keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Kevättä kynsillä

Mulla on tässä viime aikoina ollut jos jonkin moista kiirettä, mutta kerkesin vielä aivan nipin napin (oli minuuteista kiinni :D) tehdä kynnet Nannen lakkauskilpailuun, jossa oli aiheena kevät. Kevät on mulle vaikea aihe, koska en oikein tykkää siitä. En keksinyt mitään erikoista, joten päätin mennä tutulla valkoisella ranskiksella ja siirtokuvilla.


Kärkiin laitoin koristeeksi vaaleanvihreää, pinkkiä ja keltaista hilettä, mikä on mun mielestä suhteellisen keväinen väriyhdistelmä. En halunut liikaa hilettä, joten kastoin kirkkaan lakan sivellintä hilepurkissa ja pyyhkäisin lakan ja hileet meikkisieneen ja tuputin siitä kynnelle. Kannattaa kuitenkin käyttää jotain vanhaa tai vähemmän tärkeää kirkasta lakkaa, ettei haittaa, vaikka sinne purkkiin menee hiluja.
Sitten sain ruveta laittamaan siirtokuvia. Nämä eriväriset perhoset on musta tosi ihania ja laadultaankin olivat hyviä. Nimettömään laitoin kukkatarroja, jotka nekin näyttivät näteiltä, mutta laadultaan osoittautuivat kuitenkin huonoiksi. Tarrat olivat niin jäykkiä, että ne nousivat reunoista repsottamaan, vaikka kuinka yritin saada ne asettumaan. Ensimmäinen terälehti lähti irti jo seuraavana päivänä ja kuvaankaan eivät ihan kaikki ehtineet. Kukkaparkani kuihtuivat aivan liian pian.
Nämä kynnet olivat musta kuitenkin ihan kivat, vaikka eivät kovin montaa päivää kestäneetkään.

Käytetyt lakat:
Orly - Bonder (aluslakka)
Rimmel - White Bright (valkoinen jellylakka)
Mavala - White (valkoinen lakka)
Veryme - White Design (valkoinen nail art -lakka)
Mavala - Top Coat Fixator (kirkas lakka)
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat (pikakuivattava päällyslakka)

10 kommenttia:

  1. ihanat siistit rajat tuossa ranskalaisessa! miten saat noin tarkan smilen tehtyä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen lopullisen smile linen nail art -lakalla. Sillä saa hyvin myös syvennettyä smile linea kynnen sivuilta. Vaikka kyllä mun näissäkin kynsissä piti ottaa pari kynttä uusiksi, kun en heti saanut ranskiksen rajaa onnistumaan hyvin. :)

      Poista
  2. Oh, miten nätit! Oikein keväiset ja hempeät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Hyvä, että näyttää keväisiltä. Pelkäsin, että perhoset ja kukat saa kynnet näyttämään enemmänkin kesäisiltä.

      Poista
  3. Ihanan raikkaat ja tosi keväiset. Oikein kauniit, tykkään kovasti =)

    VastaaPoista
  4. Nice Blog!!!

    You are invited to my "International Giveaway by Born Pretty Store".
    http://beauty-fulll.blogspot.com/2013/03/international-giveaway-by-born-pretty.html

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.