tiistai 15. toukokuuta 2012

Paikkakynnet

Kuten jo aiemmassa postauksessa mainitsin, niin leikkasin kynnet, kun yksi lohkesi. Nämä nysät näytti niin raukoilta, että mun piti sitten vähän paikkailla niitä.


Voi pikkusia. :D Laitoin päälle mattalakan, että lähtis kiiltokin pois. Mattalakka kyllä meinasi vähän levittää kuvioita. Mulle sattu taas sellanen pikku kömmähdys, että ajatuksissani lakkasin vahingossa toisen käden kynsien paikat eri ruskealla kuin toisen. No, ei sitä huomaa, jos en erikseen sano. Unohtakaa siis edellinen lause, bling!
Pohjalla näissä on Color Clubin hyvin vaalean ruskea Nomadic in Nude ja ruskeat paikat on tehty Color Clubin Give Me a Hint -lakalla ja sydämet - ylläri pylläri - Color Clubin Planet Punchilla.

Kynsiin liittymättömistä kuulumisista sen verran, että näin kevään kunniaksi oon innostunut bongaamaan lintuja. Alotin pari päivää sitten sellasen projektin, että merkkaan lintukirjaan jokaisen näkemäni linnun ja oon nyt ahkerasti tiiraillu kiikareiden kanssa. Oon saanu jo yli kymmenen linnun kohdalle rastin ja bongasin jopa yhden linnunpesän kuusenoksalta. Yhtä näkemääni lintua en tosin ole onnistunut löytämään kirjasta ollenkaan ja muutamaa en voinut merkitä nähneeni, koska en ollut satavarma, oliko kyseessä nyt juuri se vai se lintu. Toissapäivänä näin kuitenkin ensimmäistä kertaa elämässäni keltavästäräkin! Oikein kokonaisen parven. Voi että olivat kauniin värisiä. Ei tosin yhtään harvinaisia. :D Nyt kun ois vielä kunnollinen kamera kaikkine zoomausvälinenineen niin voisin ottaa kuviakin niistä. Aina saa haaveilla.

7 kommenttia:

  1. Voi miten ihanat kynnet! <3 Todella suloiset! Mattalakka sopii tähän lakkaukseen tosi hyvin :)

    Lyhyet kynnet näyttää sulla tosi oudolta, kun oon tottunut niihin pitkiin :D Mutta lyhyet kynnet on mun mielestä aina niin söpöt :3

    VastaaPoista
  2. Kiitos. xD Omasta mielestäni ovat ihan hauskat. Kyllä sitä välillä tarvii vaihtelua pinkkiin ja bling blingiin.
    No, kyllä se tuntuukin vähän oudolta kun on pitkästä aikaa nysät kynnet. Sormet näyttää niin lyhyiltä. Toisaalta nyt on helpompi kirjottaa koneella, eikä kynsiä tarvi varoa. Mutta harmittaa vähän, kun on myös vähemmän koristelutilaa, eikä oikeen voi tehä ranskiksia. Toisaalta taas...

    VastaaPoista
  3. Sinulle on haaste: http://sonnela.blogspot.com/2012/05/11-kysymysta-ja-vastausta.html :)

    VastaaPoista
  4. kivat on :)
    käytkö kurkkaamassa arvontani? :)
    http://www.minunkynteni.blogspot.com/2012/05/yllatys.html

    VastaaPoista
  5. Sonne: Kiitos. :)
    Ronja: Olen osallistunut jo aikoja sitten.

    VastaaPoista
  6. Sinulle on haaste

    http://lakkaaddikti.blogspot.com/2012/05/11-kysymysta-ja-vastausta-osa-3.html

    VastaaPoista
  7. Kiitos. Juuri kyllä sain Sonnelta kyseisen haasteen, joten en ole varma teenkö tätä vielä uudestaan. :)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.