tiistai 29. marraskuuta 2011

Pikkujoulukynnet

En olekaan nyt vähään aikaan kerennyt päivittää, vaikka kynsiä olenkin lakkaillut ahkerasti. Tein kynnet Yónan pikkujoulukynsikilpailuun ja tulin kolmanneksi! Voi sitä riemua kun sain tietää. :D Kerrankin (melkein) voitan jotain! Pieni palkintokin pitäisi postissa tulla. *kiitos ja kumarrus* Olen nyt kyllä aika tyytyväinen itseeni. ;D Ja käykääpäs katsomassa Yóna's Secret Chamberissa myös ekan ja tokan sijan saaneet kynnet. Oikein hienoja ovat.



Tässä siis pari kuvaa niistä kynsistä. Ensin en millään meinannut saada aikaan minkään sortin jouluisia kynsiä. Tein sitten tällaiset tummemmat, kun punaisen värin kanssa tökki niin paljon. Lakka on Maybellinen Midnight Blue, joka on siis todella tummansininen, melkein musta. Märkänä se näyttää hieman sinisemmältä kuin sitten kuivana. Ensin en oikein tykännyt tästä lakasta, mutta nyt pidän siitä.
Tein kynsiin kuvioita Konadin m51 laatalla ja Mavalan valkoisella lakalla ja reunustin ne ihan tavallisilla joulukortteihin tarkoitetuilla tarroilla, joita kaupat ovat tähän aikaan vuodesta väärällään. Löysin jostain laatikon pohjalta myös vanhoja kultaisia lumihiutaletarroja, joita leikkasin halki ja liimasin kynsien sivuun. Peukaloon liimasin isomman tarran.
Tarrojen kanssa oli minusta mukava väkerrellä ja laitoinkin niitä aika paljon. Päälle laitoin paksun kerroksen make it merkkistä päällyslakkaa ja tarrat pysyivätkin tosi hyvin. Niitä oli tosin hieman tympeä poistaa, koska kynsilakanpoistoaine muutti ne venyviksi ja kumimaisiksi.
Itse tykkäsin näistä kynsistä tosi paljon. Ne olisivat sopineet tosi hyvin kylän joulunavajaisiin, mutta ikävä kyllä en kuitenkaan päässyt mukaan, koska minulla oli juuri silloin lentsu. Minua harmittaa vieläkin tosi paljon, koska viime vuonnakin taisi käydä sama juttu. Sen siitä saa, kun lähtee pyöräilemään kouluun kaula paljaana.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Glitz & Glam -blogissa kilpailu

Kuten otsikkokin kertoo, niin Glitz & Glam -blogissa on meneillään meikkaus- ja kynsienlakkauskilpailu. Teillä on vielä huimat kolme tuntia aikaa käydä osallistumassa. :D Ja nyt kiiruhdan lähettämään oman osallistumiskuvani, koska tietokoneaikani sulkeutuu minuutin päästä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Arvontoja

Löysin Lepikossa kuhisee -blogista mainoksen kahdesta kynsiblogista, joissa on arvonta meneillään ja kävin itsekin osallistumassa. Laitan tähän alle kuvat palkinnoista ja linkit kyseisiin blogeihin.



Että käykääpäs katsomassa ja osallistukaa tekin. :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Shoppailua ja ilotulitusta

Tänään lähdettiin äitin kanssa shoppailemaan, koska minä tarvitsin uuden repun hajonneen tilalle ja tummanvihreän kynsilakan. Reppu löytyi, mutta kynsilakkaa ei. Minulle taitaa käydä joka joulu niin, että lähden ostamaan vartavasten jotain tiettyä väriä ja sitten sitä ei löydykään mistään.
Kävimme ensin Prismassa, mutta siellä on aika köyhä valikoima kynsilakkoja, joten en odottanutkaan löytäväni vihreää sieltä. Ikävä kyllä Kärkkäiselläkään ei ollut ainuttakaan tummanvihreää kynsilakkaa, vaikka muita ihania värejä ja sävyjä oli hyllyt notkollaan. Oli silti pakko valkata hyllyiltä neljä muuta kynsilakkaa.


Tämmöiset siis bongasin IsaDoralta. Olenkin jo vähän aikaa miettinyt, että hopeaa ja kultaista lakkaa pitäisi saada. Kaupassa oli myös ihana punainen, mutta en sitten raaskinut enää ostaa sitä, koska nämä maksoivat yhteensä jo yli 14 euroa. Lakat ovat nimeltään Silver Sparkles ja Gold Sparkles.


Veljenikin tuli katsomaan, mitä olin ostanut, ja kommentoi vain "aijjaa, sä ostit sinistä, keltasta ja valkosta kynsilakkaa." Tiedustelin, että onko hän mahdollisesti värisokea ja käskin katsoa vähän tarkemmin ja niinpä veljeni korjasikin: "ai, eiku keltasta ja harmaata." Huoh... Pojat...


Tässä sitten nämä ostamani Technicin ja Mavalan glitterkynsilakat. Minun oli ihan pakko saada tuo sinininen. Kerrassaan ihana sävy. Luonnossa lakka tosin näyttää tummemmalta. Ostin myös tuon Technicin tummanturkoosin, koska se oli minusta mielenkiintoisen värinen ja tuon tummemman vihreää ei kaupassa ollut. Meinasin ostaa myös ihanan punaisen glitterilakan, mutta ajattelin, että en loppujenlopuksi tarvi sitä, koska minulla on punaista glitteriä kotona ja jätin lakan kauppaan. Kärkkäisellä olikin kyllä nyt joulun kunniaksi paljon säihkyviä kimallelakkoja. Mutta se vihreä jäi nyt saamatta...

Kävin ensimmäistä kertaa Kärkkäisen askarteluosastolla metsästämässä kynsitarvikkeita, ja pikaisen hyllyjen kiertämisen jälkeen löysin erilaisia kimaltavia helmenpuolikkaita, jotka maksoivat muistaakseni 1.90 euroa per tällainen pussi. Ostin sitten nämä sydämet, vaikka osa ei kokonsa puolesta sovellukaan kynsiin liimattaviksi. Meinasin ostaa myös pienempiä liloja helmiä, mutta minusta pussissa ei ollut tarpeeksi täytettä lähes kahden euron hinnalla, joten jätin loput helmet kauppaan.


Ostin myös kaksi arkillista jouluisia tarroja, joita ajattelin kokeilla liimata kynsiini. Ostin lähtiessäni vielä hedelmäunelma pehmiksen.

Kärkkäisellä oli myös mahtava ilotulitus, jota kävimme äitin kanssa katsomassa. En muista koskaan nähneeni yhtä hienoja raketteja. Raketit olivat valtavia ja värikkäitä ja niitä oli paljon. Niistä lähti myös kova pamaus, joka tuntui ihan rintakehässä asti. Koko ilotulitus kesti ehkä viisi minuuttia, mutta oli se kyllä hieno ja varmasti kalliskin. Sääli, ettei minulla ollut kameraa mukana, mutta ehkä ilotulituksista olisi ollut hankala ottaa kuvia ja sainpahan itse ainakin keskittyä kunnolla pelkästään katselemiseen. Savua raketeista kyllä tuli paljon. Mietin vain, että jos täällä pikkukaupunginpahasessa ammutaan tuollaisia raketteja, niin minkäköhän laisia ne siellä Helsingissä ampuvat.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Yksinkertainen on kaunista

En ole nyt vähään aikaan kerennyt postailla tänne mitään koulukiireiden takia. Huomasin kuitenkin, että minulla on vielä yksi vanha kuva yhdestä lakkauksesta, jota en ollut julkaissut.


Nämä tein joskus pari vuotta sitten - kylläpä se aika rientää - joulun aikoihin. Tykkäsin ainakin itse näistä kynsistä. Ei kauniin tarvitse aina olla niin monimutkaista. Lakat taisivat olla Mavalalta ja WetnWildilta.

Sitten muihin asioihin: I ♥ Nails -blogissa on meneillään pikkujouluarvonta, jossa on hieno palkinto. Että käykääpäs osallistumassa ja samalla katselemassa hienoja kynsiä ja tutoja. Tässä vielä kuva palkinnosta:
Lyhyestä virsi kaunis, joten päätän tämän postauksen tähän ja katson vielä yhden jakson Teini-ikäisä mutanttininjakilppareita ennen kuin menen nukkumaan.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Jääkynnet

Otin tänään ne fimolakkaukset pois, koska en tykännyt niistä ja lakka oli muutenkin mennyt huonosti. En ensin oikein meinannut keksiä, mitä kynsiini tekisin, mutta halusin kuitenkin tuputella niihin valkoista lakkaa ikään kuin lumeksi. Päädyin sitten tekemään tällaiset jäiset kynnet. Joissa on perhosia. :D


Tässä kynnet on siis vielä puolitiessä ja ilman mitään härpäkkeitä. Oishan nämä kynnet olleet ihan hyvännäköset näinkin. Alle laitoin tietenkin aluslakan ja sen päälle kaksi kerrosta valkoista lakkaa. Niin, sitä ei huomaa, koska lakassa ei ole minkäänlaista peittävyyttä. Mua on niin huijattu... Sitten pääsin tekemään sinivalkoista liukuvärjäystä. Laitoin kynsiin myös valkoista hilettä, mutta se ei näy ollenkaan. Mua on huijattu tässäkin... :D Sitten lisäsin vielä kärkiin hopeahilelakkaa.


Ja tällaiset näistä kynsistä siis lopulta tuli. Taisin innostua vähän liikaa noiden tähtien kanssa, mutta ei se haittaa, tykkään silti näistä kynsistä. Tein kynsiin perhosia jollain kynsille tarkoitetuilla sabluunajutuilla, mutta niitä oli vähän hankala käyttää. Lopuksi kiinnitin tähtiä, laitoin yhden kynsikorun ja lisää hilelakkaa. Ja sitten päällyslakka päälle. Joihinkin kynsiin taisi tulla parikin kerrosta, kun unohdin mihin niistä olin kirkasta lakkaa jo laittanut. Konadilla olisi kyllä ollut tosi kätsy tehdä nuo perhoset, mutta mulla ei ollut niitä yhdessäkään laatassa. Huomenna (tai siis tänään aamulla) asialle täytyy tehdä jotain.
Mun kädet näyttää vähän kuolleilta tässä kuvassa. Sisällä on vähän hankala löytää hyvää valoa, kun tähän aikaan vuodesta luonnonvalo loppuu niin aikaisin.

Kynsilakat:
- Make it (alus- ja päällyslakka)
- Anytime, Taikameri (vaaleansininen)
- Sally Hansen, Calypso Blue (kirkkaan sininen)
- Bys (hopeahile)
- Rimmel, White Bright (haalean valkoinen)
- Mavala, White (valkoinen)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Sitruunakynnet

Eilen vihdoinkin rupesin kunnolla kokeilemaan jo jonkin aikaa sitten tilaamiani fimoja. Näitä fimoja on kyllä yllätävän vaikea leikata; niistä meinaa aina tulla liian paksuja tai sitten leikkaa vahingossa vinoon ja tulee vain puolikkaita.


Otin kuvan vain yhdestä kynnestä, koska melkein kaikki muut meni huonosti. Fimojen lisäksi halusin päästä kokeilemaan myös uusia hileitä. Hyviltä vaikuttavat. Ensin piti kyllä jonkin aikaa taistella joidenkin purkkien kanssa, että sain ne auki, mutta tajusin sitten lopulta niksin.


Käytin näihin kynsiin Seppälän Selene -lakkoja. En olekaan aikaisemmin hirveästi käyttänyt näitä. Nämä lakat eivät olleet kovin peittäviä ja kuivuivat tosi hitaasti. Odotin aika kauan, että ensimmäinen kerros lakkaa kuivuisi ennen kuin laitoin uuden, mutta silti lakka meinasi vielä myöhemmin mennä ruttuun. Värit olivat kuitenkin loppujenlopuksi aika kivat ja lakka oli myös sopivan paksuista ja levittyi helposti.
Päällyslakkana käytin Make it merkkistä lakkaa.

Ja asiasta hirveen: Osaiskohan joku neuvoa minua, koska haluaisin esitellä kynsilakkani erillisellä sivulla, mutta en osaa luoda sitä. Eli tavallaan tuonne blogin nimen alle pitäisi tulla uusi kategoria, mutta haluaisin tämän sivun kuitenkin etusivuksi, enkä tiedä miten asetan sen niin. Laitetaanko uusi sivu menemällä Tekstit -> Muokkaa sivuja -> Uusi sivu/Luo sivu? En uskaltanut kokeilla, koska pelkään, että uusi sivu menisi jotenkin tämän päälle ja kaikki kirjoitukseni katoaisivat. Help pliis?
T: Tekniikan ihmelapsi

torstai 10. marraskuuta 2011

Paketteja postista

Pari viikkoa sitten tilaamani kynsihärpäkkeet saapuivat eilen ja tänään postissa. Jeejee. :D En muistaakseni tilannut enempää kuin kolme pakettia, joten enköhän nyt ole saanut kaikki.


Räpsäisin pikaisen kuvan. Eli tilasin supersöpön strassisekoituksen (vas.), jossa on erikokoisia kukkastrasseja, rusettistrasseja (vai mitä lie ovat nimeltään), erikokoisia helmenpuolikkaita, fimoja ja näyttäisi täällä seassa olevan myös jonkinlaisia pehmeitä muovikukkasia. Ja kaikkia värejä löytyy. Sitten tilasin myös rasiallisen tähden muotoisia koristeita (en nyt muista, miksi niitä kutsuttiin) ja hileitä. Kuvassa nuo hileet näyttävät aika haaleilta, mutta luonnossa ne ovat kirkkaamman värisiä. Nämä rasiat ovat minusta myös tosi käteviä.

Hong Kongista saamassani paketissa oli lisäksi tuollainen punainen lankajuttu. En tiedä, mikä se on, mutta pidän sen silti. Laitoin samaan kuvaan myös viimevuotisilta kiinalaisilta vaihtareilta saamani lahjat. Ne ovat varmaan jonkinlaisia onnenamuletteja. Tuo punainen näyttää kyllä vähän räjähtäneeltä noiden kahden muun rinnalla. :D

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mainostan - taas! (njihihi)

Törmäsin taas ihaniin arvontoihin, joista voi voittaa jos jonkinmoista kynsihärpäkettä. Ja pakkohan sitä oli tietenkin osallistua. Laitoinpa vielä kaverillekin linkkiä, että hänkin voi osallistua. Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Eli yksi arvonta on käynnissä Shiny Nail Art -blogissa. Alhaalla vielä kuva upeasta palkinnosta.
Otin vapauden vähän pienentää kuvaa, koska alkuperäinen oli niin suuri. Shiny Nail Art -blogissa on enemmän tietoa palkinnosta. Että kipin kapin osallistumaan~

Ja bongasinpas arvonnan myös Lepikossa kuhisee -blogista, jossa on myös hieno palkinto. Käykääs osallistumassa kans siellä ja kertokaa kavereillekin.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Karkkikynnet

Osallistuin joku aika sitten Kynsiksi meni! -blogin lakkauskilpailuun, ja nyt kilpailijoiden kynnet on julkaistu ja siellä saisi käydä äänestämässä omaa suosikkiaan. Myös äänestäjien kesken arvotaan pieni palkinto. Jos haluaa äänestää, pitää olla Kynsiksi meni! -blogin julkinen lukija.


Tällaiset kynnet minä siis sain aikaan. Itse tykkäsin näistä ihan järjettömästi. Peukalon kynsi piti tosin tehä moneen kertaan uudestaan, ennen kuin olin tyytyväinen. Kynsissä on tuollaisia pieniä piparminttukarkkeja ja nimettömässä on olevinaan tikkari. :D Laitoin kynsiin myös yhden fimorusetin peukaloon ja yhden toisen rusetin etusormeen. Aiheena oli siis karkkikynnet ja minusta nämä on oikein onnistuneet. Kuva on ehkä vähän huono, kun otin sen illalla, eikä ollut enää luonnonvaloa.


Käytin kynsiin siis IsaDoran Power Pink ja Glorious Orange -värejä, Mavalan valkoista ja nähtävästi Make it -merkkistä väritöntä lakkaa.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Haasteita

Sain tänään Sonnela -kynsiblogin pitäjältä pari haasteetta. En ole varma haastettiinko minut tekemään vain eka vai myös toka, mutta teen silti molemmat! xD En olekaan ennen tehnyt näitä. Hauskalta vaikuttaa.

Haaste 1:
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät kuviasi.
2. Avaa neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä muuta bloggaajaa tekemään sama.

Neljännen kansion kuvat olivat sellaisessa muodossa, että niitä ei jostain syystä voinutkaan lisätä tänne, joten otin kuvan neljänneksi viimeisestä kansiosta. Tässä on siis meidän pikku koiruli just tulemassa ulos kopistaan, jonka iskä on joskus itse nikkaroinut. Siru on suomenpystykorva narttu, nyt varmaan jotain 7 vuotta vanha. Ihan metästyskoirana käytetään.

Haaste 2:
1. Suosikkiväri: Unensininen, tai niin minä sitä ainakin kutsun. Sellainen vaalean hempeän sininen. Niinkuin vauvojen vaatteissa joskus. :D
2. Suosikkieläin: Koira
3. Suosikkinumero: Ei ole
4. Suosikki alkoholiton juoma: Tee
5. Facebook vai Twitter: Ei kumpikaan
6. Intohimoni: Kynnet varmaan
7. Saada vai antaa: Saada. Tai en tiedä, riippuu tilanteesta ja henkilöstä.
8. Suosikkikuvio: Pentagrammi ja sydän
9. Suosikkiviikonpäivä: Mikä tahansa, kunhan se on loman ensimmäinen päivä
10. Suosikkikukka: Ehkä metsätähti tai ketunleivän kukka tai metsäkurjenpolvi.

Haastan Mumskin, Minnan, Ida-Marian ja Vanquishin.

torstai 3. marraskuuta 2011

Mainostan.

Mainostan kynsiblogia nimeltä Welcome to my nails. Siellä on käynnissä arvonta, jossa on hieno palkinto. Kannattaa käydä osallistumassa, mutta parempi, jos ette käy niin minulla on paremmat mahdollisuudet voittaa (xD). Käykää silti katsomassa kynsikuvia. Kyseisessä blogissa on myös hyviä ohjeita esim. Konadin käyttöön ja vesimarmorointiin.

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Mun pikku kokoelma

Nyt kun mulla ei ole mitään uusia vanhoja kynsikuvia lisättävänä, niin ajattelin laittaa kuvan, jossa on kaikki mun kynsilakat, kynsikorut yms. Eihän noita kyllä niin paljon ole verrattuna moniin muihin kynsien laitosta tykkääviin. Sain tässä taas leikkiä kuvankäsittelyohjelmalla, kun kuva oli aluksi niin hämärä. Näin loppusyksystä on vähän hankala ottaa kuvia, kun ei ole enää niin paljon luonnonvaloa.


Ajattelin myöhemmin, kunhan kerkeän, laittaa vähän tarkemman postauksen näistä mun kynsilakoista sun muista. Otin jo kuvat kaikista lakoista erikseen, mutta ne on niin iso homma lisätä, että jätän sen suosiolla myöhemmäksi.
Kuvassa siis myös fimoja, Konad-setti, kynsitarroja ja kynsikoruja tai mitä strasseja nyt ovatkaan.

Ja muita kuulumisia: Olen nyt tosi väsynyt, koska raadoin eilen aamuviiteen ruotsinesseen kanssa ja kerkesin nukkua ehkä tunnin ja näin painajaisia. Opettaja oli sanonut, että essee pitää palauttaa jo seuraavana päivänä aamulla. Ja minä olin kerrankin vaivalla saanut jotain tehtyä niin sitten opettaja ei edes ollut koulussa! Mitenköhän tämän nyt kauniisti sanoisi... Kyllä vatutti!

Kun tulin tänään linkulla (yleensä kuljen pyörällä) koulusta kotiin, niin näin pellolla jotain kauriita! En ole aikaisemmin nähnytkään niitä. Niitä oli neljä ja ne olivat aika pieniä. Näin myös laulujoutsenia taas siinä yhdellä pellolla ja bongasinpa vielä pysäkiltä kävellessäni oravan. Piristi. :) Mutta nyt painun pehkuihin, vaikka mun unirytmi meneekin entistä enemmän sekaisin.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Mustavalkoinen

Tässä viimenen kuva kesältä. Olen ylpeä itsestäni, kun kerrankin sain otettua selvän ja kirkkaan kuvan.


Eli tein ihan simppelit mustat kynnet, joihin on leimattu Konadilla koristeita. Ja onhan tuolla pari kynsikoruakin. En ollut aikaisemmin ikinä oikein pitänyt mustasta kynsilakasta, mutta näiden kynsien jälkeen aloin tykätä siitä enemmän. Musta on tyylikäs väri ja se tuo kynnen muodon hyvin esille. Musta on myös hyvin erottuva, mutta ei silti räikeä ja musta sopii kaikkien värien kanssa. Eikä mustien kynsin tarvitse välttämättä olla sellaiset synkät goottikynnet, jos niitä koristelee vaikka kukilla, niinkuin minä tein. :)
Kynsilakat on Mavalalta.
Nyt sain kaikki haluamani vanhat kuvat tänne, enkä laita postauksia enää niin tiheään tahtiin, koska en tietenkään tee uusia kynsiä joka päivä.