tiistai 10. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä- & lakkiaiskynnet

Heippa ihanaiset!

Viime viikolla tuli tosiaan juhlittua omia lakkiaisia. Me juhlittiin ihan meillä kototona suhteellisen arkisissa merkeissä. Kolmena päivänä tuli vieraita, mutten itse jaksanut tälläytyä kuin ensimmäistä päivää varten. :D (Osasyynä saattoi olla se, että tuli kavereitten kanssa kikatettua niin myöhään, ettei meinannut edes jaksaa nousta ennen puolta päivää.) Lakittamistilaisuus oli tietty koululla ja se olikin tällä kertaa aika koominen kaikkine sooloiluineen. *köh köh* Kiirettä on siis pitänyt, mutta oli kuitenkin ihana nähdä kaikkia kavereita ja tuttuja.

Kynnetkin sain tehtyä, vaikka sen eteen pitikin uhrata osa yöunista. Asiat täytyy kuitenkin laittaa tärkeysjärjestykseen. Päädyin tekemään siniset kynnet, koska ensinnäkin asuuni kuului superkaunis sininen sormus ja toiseksi koska tarvitsin olemukseeni vähän väriä, sillä käytännönläheisenä ihmisenä ostin vaatteet, jotka käyvät niin juhliin kuin hautajaisiin. Kynsistä tuli samalla myös mun itsenäisyyspäiväkynnet. Kuvaajana toimi yksi mun kavereista, kiitos vain. ;)

Itsenäisyyspäivä2

Kaunis, kirkkaan tummansininen shimmerlakka on Golden Rosen Fantastic Color sävynumeroa 184. Tämä on yksi mun lempisinisistä, tai ainakin oli ennen kuin se alkoi kuplia. Lakka on kuplinut kahdella viimeisimmällä käyttökerralla, enkä keksi sille muuta selitystä, kuin että se olisi mennyt jotenkin vanhaksi. Mun yhdelle Models Ownin lakalle on käynyt sama juttu kuin tälle, että en tiedä ovatko vanhat halppislakat sitten jotenkin alttiimpia kuplimiselle. Kuplat sain tällä kertaa kuitenkin peitettyä aika hyvin koristeiden alle. Lakka levittyi mallikkaasti ja kaksi kerrosta riitti peittämään. Miinusta siitä, että lakka kuivui keskivertoa hitaammin. Onnistuin jopa ruttaamaan lakat kerran kärjistä, mutta onneksi sen pystyi korjaamaan.

Sinisin hippusin höystetty hopeahilelakka taas on mikäs muu kuin China Glazen Lorelei's Tiara. Tästä tuli heti rakkauslakka! On vielä niin ihanan talvinenkin. Lorelei's Tiara peittää jo kahdella kerroksella. Levittyvyydestä en oikein osaa sanoa, sillä ostin oman lakkani kirppikseltä aika paljon käytettynä. Lakka oli vähän paksuhkoa, ja taisinkin lisätä sinne pari tippaa kynsilakanohentajaa, mutta pieni jähmeys taitaa tosiaan johtua siitä, että lakka on käytetty. Lakka alkoi lohkeilla kynsistä parin kolmen päivän jälkeen, mikä ei herätä sen kummempia ihmetyksiä, sillä olen huomannut, että tämänkaltaiset paksut hilelakat tuppaavat lohkeilemaan herkemmin kuin muut lakat.

Itsenäisyyspäivä

Mulla ei ollut aikaa kovin monivaiheisiin koristeluihin, mutta halusin kuitenkin jotain näyttävää, joten päädyin vain asettelemaan erikokoisia strasseja sekä mikrohelmiä kynsille. Käytin kynsiin myös valkoista nail art -teippiä, joka ei näyttänytkään ihan niin hienolta kuin olin kuvitellut, koska pohjaväri kuultaa siitä läpi. Pieni pettymys siis, mutta ei nämä kynnet siihen kaadu. Teippi on onneksi pysynyt kynsissä paremmin kuin oletin. Inspis näihin kynsiin tuli kirjastosta lainaamastani Pansy Alexander-Potterin ja Mineko Sugitan Kauniit kynnet -nimisestä kynsikirjasta, josta ajattelin puhua myöhemmin lisää.

Nämä kynnet on musta ihan kivat. Eivät yllä tuijottelukynsiksi, mutta tykkäsin silti. Vaikeahan se on olla tykkäämättä näin kauniista lakoista ja blingblingistä.

12 kommenttia:

  1. Nää on tosi ihanat! Varsinkin toi vasemman käden pikkurilli ♡ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itse tykkäsin eniten vasemman käden peukusta (joka ei näy kuvissa) ja etusormesta.

      Poista
  2. Ihanat kynnet! Itsenäisyyspäivä tulee hienosti esille, mutta silti ovat tosi juhlalliset :)
    Tykkään kanssa tuosta samaisesta pikkurillistä, mistä Sarakin ylempänä kertoo tykkäävänsä :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kynnet! Toi China Glazen Loreleis Tiara on ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Todella upeat kynnet! Lorelei's Tiara on minustakin upea lakka! Niin ja onnea lakinsta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Vaikeahan tuosta Lorelei's Tiarasta on olla tykkäämättä, on se niin ihanan värinen ja kimaltava.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.