Äiti suostui vihdoinkin kynsikoekaniinikseni ja tällä kertaa saatiin otettua kuvatkin kynsistä. Äiti sanoi, että väriksi kelpaa mikä tahansa paitsi keltainen. Ja musta. Ja harmaa ja oranssi. Minä sitten kuskasin äitille joitain avaamattomia punaisia lakkoja ja äiti valitsi niistä Opin Muppets -kokoelman punaisen hilelakan Gettin' Miss Piggy With It. Koska Miss Piggy on kirkas lakka jossa on seassa hileitä, se ei yksistään riitä peittämään, joten sen seuraksi valikoitui loppujen lopuksi oranssinpunainen Feel The Beat (Color Clubilta). Oranssinpunainen siksi, ettei kynsistä tulisi liian jouluisia, vaan saataisiin vähän syksyn tunnetta mukaan.
Feel The Beat tarvitsi sen kaksi kerrosta peittääkseen kunnolla. Pitkiin kynsiin saattaa mennä kolmekin. Pohjalakan kuivuttua laitoin nimettömiin kauniita kukkasia ja loppuihin kynsiin hilelakkaa. Mulla ei ole hirveästi kokemusta hilelakoista, koska käytän niitä niin harvoin, mutta Miss Piggy levittyi mielestäni oikein hyvin, eivätkä hileet jääneet mitenkään törröttämään. Hexhileet eivät vain meinanneet tulla kynsille asti. Pulloa kannattaakin aina parin kynnen jälkeen ravistaa ja käännellä, niin että ne hileet nousevat sieltä pohjalta (tämänkin hoksaamiseen meni minulta jonkin aikaa ^^'). Päädyin laittamaan kaksi kerrosta Miss Piggyä.
Punaiset hileet eivät hirveästi erottuneet tuolta. Mun mielestä Orlyn Too Fab olisi ollut ihan täydellinen hilelakka näihin kynsiin, mutta mulla on se vain himotuslistalla.
Äitin kanssa on yleensä se ongelma, että hänellä ei muka ole tarpeeksi aikaa istua paikoillaan kovin kauaa (vaikka rouva on vuorotteluvapaalla). Voitte kuvitella mun ärsyyntyneen kulmakarvan nytkähdyksen, kun äiti sanoo, että kynnet pitäisi olla valmiit sellaisessa puolessa tunnissa. Mun mielestä yksinkertaisiakaan kynsiä ei vaan voi tehdä puolessa tunnissa. Ainakaan itse en siihen pysty. :D Ja tällä kertaa tein sen saman virheen kuin viimeksikin kun lakkasin äitin kynsiä. En antanut lakkakerrosten kuivua tarpeeksi kauaa ennen uuden laittamista, ja tuloshan oli se, että kolme kynttä meni ruttuun. Teimme ne kynnet sitten seuraavana päivänä uudestaan. Kynsitarroista oli jo siinä ajassa kerennyt pudota strassit, joten laitoin uudet tilalle ja paksusti päällyslakkaa päälle, ja kyllähän ne sitten sen kolmisen päivää pysyivät.
Mulla on nyt on jäänyt tämä omien kynsien lakkaaminen vähän taka-alalle koulun takia. Onko jollakulla teistäkin ollut yo-kirjoituksia? Itse pissin jo englannin ja mantsan ja oon ihan tööt, kun on kertynyt tätä univelkaa. x.x
keskiviikko 19. syyskuuta 2012
lauantai 15. syyskuuta 2012
I ♥ Your Blog
Sain joku aika sitten Ninianelta tämmöisen kivan post it -lapun, joka pitää lähettää eteenpäin viidelle muulle bloggaajalle. Kiitos Ninianelle.
Luen niin paljon hyviä blogeja, joille voisin tämän tunnustuksen antaa, mutta tällä kertaa joukosta valikoitui seuraavien blogien omistajat:
Luen niin paljon hyviä blogeja, joille voisin tämän tunnustuksen antaa, mutta tällä kertaa joukosta valikoitui seuraavien blogien omistajat:
keskiviikko 12. syyskuuta 2012
And that's who I am
Olen nähnyt tällaisia kuvapostauksia blogeissa ja ajattelin, että enköhän minäkin uskalla kertoa vähän itsestäni näiden kauniiden kuvien ja tekstien kautta. Laitetaan nyt vaikka 15 kuvaa, ettette sentään huku niiden alle.
Ja tuon viimeisenhän kaikki jo tiesivätkin. ;)
Ja tuon viimeisenhän kaikki jo tiesivätkin. ;)
Kuvat Täältä.
maanantai 10. syyskuuta 2012
Ensimmäiset OPIn lakat
Viime perjantaina oli Ylivieskassa Kauppojenyö, eli monet kaupat olivat auki keskiyöhön, oli paljon alennuksia, soitettiin musiikkia ja kaduilla oli erilaisia ruoka- ja rihkamatavarakojuja. Ja minähän lähdin mukaan hulinaan vain ostamaan kynsilakkoja. Äiti oli nimittäin huomannut lehdessä mainoksen kauneushoitolasta, joka myi Opin kynsilakkoja yhden 6 eurolla ja 2 kympillä. Voitte kuvitella mun ilmeen (Ö__Ö) kun luin mainosta, ja leikkasin sen varalta vielä talteen. Minä pääsin kuitenkin paikan päälle vasta kymmeneltä illalla (koska olin nukahtanut ja kuski oli lähtenyt lenkille, eikä vastannut soittoihini) ja suurin osa lakoista oli jo mennyt. Fuu! Noh, ei saa ruveta ahneeksi. Kysyin kauneushoitolan pitäjältä - joka oli muuten äitin entinen oppilas - miten hän myy lakkoja niin halvalla, ja hän sanoi, että myy joskus erikoispäivinä vanhoja sesonkilakkoja pois alta, että uusia mahtuu tilalle. Normaalisti hän kuulemma myy Opeja 18 euron hintaan.
Nämä Opit minä sitten kotiutin:
Oranssicreme jelly on Opin Texas -kokoelmasta ja nimeltään Y'all Come Back Ya Hear? ja punainen hilelakka Muppets -kokoelmasta ja nimeltään Gettin' Miss Piggy With It. (Opin lakoilla on näemmä pitkiä ja kummallisia nimiä.) Tämmöinen oranssi creme jelly olikin mun hankintalistalla, joten hyvä että sellainen nyt löytyi ja vielä niinkin halvalla. Punainen hilelakka taas lähti mukaan vähän niin kuin heräteostoksena, kun kerta sai kaksi kympillä. Miss Piggy on siis kirkas lakka, jossa on seassa tavallista punaista pientä hilettä ja isompia punaisia ja hopeisia hexhileitä. Oranssia tulee varmaan käytettyä ainakin halloweenina ja punaista jouluna.
Nämä Opit minä sitten kotiutin:
Oranssi
lauantai 8. syyskuuta 2012
China Glaze - Let's Groove
En malttanut pitää näppejä erossa niistä viimeksi tilaamistani China Glazen lakoista ja testasin heti Let's Groovea.
Pidin lakkaa pullon perustellaa vaaleampana, mutta kynsillä se osoittautuikin todella tummanvioletiksi, melkein mustaksi. Lamppu- ja auringonvalossa lakka näyttää punertavan sävyiseltä violetilta, mutta kylmässä luonnonvalossa myös sävy on kylmä, ja minusta kauniimpi. Auringonpaisteessa lakasta voi erottaa hohtavaa aniliininpunaista shimmeriä ja luulin näkeväni seassa myös aavistuksen sinisenä kimaltavaa shimmeriä. Pullossa näkyy myös jonkinlaista vaaleaa oranssinpunertavaa shimmeriä, mutta kynsillä sitä ei huomaa.
Lakka on peittävä ja kaksi kerrosta riittää hyvin pitkiinkiin kynsiin. Kuivuttuaan lakan pinta on kiiltävä ja tasainen ilman päällyslakkaakin. Tämä lakka kesti mun kynsissä päällyslakan kanssa suhteellisen hyvänä viikon verran.
Tämä oli kyllä tämmönen tuijottelulakka. En viitsinyt tehdä kynsiin edes koristeluita, koska ei tällaista lakkaa voi mennä peittämään.
Lakka on peittävä ja kaksi kerrosta riittää hyvin pitkiinkiin kynsiin. Kuivuttuaan lakan pinta on kiiltävä ja tasainen ilman päällyslakkaakin. Tämä lakka kesti mun kynsissä päällyslakan kanssa suhteellisen hyvänä viikon verran.
Tämä oli kyllä tämmönen tuijottelulakka. En viitsinyt tehdä kynsiin edes koristeluita, koska ei tällaista lakkaa voi mennä peittämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




















