perjantai 8. heinäkuuta 2016

Hienon neidin hirviökynnet

Outoa perjantaita, rakkaat lukijat! Tämän päivän kynnet ovat yhtä aikaa ihanan hienostuneet ja karmivat. Ne on myös mun makuun sopivan yksinkertaiset, mutta kuitenkin näyttävät. Oijoi, kun tykkään.

skeleton_nails

Käyttämäni hempeä vaaleanpunainen jellylakka on Rimmelin English Rose. Se levittyi hyvin ja kuivui kiiltäväksi, mutta oli jellylakalle ominaisesti ohut. Lakkasin sitä ainakin kolme kerrosta (en laskenut) ja tuputtelin kynnen kärkeen vielä yhden lisäkerroksen lakkaa häivyttääkseni smile linea mahdollisimman paljon. Täysin peittävää lopputulosta tällä lakalla ei saa, eikä ole tarkoituskaan.

Odotin, että lakka on täysin kuivunut ja rajasin kynsinauhan viereiset alueet aivan kynsien kärkiin saakka mustalla akryylimaalilla pientä sivellintä työkaluna käyttäen. Odotin, että maali kuivuu ja ohensin ja viimeistelin viivat raaputtamalla ylimääräisen maalin pois hammastikulla. Kätevää. Tämä kai lasketaan ruffian manikyyriksi?

Nimettömään kiinnitin LadyQueenilta kokeiluun saamani luurangon kättä esittävän metallikoristeen. Se on niin valloittavan outo, hupaisa ja vähän karmiva, etten voi olla tykkäämättä. Ja siinä on vielä blingiä! Koru asettui hyvin koveran alapinnan ansiosta. Se on leveydeltään 9 mm ja pituudeltaan 13 mm eli aika iso, mutta juuri sopivan kokoinen ainakin mun kynsille. Käytin korua yhden päivän, enkä huomannut siinä mitään kulumisen merkkejä, joten otin sen talteen uudelleen käytettäväksi.

http://www.ladyqueen.com/
Olen saanut metallikoristeen kokeiltavaksi LadyQueenilta. Kaupasta löytyy lisää kynsikoristeita nail art -kategoriasta. Saat ostoksistasi 15 % alennusta koodilla KSAX15. En hyödy tämän postauksen linkkien klikkauksista.

***

Strange Friday, dear readers! Today's nails are sophisticated and creepy at the same time. They are also quite simple yet bold. And weird because there's a skeleton hand. And fabulous because there's sparkle. It's just perfect for my taste!

The polish I'm wearing is English Rose from Rimmel. It's a delicate, warm toned pink jelly polish. It applied well and dried glossy. It's sheer and you can't get it fully opaque but that's the way this polish is meant to be. I didn't count how many layers I applied but it was at least three and I also used a make up sponge and dabbed one extra layer of polish on the tips of my nails.

I waited for the polish to dry complitely and outlined my nails with black acrylic paint. This is like a ruffian manicure, right? I wanted the line to be very thin so when the paint was dry I took a toothpick and just scratched the excess paint off. This is why I prefer acrylic paint for details instead of nail polish.

I attached a skeleton hand -shaped charm* on my accent nail. It's so weird, funny, creepy and fabulous that I just have to like it. I used regular nail polish to attach it. The charm is curved on the bottom so it sits really well on the nail. It's 9 mm wide and 13 mm long so it's quite big but just the perfect size for my nails at least. I wore the charm for one day and didn't notice any damage on it so I saved it for later use.

*I got the skeleton hand charm for honest review from LadyQueen. You can find it and other related product in the nail art -category. You can have a 15% discount with the code KSAX15. I don't benefit from you clicking the links in this post.

9 kommenttia:

  1. Aika hienot kyllä :D Ja melkoisen hieno tuo koriste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Joo, sitä sietää katsoa ihan lähikuvassakin.

      Poista
  2. No nyt on hienot kynnet! Ihan kuin sulta mitään muita tulisikaan, mutta nää on niin mun taajuudelle viritetyt että :). Kiva kun joku tekee karmivaa Halloweenin ulkopuolellakin. Ehkä mäkin uskaltaudun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos kiitos. Hyvä, että karmiville kynsille löytyy ymmärtäjiä myös arkena. Oon varma, että sinä jos kuka uskallat tehdä karmivat kynnet. ;)

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.