lauantai 15. elokuuta 2015

Vielä vihertää

Vielä on kesää jäljellä, vaikka koulu alkoi ja lehdet tippuu puista! Eiks niin? Tässä kesän kunniaksi vihreät kynnet. Tein liukuvärjäyksen yksillä mun lempilakoista, jotka sattuu kaikki olemaan hologrammilakkoja. Holoefekti on mun makuun juuri sopivan hillitty.

green_gradient_stamping

Pohjalla on China Glazen Laser Lime, jonka olen alun perin saanut Mimosalta. Laser Lime on niin ihana, että hamstraisin sitä, jos vain jostain vielä löytäisin. Se tarvitsee kolme kerrosta peittääkseen, mutta kuivuu ihan älyttömän nopeasti.

green_gradient_stamping_2

Toisena lakkana käytin A englandin Dragonia, joka on tummempi, vähän likaisen sävyinen vihreä. Dragonissa on myös hento kultainen hohto. En oikeastaan ole käyttänyt tätä lakkaa muuta kuin liukuvärjäyksessä, joten en sen pahemmin tai paremmin osaa sitä arvostella. Kynnen kärkeen tuputtelin A englandin Bridal Veilia, mustaa holotäydellisyyttä. A englandilla ei kyllä varmaan huonoja lakkoja olekaan, tai ainakaan ei ole tullut vastaan.

born_pretty_plate_l002

Leimat on Born Prettyn BP-L002-laatasta, jonka sain testiin Born Pretty Storelta. Laatta toimi erinomaisesti, ei valittamista. Laatassa on kaksi isoa kuviota, jotka ovat molemmat kooltaan noin 5,5 cm kertaa 5,5 cm eli pitäisi riittää myös isokyntisille.

Käytetyt lakat:

Alus- ja päällyslakat:
Essie First Base
Essence Quick Dry Top Coat

Värilakat:
China Glaze Laser Lime
A england Dragon
A england Bridal Veil

Leimauksessa:
Konad Black
Born Pretty BP-L002

http://bornprettystore.blogspot.fi/

Born Pretty Store tarjoaa lukijoilleni 10 % alennuksen normaalihintaisista tuotteista koodilla WTFQ10.
BP-L002-leimauslaatta on saatu testiin blogin kautta. En saa oheisten linkkien klikkailuista pennin pyörylää, joten voitte käydä katsomassa, mitä niiden takaa löytyy ilman pelkoa siitä, että joku pieni bloggaaja voisi ansaita voinokareen aamupuuroonsa. ;)

***
There is still summer left even though school started and leaves are falling from the trees! >.< And to celebrate the summer I present these green nails. I made a gradient manicure with some of my favourite polishes which are all hologram polishes. The holo effect isn't super strong which I like.
  
The lightest colour I used is China Glaze's Laser Lime which I got from Mimosa. It's one of those few polishes I would hoard if it was still in stores. The formula is perfect but the polish is quite sheer and needs three coats to get opaque. It does dry insanely fast, though.
   
The second colour I used is A england's Dragon which is a darker shade of green and has a gold flash to it. I've only used Dragon in gradient manicures so I can't tell much about the formula. It seems like a good polish. (I've never seen a bad A england polish.) On the tip of my nails I used A england's Bridal Veil, a black holo polish which is pure perfection.

The stamps are from Born Pretty's image plate BP-L002 that I got from Born Pretty Store. The image plate worked perfectly fine, no complaints. It has two big images that are both about 5,5cm x 5,5cm.
  
Born Pretty Store offers a 10% discount for all normal price products with the code WTFQ10.
The BP-L002 image plate was given to me for review. I don't get one penny for you clicking the links in this post so you may open them without having to worry that one modest blogger might earn a pat of butter in their morning porridge. ;)

13 kommenttia:

  1. No nyt on! Ihanan tummaa ja muutenkin ihan mun makuun. Tykästelen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Määki tykkään tämmösistä tummanpuhuvista lakkauksista.

      Poista
  2. Hurjan upea liukuvärjäys ja leimaus sopii liu'un päälle hienosti :)!

    VastaaPoista
  3. WOW! Aivan järisyttävän upea lakkaus, tässähän ihan vihertyy kateudesta ♥ Miten voikaan olla noin upeat :)

    VastaaPoista
  4. Love the holo effect of the green polish and the stamping on it is wonderful. I magnificent manicure dear!

    VastaaPoista
  5. Onpa ihana ja tyylikäs vihreä lakkaus! Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.