tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kullan kimallusta

Viimeksi tuntui, että kynnet oli turhan yksinkertaiset, joten näiden piti puolestaan olla vähän överit, jotta tasapaino säilyy. Tällä kertaa idea tuli Umineko no Naku Koro ni -animen alkutunnarista, jota jotenkin päädyin kuuntelemaan youtubessa seikkaillessani. Mulla näyttää olevan joku inspiroidu-animesta-kausi meneillään.

Gold_glitter_french_manicure_2

Perusidea oli yksinkertainen: kultaista hilettä ja perhosia. Perhosia ei sitten kuitenkaan mahtunut kuin yksi, koska innostuin niin paljon hileen kanssa. Tein siis tavallisen mustan ranskiksen, jonka päälle kasasin China Glazen Blonde Bombshellia, Saffronin 08:a, O.P.I:n When Monkeys Fly:ta ja neliönmallisia irtohileitä. Ihan kiva yhdistelmä mielestäni, jos tykkää blingblingistä. :D

Gold_glitter_french_manicure_3

Nimettömään laitoin yhden metalliperhosen, mikä oli kyllä hienon näköinen, mutta ei tällä kertaa kestänyt kauaa ennen kuin se rupesi repsottamaan. Tuollaiset metallikoristeet on aina vähän hankala saada nätisti. Poistin kynnet parinkolmen päivän jälkeen, koska törröttävät metalliperhoset alkoivat olla liian suuri terveysriski.

Käytetyt lakat:

Essie - First Base (aluslakka)
Veryme - Black Deco (musta nail art -lakka)
China Glaze - Liquid Leather (musta)
China Glaze - Blonde Bombshell (kulta)
Saffron - 08 (kulta)
O.P.I - You Callin' Me a Lyre? (nude)
O.P.I - When Monkeys Fly (kulta)
Seche Vite (päällyslakka)

***

This manicure is the result of me being bored and listening random anime openings in youtube. I got the idea from the opening for Umineko no Naku Koro ni. I wonder why I suddenly get inspirated by anime so much.

The basic idea for this manicure was simple: gold glitter and butterflies. Though I ended up with a lot of glitter and not so many butterflies because there wasn't enough room. So I made a black french manicure and topped it with China Glaze's Blonde Bombshell, Saffron's 08, O.P.I:s When Monkeys Fly and some gorgeous golden square glitter. Yeah, I got a bit carried away but it's glitter so i don't mind.

I placed one metal butterfly on my accent nail. It was pretty (though it got a bit smudged with polish) but unfortunately it didn't take long before the edges tarted sticking out. These metal decorations are always somewhat difficult for natural nails at least. I removed the polish after few days because the sticking metal started to become too much of a health hazard. :P

32 kommenttia:

  1. Oi vitsi, miten upeat! Kerrassaan vastustamattomat!!

    VastaaPoista
  2. Wau!! Todella upeat kynnet, ihanat! :)

    VastaaPoista
  3. Oi-joi miten kauniit, näillä kelpais mennä vaikka mihin tilaisuutenkin..!! Kulta ja musta passaa loistavasti yhteen, ja tyylikäs tuo aksenttikynsi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos. Näistä tosiaan tuli vähän juhlakynsimäiset, varmaan kaiken tuon blingblingin ansiota. :D

      Poista
  4. Oooo miten upeat lakkaukset taas! ♥____♥ Nää sopii kyllä tilaisuuteen kuin tilaisuuteen!
    Glitterharakkana olen itsekin suunnitellut hankkivani tuon When Monkeys Fly:n mutta en ole vieläkäään saanut aikaiseksi.. :D Näyttää kyllä aivan ihanilta nämä kaikki käyttämäsi glitterit!
    Pakko ehkä apinoida. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos paljon. When Monkeys Fly oli kyllä ihan pakko-ostos mulle. :D Olisin otettu jos apinoisit. ;)

      Poista
  5. o_O Aivan mahtavat kynnet! Wau! Ei voi kyllä muuta sanoa. Olen ihan silmät lautasina täällä :D

    VastaaPoista
  6. Wau, miten hienot! :o Aivan mahtavat kynnet.

    VastaaPoista
  7. Sun kynnet on ihan jumalaisen kauniit!! <3 *lääh* :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi mutta kiitos. xD Kohtahan tässä nousee pissi päähän. :D

      Poista
  8. miten kauniit! <3'

    http://happy-days-with-t.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.