo mustat raidat ja laitoin vähän hilelakkaa ja muutaman kynsikorun. Etusormenkynsi meni vähän huonosti.
Tuo sininen kynsilakka on siis Sally Hansenin Calypso Blue. Oon nähnyt kaupassa muitakin Sally Hansenin ihanan värisiä lakkoja, mutta en ole raaskinut ostaa, koska pelkään, että ne kuitenkin menisivät vanhaksi ennen kuin kerkeäisin käyttää ne. Muut kynsilakat on Bysilta, Maybellinelta ja Techniciltä.

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Pitkät kynnet


Tässä taas kuva viimekesältä. Mitäköhän näistä nyt sanoisi... Mulla tuli näistä kynsistä hämähäkin jalat mieleen. En tykkää hämiksistä, mutta tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon. Olispa taas pitkät kynnet... :)
Nämä mun etusormien kynnet on ihan tyhmät, kun vasemman käden kynsi menee vinoon, kun se kasvaa tarpeeksi, ja oikeassa kädessä etusormenkynsi on muuten vaan vähän vinksahtanut. Lisäksi mun vasemman käden etusormi on vähän normaalia paksumpi, kun mulle sattui yläasteella pieni haaveri sen kanssa ja toinen nivel jäi tämmöiseksi mötikäksi. Eikä se taivu yhtä paljon kuin ennen. Vaikka ei sormi kyllä onneksi murtunut, mutta en sitten tiedä miksi se jäi minkälaiseksi jäi. Ei sitä kyllä huomaa jos ei vartavasten katso. Toisen käden etusormessa mulla taas on pieni arpi, jonka sain ihan pentuna. Kotitekoinen ämpärinkansifrisbee syöksyi kimppuuni kun olin pihalla ajelemassa pyörällä. Voi niitä aikoja...
Kynsilakat: Mavala, Bys, WetnWild

lauantai 29. lokakuuta 2011

Prinsessakynnet

Kuten jo aikaisemmin taisin mainita, osallistuin My Dream Nails -blogin prinsessakynsikilpailuun, ja nyt jännitän huomista finaalipaikkojen julkaisua. Olen nähnyt parin muun tyypin prinsessakynsiä heidän blogeissaan ja ne olivat kertakaikkiaan upeita. Pyysin äidinkin katsomaan kuvia. Tietenkin vähän harmittaa, kun omat voittomahdollisuudet pienenevät niin paljon ja huikea palkinto valuu todennäköisemmin sormien välistä. Olisin kyllä tosi iloinen, jos pääsisin edes finaaliin! Enkä malta odottaa että näen mitä monet muut ovat taiteilleet. ^.^


Tässä nämä kynnet siis olisi. En millään meinannut saada minkään sortin prinsessakynsiä aikaiseksi. Ehkä ne eivät ole niin tyyliäni. Näistä tulee minulle mieleen sellanen eksoottinen prinsessa. Ehkä intialainen tai arabialainen.
Lakkasin tipit siis pinkillä (luonnossa se on vähän eri sävyinen) ja sitten tein Konadilla kuvioita ja lakkasin mustia raitoja ja laitoin vielä kultaglitteriä. Mustalla halusin tuoda kynsiin vähän sellaista aikuismaisuutta, koska en halunnut tehdä sellaisia pikkuprinsessakynsiä. Ai, ja laitoin myös pari kynsitarraa. En tiedä huomasitteko, ne sulautuvat aika hyvin tuonne.
Täytyy myöntää, että minun pitäisi vielä vähän harjoitella tuota Konadin käyttöä. Mutta näistä kynsistä tuli minusta loppujenlopuksi aika hyvät. Ehkä näissä on vähän liikaa tavaraa minun makuuni. Tykkään tuosta pinkistä sävystä tosi paljon.
Kynsilakat: Technic, Anytime, Bys, Konad
Kuvion tein Konadin m57 laatalla

perjantai 28. lokakuuta 2011

Vanhojentanssit


Tein nämä kynnet joskus vanhojentansseihin, vaikka olinkin vain katselemassa. Suunnittelin kynnet asuuni sopiviksi. Taustalla näkyvät farkut, joita käytin sinä päivänä.
Näihin kynsiin meni kieltämättä jonkin verran aikaa ja paljon kynsikoruja. Lisäsin kynsiin myös kolme punaista ruusukorua (peukalossa näkyy yksi). Nukuinkin sitten yöllä huonosti, koska pelkäsin, että ruusut lähtevät pian irti. xD Mutta ne olivat kyllä tosi tukevasti kiinni ja pysyivät kynsissä viikkotolkulla, kunnes vihdoin irrotin ne.
Näissä kynsissä oli se hyvä puoli, ettei haitannut, vaikka kynnet vähän kasvoivatkin, ne näyttivät silti hyviltä. Lakkakaan ei lohkeillut. Musta lakka tosin liukeni vähän päällyslakan mukaan ja kynsistä tuli hieman harmahtavat. Minulla on tässä kuvassa vähän kuivat kädet, koska olin unohtanut rasvata niitä, vaikka oli talvi.
Nuo sormukset olen ostanut KappAhlista. Ne ovat kivannäköisiä (vaikkakin hivenen liian isoja minulle), mutta metallinhohtoinen väri lähtee pois ja värjää sormet sinisiksi. Ostin KappAhlista kerran kaverilleni korvikset ja niistäkin lähti väriä. Muut kyseisetä kaupasta ostamani korut ovat kuitenkin hyviä.
Juu, no eiköhän tässä ollut jo tarpeeksi tekstiä tälle päivälle. Nyt minun pitää alkaa siivoamaan ja tekemään läksyjä ja viedä vielä meidän koiruus lenkille.
Kynsilakat on Maybellinelta ja Mavalalta.

torstai 27. lokakuuta 2011

Lumimaisema


Tämä on yksi vanhimmista nail art -kuvistani. Katselin ikkunastani lumimaisemaa, kun sain idean näihin. Tykkäsin näistä tosi paljon, mutta enää en yhtään tykkää tuosta vaaleansinisestä sävystä. Ja minua vähän vaivaa, kun keskisormen kynsi on eripituinen kuin muut.
Ajattelin nyt ensin lisätä nämä vanhat kynsikuvat pois alta ja niiden jälkeen laittaa uusia. Olen kyllä viime päivinä lakkaillut kynsiäni ahkerasti, koska ajattelin osallistua erään toisen kynsiblogin kilpailuun. Aihe on yksinkertainen, mutta minulle silti tosi hankala. En usko, että minulla on kovinkaan hyvät mahdollisuuden voittaa, mutta aina kannattaa yrittää! :)
Kynsilakat: IsaDora, Saturday Night, Anytime, Maybelline, Trind

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pinkkejä sydämiä

Tänään lisäsin yhden viime kesäisen kynsikuvan. Koristelin kynnet kynsikoruilla ja tein sydämiä sellaisella sabluunan tapaisella kynsitarralla (miksi lie kutsutaan). Pinkit lakat olen saanut lahjaksi ystäviltäni. Vaaleanpunainen hilelakka on Wild and Crazy:lta ja kirsikan värinen Ccuk:lta. Käytin näihin kynsiin myös vähän Coloraman valkoista lakkaa ja alle ja päälle laitoin tietenkin värittömän päällyslakan. Tuo kirsikan värinen lakka on muuten äitini suosikki. ;)