sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Lakkakokoelma, osa 2: China Glaze

Lakkojen esittely jatkuu, ja tällä kertaa on vuorossa China Glaze. Minulla on yhteensä 22 CG:n lakkaa ja suurin osa niistä on laadultaan loistavia, eli levittyy paremmin kuin hyvin ja peittää viimeistään kahdella kerroksella.


Bizarre Blurple, Want My Bawdy, Skyscraper, Dorothy Who?, Midnight Mission

Bizarre Blurple: Sinivioletti lakka, jossa violetilla pohjalla on sinistä shimmeriä. Tämä on yksi niistä lakoista, joista ei tiedä, että lasketaanko tämä nyt siniseksi vai violetiksi. Kuva vääristää, eikä violetti tule yhtään esiin. En ole vielä kokeillut tätä.

Want My Bawdy: Syvän tummansininen shimmerlakka. Oikeasti lakka on sävyltään enemmän violettiin nojaava sininen (kuitenkaan olematta violetti) kuin kuvassa. Jostain syystä mun kamera aina tallentaa tämän liian sähkönsinisenä. Tarvitsee kolme kerrosta peittääkseen.

Skyscraper: Kaunis, aavistukseen violettiin sävähtävä tummansininen lakka, jossa on seassa pientä tummansinistä ja hopeista hilettä. Kuva vääristää vähän tämänKIN lakan sävyä.

Dorothy Who?: Turkoosiin taittava sininen lakka, jossa on seassa pientä sinistä ja hopeista hilettä ja ihan kuin siellä jossain näkyisi vähän turkoosiakin kimallusta. Samankaltainen kuin em. Skyscraper. Koostumukseltaan vähän ohuempi. En ole vielä kokeillut.

Midnight Mission: Likaisen sävyinen tummansininen, jossa on paljon hopeista shimmeriä.

Pure Joy, Roguish Red, Thunderbird, Short & Sassy, Skate Night

Pure Joy: Kultaista hexhilettä ja punaista pientä hilettä kirkkaalla pohjalla. En ole vielä kokeillut.

Roguish Red: Kirkas oranssinpunainen creme. En ole vielä kokeillut.

Thunderbird: Tummanpunainen shimmer. Reunoilta lakka näyttää todella tummalta, melkein kuin duochrome. Yksi lempilakoistani ja upein punainen kokoelmassani.

Short & Sassy: Vieläkin tummemman punainen shimmer kuin Thunderbird. Upea tämäkin.

Skate Night: Sanoisin, että tämä on tummanvadelmanpunainen lakka. Sävyltään violetimpi ja vähän kylmempi kuin vierustoverinsa, vaikka kuvassa se ei tulekaan esiin. Tätä en ole vielä kokeillut.

Deviantly Daring, Emerald Fitzgerald, Laser Lime, Mega Bite, Glitter Goblin

Deviantly Daring: Turkoosi duochrome. Pullossa näkyy vaaleanvihreää, turkoosia ja sinistä shimmeriä. Upean näköinen lakka, mutta koska en turkoosista oikein perusta, niin en osaa sanoa tykkäänkö vai enkö tykkää tästä. Itse en ole tätä käyttänyt, mutta lakkasin tällä kerran äitin kynnet.

Emerald Fitzgerald: Tummanvihreä shimmer. Lakka on mielestäni upean värinen, mutta silti olen käyttänyt tätä vain koristeluun.

Laser Lime: Vaaleanvihreä hologrammilakka. Hologrammiefekti on aika hentoinen. Lakka tarvitsee kolme kerrosta peittääkseen, mutta kuivuu aika nopsaan. Oikein sievä ja kesäinen lakka, mutta tähän mennessä olen lakannut tällä vain muiden kynsiä.

Mega Bite: Hologrammilakka, joka on väriltään jotain keltaisen ja kultaisen väliltä. Kynsille en ole vielä kokeillut, mutta tikulla tämä kuivui ihan mattaiseksi, mikä on minusta tosi kummallista. Ei kai hologrammilakat yleensä kuivu mataksi? :D

Glitter Goblin: Kirkaspohjainen lakka, jossa on pientä kuparinruskeaa hilettä ja vaaleanruskeaa hologrammihilettä. Tosi kaunis lakka ja peittää hyvin.

Señorita Bonita, Stella, Let's Groove

Señorita Bonita: Lämmin, punaiseen nojaava violetti shimmerlakka, jossa on seassa myös vähän punaisia shimmerhippusia. Kuva vääristää, oikeasti Señorita on punaisemman sävyinen. Enpä ole tainnut kokeilla tätäkään, vaikka tämä on mielestäni kaunis ja ensimmäisiä China Glazejani.

Stella: Tumma, punertavan violetti shimmerlakka. En ole vielä kokeillut.

Let's Groove: Upea tummanvioletti shimmerlakka. Varjossa lakka näyttää kylmältä, melkein mustalta, sinisen sävyiseltä violetilta, mutta auringossa on nähtävissä punertavaa shimmeriä ja lakka näyttää muutenkin punertavanvioletilta. Tosi mielenkiintoinen tapaus ja mahdollisesti kaikkien aikojen suosikkiviolettini.

Liquid Leather, Get Carried Away, Sea Spray

Liquid Leather: Täydellinen musta. Levittyy kuin unelma ja peittää 1-2 kerroksella.

Get Carried Away: Musta jelly, jossa on mustaa tikkuhilettä, pientä hopeista hilettä ja isoja hopeisia ja haalean ruosteenpunaisia hexhileitä. Näyttää pullossa tosi hienolta, mutta kynsillä oli pieni pettymys. Kerrostin tätä itsensä päälle (olisikohan ollut kolme kerrosta) ja tämä oli hankala levittää isojen hileiden takia. Lakka ei myöskään pysynyt hyvin, vaan alkoi aika pian lohkeilla pois isoina paloina. Olen muuten käyttänyt lakkaa vain kerran, vaikka pullosta voisi ehkä päätellä toisin. Aion antaa lakalle vielä toisen mahdollisuuden ja kokeilla kerrostaa sitä mustan lakan päälle. Jos se sitten pysyisi pidempään.

Sea Spray: Vaaleanharmaa lakka, jossa on huomaamatonta valkoista shimmeriä. Tämä oli myös yksi ensimmäisistä China Glazeistani.

Ghoulish Glow: Näkymätön pimeässä hohtava haamulakka. Eikun... Ghoulish Glow on pimeässä hohtava päällyslakka, joka unohtui vahingossa kuvista, koska pidän päällyslakkoja eri paikassa kuin värilakkoja. Ei ole tullut vielä kokeiltua, mutta ehkä sitten halloweenina...

Huhhuh, siinä oli kaikki China Glazet. Onko teillä samoja?

6 kommenttia:

  1. Sullapas onkin joitain vähän erikoisempia China Glazeja joista en ole paljoa kuullut! :D En tähän Retro Diva kokoelmaan ole sen paremmin tutustunut vaikka selkeästi pitäisi, kauniita lakkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö? Hmm, onhan moni noista lakoista tosiaan vähän vanhemmista kokoelmista. Oi, Retro Diva -kokoelma on mun kaikkien aikojen lempikokoelma CG:ltä! Kannattaa tutustua! :D

      Poista
  2. Hyvännäköinen kokoelma! Samoja löytyy 4: liquid Leather, Laser Lime, Sea Spray ja Senorita Bonita, joista kehoittaisin äkkiä kokeilemaan viimeksi mainittua. En kyllä ole itsekään lakannut sillä tänä vuonna (se on myös mulla ekoja Chinoja), mutta just katselin viime vuoden valokuvissa, jossa istun junassa tuota lilaa lakkaa kynsilläni ja olipas se kivannäköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun olin tosi innoissani Señoritasta, kun sen hommasin, mutta jotenkin ei vaan ole tullut lakattua sillä. Ehkä siksi, kun en yleensäkään käytä violettia lakkaa niin usein kuin monia muita värejä. Señoritan ohella myös Sea Spray oli muuten yksi mun ensimmäisistä Chinoista.

      Poista
  3. Ghoulish löytyy, Mega Bite, Señorita, Get Garried Away ja ainakin 4 muuta :)
    Muistaakseni tuota Ghoulishia saa ravistella ainakin joka toisen kynnen kohdalla, kun pigmentit valuu pohjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaivoin tätä postausta kirjoittaessani Ghoulishin esille ja huomasin, että kaikki "tavara" oli painunut pullon pohjalle.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.