sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Jääkynnet

Otin tänään ne fimolakkaukset pois, koska en tykännyt niistä ja lakka oli muutenkin mennyt huonosti. En ensin oikein meinannut keksiä, mitä kynsiini tekisin, mutta halusin kuitenkin tuputella niihin valkoista lakkaa ikään kuin lumeksi. Päädyin sitten tekemään tällaiset jäiset kynnet. Joissa on perhosia. :D


Tässä kynnet on siis vielä puolitiessä ja ilman mitään härpäkkeitä. Oishan nämä kynnet olleet ihan hyvännäköset näinkin. Alle laitoin tietenkin aluslakan ja sen päälle kaksi kerrosta valkoista lakkaa. Niin, sitä ei huomaa, koska lakassa ei ole minkäänlaista peittävyyttä. Mua on niin huijattu... Sitten pääsin tekemään sinivalkoista liukuvärjäystä. Laitoin kynsiin myös valkoista hilettä, mutta se ei näy ollenkaan. Mua on huijattu tässäkin... :D Sitten lisäsin vielä kärkiin hopeahilelakkaa.


Ja tällaiset näistä kynsistä siis lopulta tuli. Taisin innostua vähän liikaa noiden tähtien kanssa, mutta ei se haittaa, tykkään silti näistä kynsistä. Tein kynsiin perhosia jollain kynsille tarkoitetuilla sabluunajutuilla, mutta niitä oli vähän hankala käyttää. Lopuksi kiinnitin tähtiä, laitoin yhden kynsikorun ja lisää hilelakkaa. Ja sitten päällyslakka päälle. Joihinkin kynsiin taisi tulla parikin kerrosta, kun unohdin mihin niistä olin kirkasta lakkaa jo laittanut. Konadilla olisi kyllä ollut tosi kätsy tehdä nuo perhoset, mutta mulla ei ollut niitä yhdessäkään laatassa. Huomenna (tai siis tänään aamulla) asialle täytyy tehdä jotain.
Mun kädet näyttää vähän kuolleilta tässä kuvassa. Sisällä on vähän hankala löytää hyvää valoa, kun tähän aikaan vuodesta luonnonvalo loppuu niin aikaisin.

Kynsilakat:
- Make it (alus- ja päällyslakka)
- Anytime, Taikameri (vaaleansininen)
- Sally Hansen, Calypso Blue (kirkkaan sininen)
- Bys (hopeahile)
- Rimmel, White Bright (haalean valkoinen)
- Mavala, White (valkoinen)

6 kommenttia:

  1. Tosi hienot kynnet! :) Ei niissä ole mitään liikaa ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana liukuvärjäys! Vaikka en sinisen värin suurkuluttaja olekaan, tässä näyttää hienolta :)

    VastaaPoista
  3. Kiits. Itekki tykkäsin tosta liukuvärjäyksestä. Ja oli helppo ja kiva tehdä. Oikeassa kädessä meni ehkä vähän huonommin, kun piti vasemmalla tuputella.

    VastaaPoista
  4. Todella upeat jääkynnet!
    Onnea uudelle blogistille hienosta blogista, tosi hyvältä näyttää jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kehuista ja kannustuksesta. ^^ Yritän pikkuhiljaa opetella käyttämään tätä bloggeria ja oppia uusia niksejä niin blogeihin kuin kynsiinkin liittyen.

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.