maanantai 24. maaliskuuta 2014

Akryyliläjäykset

(English translation at the end)

Vielä yhdet kynnet varastosta ulos. Tein nämä eräs aamu, kun oli ylimääräistä aikaa, enkä enää kehdannut olla vanhoissa nuhjuisissa kynsissä. Lakkasin kynnet eekulta voittamallani Cuccion Bologna Blushilla, joka on violetin sävyinen ruskea creme. Se levittyi moitteettomasti ja peitti kahdella kerroksella. Lakka näyttää valosta riippuen enemmän violetilta, harmaalta tai ruskealta. Ihan kiva hempeä ja hillitty lakka kevääseen, vaikka mulle tuleekin mieleen, että tämä on vähän mummoväri. (Saa toki olla eri mieltä. :D)

Mun piti jättää kynnet yksivärisiksi, mutta koska aikaa jäi, niin päätin kokeilla ekaa kertaa akryylilla koristelua. Olin kuullut, että akryylikynsiä tehdessä haju on voimakas, mutta pakko sanoa, että kun avasin akryylinestepullon, niin hyi helvetti, mitkä myrkkyhuurut sieltä pääsi ilmoille. Oli pakko avata ikkuna ja käydä kääntämässä ilmastointia isommalle. On vähättelyä sanoa, että se litku haisee ihan KUOLEMALTA.


Acrylic flowers 

En kerennyt / jaksanut ruveta suunnittelemaan, minkälaiset koristelut teen, joten tein vain tylsiä kukkia. Tai niistä piti tulla kukkia, mutta enemmän näyttää siltä kuin lintu olisi läjäytellyt ympäri kynsiä. Onhan ne kuitenkin kaukaa katsottuna ihan nättejä läjöjä. En tiedä, oliko mulla liikaa nestettä siveltimessä vai enkö antanut akryylin kuivua tarpeeksi hyvin vai enkö muotoillut sitä tarpeeksi vai teinkö vaan kaiken päin persettä, kun terälehdet ei oikeen tuntuneet pysyvän muodossa. Ens kerralla paremmin.
Laitoin akryylin siis mattalakan päälle, että se tarttuisi paremmin. Lopuksi kiinnitin strassit ja lakkasin kynnelle kirkkaan päällyslakan ja kukan päälle vielä ohuesti mattalakkaa. Lehdet maalasin akryyliväreillä.

Ihan kivat kynnet näistä mun mielestä kuitenkin tuli. Lakka ei ole hullumman värinen ja akryylikoristeet näyttää mun mielestä fiineiltä. :D Mun tapauksessa niitä ei vaan saa tiirailla liian läheltä. Voin muuten jo vähän vihjata, että ensi postauksessa meikällä on taas uudet kommervenkit. ;) En tosin tiedä, onko se välttämättä hyvä asia. :D

* English *

Today's post is about a manicure I made a week ago when I had some extra time before leaving for school. I painted my nails with Cuccio's Bologna Blush which is a light mauve creme polish. The color looks more purple or brown or grey depending on the light. It applied smoothly and covered with two coats. I wasn't going to add any decoration but since I had the time I decided to try acrylic for the first time.

I started making flowers because it was the first thing that came to my mind. They didn't turn out so great so I hope I'll do better next time. Should probably watch some tutorials too. I finished the nails by adding rhinestones on the flowers and covering the nail polish with regular top coat and the flower with a thin layer of matte top coat.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kultaa ja timantteja

(English version at the end)

Hei taas!
Blogi ja kynnet ovat viime aikoina jääneet vähän vähemmälle huomiolle omien kiireiden takia. Nyt kuitenkin esittelen kynnet, jotka tein jokin aika sitten Verieanan lakkauskilpailuun. Omaa suosikkiaan kannattaa käydä äänestämässä, sillä äänestäjien kesken arvotaan ylläripalkintoja. :)

Kulta2

Kilpailun teemana oli metalli. Ensin mulle tuli metallista mieleen rauta ja ruoste, mutta sitten hoksasin, että onhan kultakin metalli! Sen oivalluksen varjolla rupesin tekemään kultaisia blingblingkynsiä.

Tein ensin mustan ranskiksen China Glazen Liquid Leatherilla, mun luottomustalla. Laitoin kaksi kerrosta, vaikka se peittääkin jo yhdellä paksummalla kerroksella. Pohjalle laitoin pari kerrosta O.P.I:n You Callin' Me a Lyre?:a. Mustan rajalle sivelin rannun Dependin lämpimän kultaista koristelakkaa ja sen päälle laitoin kerroksen China Glazen Blonde Bombshellia, jonka sain aika vasta metsästettyä näppeihini.

Bombshell on kirkaspohjainen lakka, jossa on paljon pientä sekä isompaa pyöreähköä kylmän keltaista hilettä, ja kun oikein tarkkaan katsoo, niin siellä täällä näkyy myös häivähdyksiä pikkiriikkisistä lämpimämmän kultaisista tikkuhileistä. Aivan ihana lakka mun mielestä! Nimettömässä näkyvä vihreä hohde on muuten heijastus mun paidasta (hups), eli itse lakassa vihreää ei ole. Koko kynnellä se peitti hyvin kolmella kerroksella. Bombshell alkoi lohkeilla aika äkkiä, mutta oon huomannut, että koko kynnelle kerrostetut hilelakat tuppaa sitä tekemään.

Koristeeksi laitoin teippiä ja muutaman strassin. Teipit pysyivät hyvin, mutta ikävä kyllä niiden väri alkoi haalistua jo saman päivän aikana, vaikka yritinkin suojella niitä ylimääräisellä kerroksella päällyslakkaa.

Mutta katsokaas, ihmiset, noita mun nimettömässä kimaltelevia timangeja! Tilasin aika vasta tämmöisiä kyljellään makaavia timangeja ja voi että, kun ne kimaltaa kauniisti. Haittapuolena se, että ne lähtee aika herkästi irti, ainakin jos kiinnittää ne tavallisella päällyslakalla niin kuin minä. Kovasti koitin varjella noita pikkuisia ja kävin jopa ensimmäistä kertaa elämässäni muovipussi kädessä suihkussa, ettei ne vaan pirahtaisi hukkaan. :D (Ja uskaltaisin väittää, etten ole ainut kynsiharrastaja, joka on näin tehnyt!) Timangit kuitenkin lähtivät irti kahden ensimmäisen yön aikana. Onneksi kuitenkin löytyivät vielä sieltä sängystä. En ole pihi, vaan säästeliäs.

Kynnet eivät siis kestäneet kovin kauaa, mutta tykkäsin niistä silti tosi paljon. Vaikea olla tykkäämättä, kun on ranskista ja blingblingiä. :D Mulla tulee jotenkin Egypti mieleen tästä lakkauksesta, eikä mitään hajua miksi. :D

***

Here's a manicure I made for Verieana's nail art competition some time ago. The theme was 'metal' and my nails were inspired by gold. I made a black French manicure using two coats of O.P.I's You Callin' Me a Lyre? as a base coat and two coats of China Glaze's Liquid Leather as the black tip. I made a golden stripe on the edge of the black with Depend's warm, golden nail art polish and added one coat of China Glaze's Blonde Bombshell on top of it for extra bling. I also painted my ring and middle finger with it.

Bombshell is a beautiful clear based polish with a lot of small and a bit bigger, roundish light gold glitter. There are also some teeny tiny warmer gold bar glitters in the mix but they're not that visible. Three coats was enough for full coverage. The glitter polish started to chip off after a few days but I've noticed that many glitters tend to chip faster than cremes when applied on the whole nail. The green glow you may have noticed on my ring finger is not the polish but a reflection of my bright green hoodie. Oopsie.

I decorated the nails with tape and rhinestones. I loved the shiny decoration but unfortunately it didn't last long. The tape started to lose its color on the very same day I made the manicure even though I added an extra layer of top coat to protect it. I especially liked my new super sparkly rhinestones I added on my ring finger but unfortunately they fell off in a couple of days. Even though I went through all the trouble to take a shower with a plastic bag on my hand to protect them. Sigh...

Anyway, I liked this manicure a lot even though it didn't last that long. It's hard not to like something that has glitter on it. :D

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Onnekas alkuvuosi

(English translation at the end)

Mulla on ollut tämän vuoden puolella kovasti tuuria, sillä oon voittanut useammassa arvonnassa. Siispä hihittelen täällä silmät onnesta ristissä ison tavarakasan ympäröimänä. Ja tulihan sitä ostettua itsekin jotain pientä kivaa, mutta esittelen niitä joskus eri postauksessa.

Criria palkinto

Aloitetaan vaikka Cririan järjestämästä arvonnasta. Palkintoon kuului iso kasa erilaisia hileitä, koristehyrrä, käsirasva, kynsinauhaöljy, nail art -lakka/kynä, mini Seche Vite, alennuskoodi Bundle Monsterille (unohtui kuvasta) ja tuollainen kynsinauhojenpoisto-mikälie-työkalu, joka osoittautui todella käteväksi kapistukseksi.
Mulla kävi tosi hyvä tuuri, kun tämä palkinto koostuu jutuista, jotka olisin voinut itsekin ostaa itselleni. Tykkään nimittäin tosi paljon noista O.P.I:n pienistä käsirasvoista, kun ne kulkee kätevästi käsilaukussa mukana ja imeytyy nopesti. Voittamani käsivoide tuoksuu ihan piparmintulta ja siinä on helmiäsimäistä kimalletta! :D Eipäs ole tämmöistä käsirasvaa ennen tullut vastaan.
Oon innoissani myös tuosta Models Ownin nail art -kynästä. Siinä on sekä sivellin että sellainen ohut "kynänkärki". Kokeilin sitä jo ja sillä saa tosi ohutta viivaa aikaiseksi. Tykkään erityisesti myös palkintoon kuuluneesta kynsinauhaöljystä ja Seche Vitesta. Secheä kun en ole aikaisemmin kokeillut ja päällyslakkaahan menee. Kynsinauhaöljyä multa kyllä löytyy varmaan vuosiksi, kun mulla on yksi iso purkki sitä. Tämmöiset pienemmät tuubit on kuitenkin käteviä, kun ne kulkee käsilaukussa mukana ja tässä yksilössä on myös laadukas sivellin, jolla voi helposti levittää.

Criria hileitä

Sitten sitä blingbligiä! Mun hilevarasto taisi kaksinkertaistua tämän palkinnon myötä. :D Paketissa oli 21 putelia erikokoisia, -muotoisia ja -värisiä hileitä. Ihan mahtavaa, kun mulla on nyt paljon hileitä, joita voin käyttää geelikynsien koristeluun (mikäli pääsen ikinä koristeluun asti ennen kuin teen jonkun peruuttamattoman virheen ja tuhoan puoli ihmiskuntaa).

KynsillePalkinto

Kynsille-blogin fb-arvonnasta voitin yllä olevan palkinnon eli Konadin leimaussetin, kaksi Gina Tricotin lakkaa, magentan värisen teipin, kaksi purkkia hilettä, käsirasvan, sydämenmallisen meikkisienen ja tuollaisen itsetehdyn kynsilakkapinssin. En ole varma, onko pinssi oikea sana, mutta tämän voi kuitenkin kiinnittää takana olevalla hakaneulalla vaikka laukkuun koristeeksi.

GinaTricot hilelakat
Gina Tricot - Salt & Pepper / Hearts

Swatch-tikut lojui kuvaushetkellä siinä käden ulottuvilla niin otinpa samalla niistäkin kuvat. Kynsilakka-addiktina mua hävettää hirveästi, mutta ihan pakko tunnustaa, että tässä näette mun ensimmäisen mustavalkoglitterin. Vähän aikaa sitten tuntui olevan hirveä mustavalkoglittervillitys ja minäkin ihastelin niitä blogeissa, mutta niitä ei vaan ikinä tullut kaupoissa vastaan. Onneksi mulla nyt kuitenkin vihdoin on tällainen. :D Tikulla on yksi kerros lakkaa.
Toinen lakka onkin aika erikoinen. Lakassa on vaaleanpunaista, pientä hologrammihilettä ja isoja samanvärisiä sydänhileitä. Sydämet pitää aika lailla erikseen kalastella purkista, mutta sellaistahan se yleensä on isohileisten lakkojen kanssa.

Konad laatta

Otin erikseen kuvan myös leimauslaatasta, koska se on niin söpö! Kattokaa tuota pilven päällä lentelevää kissimirriä! <3
Mainittakoon vielä, että erityisesti tykkäsin myös käsirasvasta (koska olen käsirasvojen suurkuluttaja) ja magentan värisestä teipistä.

EekuPalkinto

Voitin joku aika sitten myös Eekun järjestämän arvonnan. Palkintona sain itse valita haluamani kolme Cuccion lakkaa CosMeryan verkkokaupasta. Arvatkaa vain, kuinka kauan pähkäilin ja etsin swatcheja, kun yritin päättää, mitä valitsen. Paketissa tuli yllätyksenä myös kynsiviila ja näytekappaleita ihon- ja hiustenhoitotuotteista. Vielä en ole niitä kerennyt kokeilla.

Cuccio lakat
Cuccio - Copper Show Stopper / Manhattan Mayhem / Bologna Blush

Tämä onkin mulle ihan uusi lakkamerkki. Swatchasin lakat tikuille ja ne vaikuttivat oikein hyvälaatuisilta, vaikka mitään varmaa en kuitenkaan mene sanomaan, ennen kuin saan kokeiltua kynsille asti. Yllätin vähän itseni, kun päädyin valitsemaan kaksi ruskeaa lakkaa, joista toinen on vielä matta, koska mun huomion saa yleensä ihan toisenlaiset lakat. Mulla on kai alkamassa jokin uusi värikausi.

Kynsisirkus palkinto

Ja vielä palkinto, jonka voitin Kaisan synttäriaiheisesta lakkauskilpailusta. Itse en alkukäteen tiennyt, mitä palkintoon kuului, joten jännitin monta päivää, kun odottelin sitä saapuvaksi. :D Paketista paljastui kolme lakkaa: China Glazen Limbo Bimbo, Gina Tricotin Blue Bug ja Revlonin Emerald sekä paljon hilettä, kaksi Bundle Monsterin laattaa, ihanan tuoksuisia kynttilöitä ja steam punk -tyylinen koru.
Korun ajattelin sitoa mun käsilaukkuun, koska se sopii värimaailmaltaan niin hyvin. Siinä lukee 'utelias' ja 'mieli'. Sain tämän palkinnon myötä ensimmäisen Gina Tricotin lakkani, mutta mulla näyttäisi olevan dupe sille, joten se lähtee eteenpäin seuraavalle onnekkaalle. Revlon on myös uusi merkki mulle. Ja hilekokoelma kasvoi ihan kivasti myös Kaisan ansiosta. Nyt pitää ruveta urakalla käyttämämään tätä hilearsenaalia. En valita.

Siinä oli kaikki parin kuukauden aikana voitetut jutut. Mulla on melkein huono omatunto, että oon rohmunnut näin paljon kaikkea. Pitäisi varmaan antaa muillekin välillä jotain mahiksia. :P Kiitokset vielä tytöille näistä ihanuuksista! :)

Translation: I've been so lucky this year for I've won all these amazing prizes from giveaways and one nail art competition. ...That's all. I'm not sure how I could ramble so much in Finnish when I could have said everything in one sentence. ._.'

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hei, olen Siru!

Hei!
Minun nimi on Siru ja tulin esittäytymään teille kunnolla, koska se on kohteliasta ja haluan olla kaikkien ihmisten kaveri. Minä olen suomenpystykorva ja ensi kesänä täytän kokonaiset kymmenen vuotta, mutta se ei minun vauhtia hidasta. Minulla kun on hirveästi tätä virtaa ja joka paikkaan olisin ryntäämässä pää kolmantena jalkana.
Tykkään herkuista ja auton kyytistä ja ihmisten tapaamisesta ja silityksistä ja myös rapsutuksista. Vieraat koirat vähän pelottaa ja hevoset. Ja pikkuisen myös isot kastelukannut ja sateenvarjot, kun ne on niin outoja kapistuksia.
Eniten maailmassa minä tykkään kuitenkin minun laumasta ja metsässä olemisesta, kun saa juosta oikein kovaa ja haistella ja haukkua. Jos minä saisin päättää, niin me asuttaisiin meidän lauman kanssa siellä metsässä jonkin ison kuusen alla. Minä ja isäntä voitaisiin yhdessä hankkia kaikille ruokaa. Ja kesällä voitaisiin syödä myös marjoja, varsinkin mustikoita. Ja äiskä laittaisi niistä kaikkia herkkuja. Ja sitten voitaisiin kutsua vieraita kylään.

Tässä on vielä minun kuvia siitä kummallisesta mustasta laatikosta, jota emäntä usein näprää hyvin keskittyneen oloisesti.

Siru52014
Ruokaa! Siellä sitä on!

Siru2014
Saisko vähän, jookos, pliis?

Siru42014
Nami nami!

Siru32014
Hohhoijaa! Nyt tuli väsy.

Siru22014
Oli kiva tutustua. Hei hei!