lauantai 13. huhtikuuta 2013

Blingiä ja leopardikuosia

Mun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä leopardikynnet, ja nyt sitten sain senkin suunnitelman kynsille asti. Ja tykkäsin hirmusesti! En ikinä ole tehnyt itselleni samoja kynsiä kahteen kertaan, mutta näistä voisin hyvinkin tehdä joskus kakkosversion. Tuota glitterin kimalletta ja säihkettä oli vaan pakko tuijottaa. Vaikka yleensä en niin välitä blingistä, enkä sen puoleen leopardikuosistakaan. Muhun on kai iskemässä joku glitterkuume.


Nämä kynnet on oikeastaan aika simppelit. Pohjalalle laitoin kaksi kerrosta Isadoran Sublime Lilya, joka on läpikuultava nudelakka, jossa on hitusen shimmeriä. Lakka vetää jo viimeisiään, joten pitäää varmaan kohta laittaa lakkatilaus menemään, että saan jonkun korvikkeen. Köh köh, ja samoihin postareihin kannattaa varmaan ostaa vähän muitakin lakkoja.


Kynnen kärjen toiselle reunalle tuputtelin Isadoran Silver Sparklesia hopeiseksi pohjaksi. Toiselle reunalle laitoin 2-3 kerrosta Color Clubin After Hoursia. After Hours on väriltään pehmeän musta ja siinä on seassa aika huomaamatonta shimmeriä. En oikein osaa sanoa minkäväristä (ehkä hopeista tai sinertävää), mutta jotain siinä selvästi on. Hopealakan päälle levitin Color Clubin Platinum Recordia, jossa on erikokoisia hopeahileitä kirkkaalla pohjalla. Näiden kynsien teossa lakan huono levittyvyys ei niin haitannut.

Tässä kynnet vähän varjoisemmassa paikassa.

Lisäsin joka kynteen yhden strassin. Osa meni vähän vinoon, mutta tuskin sitä kukaan niin tarkkaan katsoo. Lopuksi maalasin leopardikuviot mustalla akryylivärillä. Blingiä piti saada lisää, joten ujutin kuvion keskelle glitterin tai pari. Päälle laitoin vielä Cesarsin pikakuivattavan päällyslakan.

Peukku

Auringossa. Klikkaa isommaksi.

Ai että tuota blingin määrää. *-* <3 Oli muuten kiva käyttää rekvisiittana ihan oikeita vihreitä kasveja. Ooh! Kesä tulee sittenkin! Meillä on taas ikkunalaudat täynnä äitin paprikoita ja persiljoita ja ties mitä viidakon kasveja.

Mitä tykkäsitte kynsistä? Ootteko te kylväneet joitain kasveja kesäksi? :)

16 kommenttia:

  1. Ihanat, upeat, säihkyvät, mahtavat! *_*
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sinä tulitkin mulle mieleen tätä postausta kirjoittaessani, koska sun blogin kautta tiedän, että tykkäät leopardikuviosta. :D

      Poista
  2. Tosi upeat! :) Melkein jopa tykkään leokuosista ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä oon alkanut lämmetä sille nyt enemmän. Kynsissä kiva yksityiskohta, kunhan ei oo liikaa tai se ei oo liian päällekäyvä. Tai jotain... :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiits. ^^ En sulle kerennytkään henk. kohtasesti esitellä.

      Poista
  4. Wau, kuinka hienot! Erityisesti nimetön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Heh, oikeen kuorrutin sen glitterillä.

      Poista
  5. Upeat <3 Nyt mua hävettää omat leosekoiluni :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mun mielestä sun leokynnet oli sievät.

      Poista
  6. Mielettömän upeat ja ihanan blingit! Itse en koskan kylvä yhtään mitää kasvamaan, koska oon ihan liian laiska :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Nää kyllä oli oikeen erityisen kimaltavat kynnet, oli pakko vaan tuijottaa sitä säihkettä. :D
      Mullakin kaikki mun vähäiset kasvit on kokeneet aika karun kohtalon, kun oon aina unohtanut kastella niitä. Äiti on onneksi viherpeukalo.

      Poista
  7. ihanat :D pakko tehdä tuollaiset itsellenikin piakkoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Laita ihmeessä mullekin sitten linkki, jos teet oman version, että voin käydä katsomassa! :)

      Poista
  8. Tosi ihanat, näistä irtoaa inpistä kyllä itsellekin seuraaviin kynsiin ;)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.