keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kummallinen kummajainen

Tällaisia outoushaasteita on pyörinyt monissa blogeissa, ja itse olen niitä uteliaana lueskellut, mutta huokaissut helpotuksesta aina, kun minua ei ole haastettu. Luulin jo pääseväni pälkähästä, mutta sitten Amoena haastoi minut. Ensin ajattelin, etten varmaan keksi mitään, sillä eihän minussa mitään outoa ole. Kröhöm! Kyllähän niitä outouksia olisi keksinyt vaikka enemmänkin, kun vauhtiin pääsi, joten ei tämä haaste ollutkaan yhtään paha. Kiitos Amoena, että sait minut tiedostamaan kummallisen puolen itsessäni. :D
Haasteen tarkoituksena on siis kertoa itsestään viisi outoa asiaa. Tässä ensimmäisenä mieleen tulleet:

1. En ole mitenkään erityisen järjestelmällinen ihminen, mutta mun pitää laittaa aina kaikki huoneeni kaappien ja laatikoiden ovet kiinni ennen kuin menen nukkumaan. Päivällä ne saa olla aivan vapaasti auki, mutta ei sitten kun menee nukkumaan. Myös huoneen oven pitää olla nukkuessa kiinni, koska muuten ties mikä vois hiippailla mun huoneeseen ilman, että kuulisin. Lisäksi käsiä ja jalkoja ei voi roikottaa sängyn reunojen ulkopuolella, koska joku mörkö voisi vaikka yhtäkkiä koskea niihin tai jotain.

2. Aina illalla, kun kumarrun pesemään kasvoni pesuhuoneen altaan päällä, niin mua vähän pelottaa, että kun siitä nousen siitä, niin altaan päällä olevasta peilistä heijastuu joku kummitus, joka seisoo mun takana. Tai että siitä peilistä heijastuvan saunan mustan lasioven takana näkyy joku hahmo. Semmonen pieni lapsikummitus. En saisi katsoa kauhuelokuvia.

3. Pimeinä iltoina haluaisin pitää kaikkia rullaverhoja alhaalla. Meillä ei ole naapureita niin lähellä, että he näkisivät ikkunoista sisälle, mutta ahdistaa se ajatus, että siinä ikkunan takana ihan puolen metrin päässä voisi seisoa joku ja tuijottaa mua ilman, että huomaisin. Jos kuitenkin sammuttaa sisältä valot niin sitten ei enää pelota niin paljon, koska itse katoaa sinne pimeyteen ja näkee ulos. Oman huoneen rullaverho pitää kuitenkin olla aina pimeinä öinä kiinni. Eihän sitä ikinä tiedä, mitä Edward Culleneita täälläkin voi hiippailla.

4. Kynän saa teroittaa vasta, kun terä on niin lättänäksi kulutettu, että siitä ei enää kunnolla tule. Sitten oon iloinen kun vihdoin pääsen teroittamaan sen. Tästä syystä käytän koulussa lyijytäytekynää. :D

5. Vasta-avatusta juustosta pitää höylätä se päälimmäinen muovia vasten ollut kerros pois, koska "siihen on imeytynyt myrkkyjä siitä muovista". Mulla ei oo esittää mitään todisteita tämän teorian tueksi, mutta niin se vaan on, kun olen niin päättänyt.

Ei ollut paha haaste. Olisin voinut keksiä vielä lisääkin ja kaverit varmaan sitäkin enemmän. Olen oudompi (ja säikympi) kuin olen luullut.

Haastan ystäväni Mumskin, että voin sitten nauraa hänen vastauksilleen.

8 kommenttia:

  1. Hahaa, mul on 1-3 kohdissa ihan sama juttu :D

    Lisäks viilaan myös juustosta sen päälliosan pois, koska se on ällöttävää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehken olekaan niin kummallinen. Tai sitten olemme kummallisia yhdessä. :D

      Poista
  2. Ha! Mulla on ihan sama juttu kaappien ja laatikoiden kanssa. Niiden on pakko öisin olla kiinni, muuten ei ole kiva nukkua. Saatoin ehkä lapsena pelätä mörkäjä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pelkään niitä vieläkin. :D

      Poista
  3. Mä viilaan kans juustosta päällimmäiset pois, mutta en sivuja kylläkään :D Mua taas siinä päällisessä ärsyttää sen jotenkin (muka)kumimaisempi koostumus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mää tosiaan höylään myös sieltä sivusta sen päälimmäisen kerroksen pois. Tai höyläsin, kun ennen vielä söin juustoa.

      Poista
  4. kauhistus. :D noi kuvasti mua ja aika mahtavasti... Paitsi 4. Mut kyl kaikki muut.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh. Minähän taidankin sitten olla ihan tavallinen kummajainen.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.