maanantai 3. huhtikuuta 2017

Maaliskuun loppuneet

Esittelen ensimmäistä kertaa kuukauden loppuneet tuotteet. Ihmettelen aina, miten monilla on kuukauden päätteessä iso kasa tyhjiä purnukoita, kun mun putelit vaan kestää ja kestää. Maaliskuussa minulta loppui sentään muutama tuote.

loppuneet_tuotteet_3_2017

Lumene 3D Tehokosteuttava voidegeeli
Minä en oikein osaa sanoa kosvorasvoista juuta enkä jaata. Kyllähän tämä kosteutti niin kuin kuuluikin. Voide oli tosiaan koostumukseltaan kuin geelin ja voiteen välimuoto. Ostin tämän tammikuussa, joten se kului yllättävän äkkiä loppuun ainakin minun mittapuullani.

Lumene Rauhoittava & kosteuttava naamio
Tämä Lumenen naamio oli oikea ikuisuustuote, niin kauan se kesti. Naamio tuntui ja näytti ihan tavalliselta kasvorasvalta. Ohjeissa neuvottiin levittämään sitä iholle reippaasti ja pyyhkimään 10 minuutin päästä ylimääräinen pois. Minä levitin sitä ohuesti kasvojen kuiviin kohtiin ihan kuin tavallista kasvorasvaa.

Vichy Aqualia Thermal Rich Cream
Sain Vichyn kosteusvoidenäytteen kesällä apteekista ja se oli jäänyt laatikon pohjalle lojumaan. Näytekappaleessa oli tavaraa vain pariksi päiväksi, mutta ihan kivalta voide vaikutti. Plussaa siitä, ettei se sisällä parabeeneja.

Sain apteekista testiin myös Vichyn silmänympärysvoiteen ja sain senkin käytettyä loppuun, mutta heitin pakkauksen vahingossa pois ennen kuvaamista. Silmänympärysvoide oli geelimäinen ja riittoisa ja kestikin minun käytössäni useamman viikon. Ajattelin ostaa siitä ihan täysikokoisen version, kun nykyinen silmänympärysvoiteeni loppuu.

Onko teillä kokemusta samoista tuotteista? Tykkäättekö lukea tällaisia postauksia?

6 kommenttia:

  1. Mullakin kaikki vaan kestää ja kestää. En oo mitään vielä saanut oikein loppumaan, pari kertakäyttöistä naamiota vaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoat tuotteet, jotka mulla loppuu on rasvat ja joskus kerran vuodessa ripsari. :D Ois hienoa saada joskus esitellä ihan kokonaan käytetty luomiväri tai huulipuna tai poskipuna. Ehkä joskus viidessä vuodessa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Pitääpä sitten kerätä tyhjiä puteleita myös tältä kuulta.

      Poista
  3. Mä olen se läträäjä jolla on 300 purnukkaa auki ja käytössä ja jolla myös loppuu hulluna kaikkea:) Tuo Lumenen naamio on ollut kiva, mutta en ole omaanikaan saanut vielä tyhjäksi. Laitan ihan reilun kerroksen joskus yötä vasten ja toimii sillä tavoin parhaiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa. :D Ehkä minäkin saan nyt enemmän tuotteita käytettyä pois, kun keräsin laatikoiden kätköistä kaikki sinne unohtuneet puolikäyttöiset tuotteet.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.