torstai 13. huhtikuuta 2017

Lempikevätlakat, osa 3: vihreä + koristelut

Tänään on vuorossa vihreiden kevätlakkojen esittely, vaikka tuntuukin vähän hassulta esitellä kevätlakkoja täältä lumikinosten keskeltä. Joka tapauksessa vihreä on lempivärini keväällä ja se sopii tietenkin oivallisesti myös pääsiäiseen. Tällä kertaa tein aksenttikynsiin myös pienet koristelut.

foxy_paws_will_o_the_wisp_3

Foxy Paws Will-'o-the-wisp paistattelikin jo valokeilassa aiemmin tänä vuonna, sillä se sopii loistavasti tämän vuoden Pantone-väriin. Se on räväkkä, vaaleanvihreä lakka, jossa on hentoja kultaisia glassfleck-hippusia. Lakka peittää kolmella kerroksella.

Maalasin akryylimaaleilla pupun korvat aksenttikynteen näin pääsiäistä ajatellen.

easter_nail_art

Sally Hansenin Palm Treat on yksi käytetyimpiä lakkojani ja kaikkien aikojen suosikkilakkani keväällä. Tänä keväänä olen käyttänyt sitä jo neljästi ja se kertoo paljon. En tiedä, mitä teen, kun se loppuu.

Palm Treat on siis vaaleanvihreä creme-lakka kaikessa kauniissa yksinkertaisuudessaan. Se levittyy nätisti ja peittää 2-3 kerroksella (kuvassa kolme). Miinusta annan lakalle ainoastaan siitä, että se kuivuu hieman keskivertoa hitaammin.

Minulla sattui olemaan Palm Treatin sävyyn täydellisesti sopivia mikrohelmiä, joten koristelin aksenttikynnen niillä. Ne pysyivät yllättävän hyvin kiinni, tosin seuraavana päivänä helmien väri oli haalistunut, joten poistin lakkauksen. Mikrohelmikuorrutus onkin paremmin yhden päivän luksuskoristelu.

china_glaze_laser_lime

China Glazen Laser Lime on hillityn vaaleanvihreä hololakka. Se on kaikista kulunein China Glazeni ja osa minusta haluaisi säästellä sitä, mutta kynsillä siitä on paljon enemmän iloa kuin hyllyn perällä. Laser Limen holoefekti ei tosiaan ole hirveän voimakas, vaan vain hento hohde, mistä pidän. Lakka on ensimmäisellä kerroksella hieman ohut, mutta kolme kerrosta riittää täyteen peittävyyteen. Laser Lime kuivuu ihan älyttömän nopeasti, joten sillä saa kynnet äkkiä kuosiin kolmesta kerroksesta huolimatta.

Koristeeksi laitoin pitsitarroja.

Hyvää pääsiäistä! Onko teillä joku keväinen vihreä lakka, joka on ylitse muiden?

8 kommenttia:

  1. Hei pitääkin kaivaa Laser Lime kynsille, sehän on ihan täysin unohtunut hyllyyn! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, sullakin on se. Harvemmin enää nykyään törmää siihen.

      Poista
  2. Ihania lakkoja!! Ja kivoja aksenttikynsiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, oli kyllä kiva tehdä minimalistisia koristeluita.

      Poista
  3. Tuo Foxy Pawsin lakka multa löytyy, on kyllä tosi sievä:)

    VastaaPoista
  4. Oioioi mitä vihreitä herkkuja! ❤❤ China Glazen Def Defying on mun pitkäaikainen kevätrakkauteni, se hurmaa kirpeän likaisella sävyllään jota vastaavaan en ole muualla törmännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen sävyistä lakkaa mulla ei olekaan ollenkaan koko kokoelmassani.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.