lauantai 24. tammikuuta 2015

Vuoden 2014 käytetyimmät lakat

Hups, enkö minä ole vielä listannut mun viime vuoden käytetyimpiä lakkoja? Noh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai kuinka? Olen tehnyt samanlaisen listauksen myös toissa vuodelta, ja sen voi käydä katsomassa Täältä. Jätin taas luottovalkoisen, -mustan ja nuden jellylakan pois laskuista, koska ei tällä listalla muuten muuta olisikaan. No niin, katsotaas, minkälainen lakkamaku mulla oli vuonna 2014.

color_club_shes_sooo_glam

Color Club She's Sooo Glam

She's Sooo Glam minilakka näyttäisi sinnittelevän mun käytetyimpien lakkojen kärjessä jo toista vuotta. Glam on sellainen aika perus keskivaaleanpunainen, joka on mielestäni hitusen likaisen sävyinen. Sävy ei ole mikään kaikkein uniikein, mutta tykkään silti käyttää lakkaa erityisesti kesällä. Sechen Pretty Little Heartbreaker on melkein dupe tälle.

china_glaze_roguish_red

China Glaze Roguish Red

China Glazen Roguish Red on upea, räiskyvän oranssinpunainen creme. Pullossa se ei vaikuttanut mun silmään kovin ihmeelliseltä, mutta kynsillä se osoittautui kertakaikkisen upeaksi. Roguish Red levittyy kuin unelma ja peittää kahdella kerroksella.

models_own_miss_selene

Models Own Zest A Peal (a.k.a Zest A Peel)

Pehmeän oranssi shimmerlakka, jonka sain kaveriltani synttärilahjaksi useampi vuosi sitten. Laadultaan Zest A Peal on ihan hyvä, perus Models Ownia. Se peittää 2-3 kerroksella. Olen käyttänyt tätä lakkaa aika paljon skittleissä.

Miss Selene 213

Oranssi jelly, jonka olen voittanut Talk And Bake -blogista. Olen käyttänyt tätä lakkaa lähestulkoon vain edellä mainitun Models Ownin Zest A Pealin päällä. Minä kun sain hommattua oranssin cremen vasta viime kuussa, ja sitä ennen olen käyttänyt Zest A Pealin ja tämän Miss Selenen yhdistelmää oranssin cremen korvikkeena. 213 on laadultaan oikein hyvä jellylakka, ei mitään valittamista. Se on hyvin läpikuultava, joten peittääkseen se vaatisi ainakin neljä kerrosta lakkaa, ehkä useammankin.

sally_hansen_palm_treat

Sally Hansen Palm Treat

Palm Treat on mun lempikesälakka, ja tykkään käyttää sitä myös keväällä. Se on mulle se täydellinen vaaleanvihreä creme. Palm Treat peittää kahdella kerroksella. Koostumukseltaan se on ehkä aavistuksen paksua ja voisi kuivua vähän nopeammin, mutta laatu on loppujen lopuksi tosi hyvä, kun otetaan huomioon, että kyseessä on vaalea cremelakka.

Oli mielenkiintoista nähdä, mitä lakkoja sitä on tullut käytettyä eniten. Näiden listojen tekeminen pistää miettimään, että minkälaisia lakkoja sitä kannattaisi oikeastaan hankkia ja mitkä jättää suosiolla hyllyyn, kun en kaikkia kuitenkaan kerkeä käyttää.

Vuoden 2013 listaan verrattuna mun ei ole tullut käytettyä yhtä paljon hilelakkoja. Myös vaaleanpunaisten lakkojen käyttö on jäänyt vähemmälle lukuun ottamatta Color Clubin She's Sooo Glamia. Oranssilla sen sijaan olen lakannut huomattavasti useammin, sillä olen alkanut pitää väristä enemmän. Olen suosinut paljon cremejä ja tällaisia perussävyjä, kun taas erikoiset hilesekoitukset ja hiekkalakat sun muut ovat jääneet vähemmälle käytölle. Listan yllättäjä oli China Glazen Roguish Red, koska en edes meinannut muistaa, missä lakkauksissa olen sitä käyttänyt. Saas nähdä, sinnitteleekö mikään näistä lakoista vuoden 2015 listalle.

Minkälaisia lakkoja te suositte viime vuonna?

***

I may be a little late with this, but here's a list of my most used polishes in year 2014 excluding blacks, whites and the other very basic polishes I use all the time. If you're interested you can also check the list I have made for >2013<. It's always interesting to sit down and think about the polishes I have an haven't used. It reminds me that not every gorgeous glitter combo is worth my money because in the end I don't have time to wear them all.

As we see from the list, in year 2014 I used creme polishes and happy colours quite often. I've used very basic type of polishes, no funky glitter mixtures or textures or anything gloomy or crazy I tend to love. I suppose it's because simple polishes are much easier to wear and use as a base for decoration. Compared to the polishes I had on the list of 2013 I didn't use that many glitters or pinks (except Color Club's She's Sooo Glam which has now been my most used polish for two whole years!). In year 2014 I seem to have used orange more often and I do find myself liking the colour more than I used to. Heh, I wish I already knew what polishes I'm going to use the most often this year.

What polishes did you wear the most often last year?

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus! :) Tuo Palm Treat näyttää tosi herkulliselle, pitäisi itsellekin hommata joku vastaava vaalea pastellivihreä creme, tuli kauhea himo nyt kun tuon näin :D Ihan noin vaaleaa multa ei meinaan cremenä löydy, nyyh :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palm Treat on kyllä aivan ihana vaaleanvihreä. Toivottavasti löydät sen tai samankaltaisen lakan. Itse meinaan metsästin tuon tyyppistä vaaleanvihreää vaikka kuinka kauan kunnes satuin törmäämään tähän. Palm Treat on muistaakseni hyvin lähellä Models Ownin Edamamea, mutta ilman shimmeriä ja parempilaatuinen.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.