sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

A-england - Saint George + kuulumisia

Heipähei kaikki!
Olen palannut taas tänne blogin puolelle. En ole viime aikoina paljon kerennyt päivitellä, koska meillä on remontti meneillään ja siitä seuraa kaikenlaista häslinkiä ja sekasortoa. Olin myös muutaman päivän mökkeilemässä kavereiden kanssa. Oli mukavaa, ja kamerakin oli mukana, mutta se unohtui lojumaan laukun pohjalle. Eipä me mitään ihmeellistä tehty, lähinnä pelattiin ja katsottiin tv:tä. :D Ja käytiinhän me kerran ulkonakin. Ja minä sinisilmäisenä oikeasti uskoin, kun kaveri huusi, että löysi päivänkakkaroita. Kyllä, merenjäältä tähän aikaan vuodesta. Pettymys oli suuri, kun niitä ei ollutkaan. Se oli kyllä yksi suurimmista facepalm -hetkistä, joita mulla on ollut. Rakas peurajumala, miksi annoitkaan minulle pähkinän kokoiset aivot?
Jospa jätetään nämä mun blondihetket tällä kerralla tähän ja siirrytään mun uusimpaan lakkarakkauteen. Mulla on jo aika pitkään ollut kynsillä A-englandin Saint George, joka on liioittelematta ehkä upein lakka, jota olen koskaan käyttänyt. Annan kuvien puhua puolestaan.

Varjossa ikkunan edessä

Auringossa

Auringossa


Saint George on syvän tummanvihreä lakka, jossa on seassa shimmeriä ja holohippusia. Holoefekti ei ole niin voimakas kuin esimerkiksi Color Clubin Halo Hues -kokoelman lakoissa, mutta se tuo lakalle kuitenkin upeasti syvyyttä. Lakka levittyy täydellisesti ja peittää hyvin jo yhdellä kerroksella, mutta laitoin itse varulta kaksi. Tein tähän vielä koristelut päälle, mutta esittelen ne sitten jossain toisessa postauksessa. Läträsin koristeluiden päälle pari kolme kerrosta päällyslakkaa ja se tuntui haalistavan holoefektiä jonkin verran.
Kaiken kaikkiaan Saint George on ihana lakka ja pääsi mun Top 5 lakkojen joukkoon. Se käy hyvin hätälakaksi, koska on koostumukseltaan ja peittävyydeltään loistava ja näyttää upealta ilman koristeluitakin.

17 kommenttia:

  1. Hauska kuulla että muillakin on noita blondihetkiä :D Pyhä Yrjö on näyttää äärettömän kauniilta kynsilläsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, en siis olekaan ainoa. xD
      Yrskä nyt näyttää kauniilta kenen tahansa kynsillä. ;D

      Poista
  2. Onhan tuo Yrjö aivan mielettömän upea. Taidanpa laittaa tämän heti ostoslistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin on. Ehkä jopa mun tämän hetken suosikkilakka.

      Poista
  3. Upea lakka ! Mistä noita A-england saa hommattua ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tilasin A-englandin lakkani A-englandin virallisilta sivuilta osoitteesta http://www.a-england.co.uk , mutta he eivät enää toimita ulkomaille. Olen huomannut, että lakkoja on myynnissä myös eräässä suomalaisessa verkokaupassa (http://www.adenina.fi), mutta itse en ole sieltä ikinä tilannut mitään, joten en osaa enempää kaupasta sanoa.

      Poista
  4. Mielettömän kaunis lakka! Harmi kun musta tuntuu, ettei sopisi mun kynsille :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea uskoa, ettei tämä lakka sopisi jonkun kynsille. ;)

      Poista
  5. Ai kamala, miten upea lakka. TAHTOOOOO :D Voi päivänkakkara sentään, ihana tarina =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tunteet, kun näin ekaa kertaa tästä lakasta swatchit. :D
      Köh, kiitos. Kai? xD

      Poista
  6. En vieläkää usko, miten se päivänkakkara-tarina meni suhun läpi! :D Melkeen itketti, ku lähit käveleen meitä päin... :'D Oot ihana. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. xD Olen vain viaton ja sinisilmäinen. Luotan teihin sokeasti!

      Poista
    2. Huomaan :'D Btw, jos nyt huomaat tän, ni kato kännykkääs. :D

      Poista
  7. Aivan ihanan värinen lakka, vaikka vihreästä en niin pidäkkään:)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.