Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oranssi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Väriloistoa ja blingblingiä

Nämä kynnet tein pari viikkoa sitten kaverille. Hän valitsi hiuksiinsa sopivia värejä, ja nämä värit sointuvatkin kauniisti yhteen myös kynsillä. Tällaiset sateenkaarilakkaukset ovat mielestäni hauskoja ja myös helppo tehdä, kun koristelut voi jättää minimaalisiksi (tai vaikka kokonaan pois) ja antaa värien puhua puolestaan.

rhinestone_nail_art_2

Kaverini valitsi koristeeksi säihkyviä strasseja* ja heitinpä mukaan myös kultaisia mikrohelmiä. Strassit ja helmet ovat helppo ja näyttävä tapa koristella kynnet ja siksi suosin niitä niin omissa kuin muiden kynsissä.

rhinestone_nail_art

Sain käyttämäni isot strassit testiin EnjoyOurs -nettikaupasta. Ne ovat pyramidin mallisia ja säihkyvät upeasti useissa eri väreissä. Verratkaapa näitä isoja strasseja noihin pienempiin, joita olen ostanut eBaysta joskus vuonna nakki ja muusi. Eikö ole aika suuri ero kimalluksessa, vaikka halpoja strasseja ovat kaikki? Nämä saamani isot strassit ovat väriloistonsa ja muotonsa vuoksi ainutlaatuisia minun kokoelmassani. Harakka minussa iloitsee.

rhinestones

Käytetyt lakat:
China Glaze Sunday Funday
O.P.I I Just Can't Cope-acabana
Picture Polish Citrus
Rimmel Ultra Violet
Seche Pretty Little Heartbreaker
alus- ja päällyslakka

http://www.enjoyours.com/
 *Olen saanut strassit testiin EnjoyOurs -kaupasta. Kerron aina rehellisen mielipiteeni myös saaduista tuotteista.
Koodillani HAL10 saa 10 % alennusta kaupan normaalihintaisista tuotteista.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Siskosten kesäkynnet

Muille tekemieni kynsien esittely jatkuu. Tänä kesänä aika moni on eksynyt mun "kynsistudioon", mikä on kiva juttu, koska olen lakannut omia kynsiäni vähemmän. Tällä kertaa esittelen lakkaukset, jotka tein siskoksille ennen Thaimaaseen lähtöä. Lakkasin heidän kyntensä myös aiemmin kesällä.

Ensimmäisiin kynsiin tein negative space -manikyyrin. Aluksi meinasimme koristella kynnet niiteillä, mutta ne osoittautuivat liian suuriksi näihin kynsiin. Vaihdoimme niitit strasseihin* ja mikrohelmiin ja niin syntyivät kesäiset prinsessakynnet. Tykkäsin näissä kynsissä liilan ja kirkkaan sinisen yhdistelmästä. Kun tekee kynsiä muiden toiveiden pohjalta, tulee kokeiltua uusia väriyhdistelmiä, joita ei itse olisi hoksannut ajatella.

rhinestone_nail_art

Käytetyt lakat:
Zoya Rocky
American Apparel L'Esprit
alus- ja päällyslakka

Toisiin kynsiin tein vesivärilakkauksen Essien vesivärilakoilla, ja heitinpä sinne mukaan yhden O.P.I:n jellylakankin. Vesivärit ja jellyt kun on käytännössä sama asia. Kynsien pohjalla on valkoinen cremelakka, joka auttaa värejä erottumaan kirkkaammin. Käytin lakkauksessa keltaista, vaaleanpunaista ja oranssia vesiväri-/jellylakkaa. Värejä sekoittamalla saa aikaan eri sävyjä. Loppusilauksena maalasin valkoisella akryylimaalilla epämääräisiä raitoja kynsille. Mulla tulee näistä kynsistä mehujää mieleen.

watercolor_nail_art_summer

Käytetyt lakat:
Mavala White
O.P.I Y'all Come Back Ya Hear?
Essie Muse, Myself
Essie Love Sheen
alus- ja päällyslakka

*saatu blogin kautta

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Raitaranskis

Hellurei!
Oon pitänyt vähän lomaa tietokoneesta niska- ja hartijajumien takia, ja muutenkin on kivempi leikkiä kesällä ulkona kuin sisällä. Pokemon Go:ta oon toki pelannut tabletilla (kun se ei toimi mun puhelimella) ja saanut runsaasti hyötyliikuntaa ja jopa vähän ruskettunut. Hauvavauvakin kasvaa vauhdilla ja aiheuttaa tuhoa mennessään. Oon kuvannut siitä videoita ja niistä olisi tarkoitus työstää jotain. Muutenkin oon nyt innostunut kokeilemaan videoiden kuvaamista, saa nähdä poikiiko siitä jotain. ;) Keskitytään nyt tällä kertaa kuitenkin kynsiin.

watercolor_stripes

Tein ranskisversion Näistä kynsistä. Lakkasin kynsille tapani mukaan vaaleanpunaisen ranskislakan tasoittamaan kynnen väriä. Tuputtelin kynsien kärkiin ja aksenttykynsien tyviin valkoista lakkaa, jotta värilakat näyttäisivät heleämmiltä ja peittäisivät paremmin. Näin jälkeen päin ajateltuna valkoisen lakan olisi kyllä voinut levittää ihan normaalistikin. Sudin valkoisen päälle erivärisiä Essien ja O.P.I:n vesiväri-/jellylakkoja mitä minnekin.

Maalasin lopuksi kynsille mustia viivoja akryylimaalilla. Harmittaa vähän, että joidenkin kynsien smile linesta tuli terävähkö ja joidenkin kaareva. En huomannut kiinnittää niihin huomiota kynsiä tehdessäni. Eipä sitä oikeasti huomaa, mutta itseä jäi kuitenkin häiritsemään.

Tykkäsin lakkauksen värikkyydestä ja graafisuudesta. Mustat raidat tasapainottavat ja rauhoittavat kynsiä; ilman niitä kynnet näyttivät mielestäni aika sekavilta. Nämä kynnet menisivät värikkyyden puolesta kesäkynsistä, mutta violetin, oranssin ja mustan yhdistelmä tuo mulle kuitenkin enemmän syksyn mieleen.

Käytetyt lakat:
Rimmel English Rose (vaaleanpunainen)
Color Club French Tip (valkoinen)
O.P.I Y'all Come Back Ya Hear? (oranssi)
O.P.I I Can Teal You Like Me (turkoosi)
Essie Muse, Myself (keltainen)
Essie Love Sheen (vaaleanpunainen)
Essie No Shrinking Violet (violetti)
Essie Point of Blue (sininen)
+ päällyslakka

***

I made a second version of These nails. I used a pink jelly polish as a base colour like I always do with French manicure. Not using it would feel like putting on make up and skipping the foundation. I used Essie's watercolour polishes (they're my favourite) and a couple of O.P.I watercolour/jelly polishes. I used white polish as a base colour for them because watercolour polishes are very sheer.

I painted the black stripes with acrylic paint. I'm not happy that some nails ended up with a pointy smile line and some with curved ones because I wasn't paying attention. It's not that noticeable but it still bothers me.

I like the combination of colours and black stripes. The colours would look really messy alone but the stripes add balance. Colourwise this goes for a good summer manicure but the orange, purple and black make me think of autumn.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Essence Colour & Care Collection

Pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen ostin vihdoin Essencen Colour & Care -kokoelman, joka julkaistiin jo viime joulukuussa. Uskoakseni kokoelma kulkee myös nimellä love.joy.care ja joidenkin lähteiden mukaan siihen kuuluu neljä lakkaa, mutta itse ostin kyllä viisi. Hämmentävää, mutta ei takerruta turhiin yksityiskohtiin.

Colour & Care -kokoelma sopii täydellisesti kevääseen ja kesään, sillä siihen kuuluu viisi hempeää, pastellista creme-lakkaa. Käytin kaikissa swatcheissa alus- ja päällyslakkaa.

essence_lean_on_me_swatch

Vaaleankeltainen Lean On Me pääsi ensimmäisenä kynsilleni. Vaaleankeltaiset lakat eivät usein sovi ihonsävyyni, mutta Lean On Me on sen verran pehmeä ja lämminsävyinen, että se näytti myös mun kynsillä hyvältä. Se levittyi vaivattomasti ja peitti täydellisesti kahdella kerroksella, mikä on huippusaavutus vaalealta cremeltä. Lean On Me myös kuivui nopeasti ja kiiltäväksi. Tästä lakasta tuli juuri mun lempipastellinkeltainen.

essence_you_made_my_day_swatch

You Made My Day on pistaasinvihreä creme-lakka. Mun silmään sävy on siis liian vihreä mintuksi, mutta siinä kuitenkin on sinertävä häivähdys. Myös You Made My Day peitti, levittyi ja kuivui yhtä hyvin kuin edellä mainittu Lean On Me.

essence_happy_nails_swatch

Happy Nails on kylmä, liilaan vivahtava vaaleanpunainen creme. Myös Happy Nails levittyi kuin unelma ja peitti täydellisesti kahdella helpolla kerroksella. Se myös kuivui nopeasti ja kiiltäväksi.

essence_china_glaze_comparison_2

Vertasin Happy Nailsia China Glazen Sweet Hook ja Friends Forever, Right? -lakkoihin. Sweet Hook on lakoista selvästi tummin. Essencen Happy Nails on kuin Sweet Hookin vaaleampi pikkuserkku. Friends Forever, Right? taas on lähes valkoinen ja se on lakoista selvästi vaalein.

essence_take_a_break_swatch

Take a Break on niin vaalea keltapohjainen nude, että sitä voisi luonnehtia jopa likaisen valkoiseksi. Tykkään juuri tällaisista melkein valkoisista lakoista. Koostumus oli jälleen loistava, mutta lakka tarvitsi tällä kertaa kolme kerrosta täydellisen tasaiseen ja peittävään lopputulokseen.

essence_i_care_for_you_swatch

I Care For You on erikoisen sävyinen lakka. Onko se persikka? Onko se nude? Sanoisin että jotain niiden väliltä. Mulla ei ollut kokoelmassani mitään vastaavaa sävyä. Toisaalta en ole mikään persikan ylin ystävä. I Care For You oli koostumukseltaan samanlainen kuin muutkin kokoelman lakat. Se levittyi ja peittyi täydellisesti ja kuivui kiiltäväksi. Kuvissa kaksi kerrosta lakkaa.

Tämä kokoelma oli kyllä suurin yllättäjä pitkään aikaan. Harvoin törmää näin hyvälaatuisiin vaaleisiin cremeihin. Tykkäsin myös lakkojen leveästä, pyöristetystä sudista sekä kauniista puteleista. Tosi vaikea valita lempparia, mutta uskon, että enimmälle käytölle pääsee vaaleankeltainen Lean On Me.

Ootteko te kokeilleet Essencen Colour & Care -lakkoja?

***

Here are swatches of Essence's Colour & Care collection that introduces five creamy pastel polishes. All the polishes have phenomenal formula and they dry fast and glossy. They are smooth and easy to apply and all the polishes are opaque with only two easy coats except Take a Break that needs three coats. The polishes included are Lean On Me (a warm yellow), You Made My Day (a pistachio green), Happy Nails (a pink with lilac undertones), Take a Break (off-white nude) and I Care For You (a peachy nude). I used base and top coat with all the polishes.

torstai 11. helmikuuta 2016

Räiskyvän oranssia

Hellurei!

Joko saa ruveta tekemään keväisiä lakkauksia? Vai onko nyt vaan joku talven leudompi jakso, joka laittaa haaveilemaan kesästä, ja murskaa sitten unelmat hyytävillä pakkasilla? Talvi, kevät, talvi, kevättalvi... Voinko vaan kaivautua horrostamaan johonkin kaupan pihalla olevaan lumikinokseen ja lähteä liikkeelle vasta, kun se on sulanut pois?

Vallitsevasta säästä hämmentyneenä tein syksyiset kynnet. Olkaa hyvä.

orange_black_3d_nail_art_3

Tuputtelin valkoiselle pohjalle kultaista, oranssia ja punaista ja leimasin päälle kuvion DRK-A-xl-leimauslaatasta. Muistan käyttäneeni kyseistä laattaa aiemmin vain kaksi kertaa, enkä yhtään muistanut, miten hyvälaatuinen se on. Kuviot olivat syvään uurrettuja ja leima nousi hyvin laatasta siitäkin huolimatta että oon aikamoinen säheltäjä leimauksen kanssa.

Nimettömään tein ruffianin ja kiinnitin koko komeuden päälle Born Pretty Storelta testiin saamani kullanvärisen 3D-koristeen, joka mun silmään esittää aurinkoa, jonka keskellä on musta kivi. Korun pohja on kovera, joten se kiinnittyi kynnelle hyvin. Mulla koru on pysynyt myös hyvässä kunnossa, joten aion ottaa sen talteen uudelleen käytettäväksi.

Tykkäsin kynsistä tosi paljon. Hyvää vaihtelua tehdä välillä jotain iloista ja räiskyvää.

Käytetyt lakat:
Gina Tricot White
China Glaze Mega Bite
China Glaze Roguish Red
Color Club Sparkle And Soar
Essie Fear & Desire
Lumene Tule luokseni
Delia No. 1 40
Konad Black
+ alus ja päällyslakat

Muut tarvikkeet:
• meikkisieni
• leimausvälineet
• leimauslaatta DRK-A

http://www.bornprettystore.com/
Born Pretty Store tarjoaa teille 10 % alennuksen koodilla WTFQ10.

***

Hello!

The weather is confusing me. It's been raining and the snow has started to melt even though it's only the beginning of February. Is this the time of the year when it gets warmer and you get your hopes up and then they will be crushed by freezing blizzards? I want to hope but this is just too suspicious. I just want to dig myself a nice little nest inside a big pile of snow and hibernate there until all the snow and my worries have melted away.

Confused by the current weather I made this autumn manicure. I dabbed some golden, orange and red polish on a white base and stamped a black pattern over it from the DRK-A image plate. I remember using the image plate only twice before and I had forgotten how well it works. The patterns are also very nice and large.

I made a ruffian manicure on my accent nail and attached a gold coloured 3D accessory* on top. The accessory looks like a sun that has a black stone in the middle. The bottom is curved so it's really easy to place on the nail. I'm still wearing this manicure and the accessory still seems like new so I'm going to save it to be used again.

I really liked this manicure. It's nice to wear something fun and fiery nail art for a change.

*The 3D accessory was given to me for review by Born Pretty Store.
Born Pretty Store offers a 10% discount for you with the code WTFQ10.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kesäiset niittikynnet

Nyt on ollut sen verran lämmintä, että voin hyvällä omallatunnolla tehdä vaikka rantakynnet. Oikeastaan en tekohetkellä ajatellut, sopiiko nämä kynnet vuodenaikaan tai mihinkään ajankohtaisiin kissanristiäisiin, vaan halusin vain päästä kokeilemaan vasta ostamaani O.P.I:n Can't a-Fjörd Not To-lakkaa. Kyseinen nimihirviö on pehmeä, aavistuksen punaisen sävyinen oranssi creme-lakka. Alunperin en aikonut ostaa tätä, koska en käytä oranssia kovin usein, mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan pystynyt vastustamaan kiusausta, kun se näytti kuvissa niin nätiltä. Ja se näytti ihan O.P.I:n I Just Can't Cope-acabanan oranssilta serkulta, ja Cope-acabana on ihastuttava lakka, vaikka en edes tykkää keltaisesta. Joten kaiken logiikan mukaan mun pitäisi siis tykätä myös Can't a-Fjörd Not To:sta, vaikka en erityisemmin välitä oranssista. Ja onhan tämä aika kiva ja uniikki lakka, vaikka se osoittautuikin punertavammaksi kuin oli alkujaan luullut.

rivet_manicure

Lakkasin aksenttikynsien pohjalle nuden jellylakan ja jätin suikaleen sitä näkyviin. Koristeeksi laitoin onttoja, neliönmallisia metallikoristeita, jotka sain testiin Lady Queenilta, sekä niittejä.

Ihan kivat kynnet näistä mun mielestä tuli; pelkistetyt, mutta kuitenkin tarpeeksi monimutkaiset.

http://www.ladyqueen.com/
 Lady Queen tarjoaa teille 15 % alennuksen koodilla "KSAX15".
Isot metallikoristeet on saatu testiin blogin kautta.

***

I painted my nails with O.P.I's Can't a-Fjörd Not To from The Nordic collection. It's a soft, red toned orange creme. I wasn't going to buy this polish when I first saw it because I don't wear orange that often but I still ended up buying it just recently because it looked so pretty in the swatches and I had nothing similar to it in my collection.

I painted a nude base coat on my accent nails and left a stripe free of orange. I decorated the nails with hollow, square shaped metal accessories and rivets. Not the most wintery nails but I liked them anyway.

I got the big square metal accessories for review from Lady Queen and in case you're interested you can find them from the nail art section. Lady Queen offers a 15% discount for you with the code "KSAX15".

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Born Pretty Chameleon 212 swatch

Hellou! Tällä kertaa on tiedossa swatch-postaus, sillä sain valita Born Pretty Storelta kaksi heidän Chameleon-kokoelmansa multichrome-lakkaa esittelyyn. Mun oli alunperin tarkoitus esitellä molemmat lakat samassa postauksessa, mutta kävikin niin, että kerkesin swatchata ja kuvata niistä vain toisen ennen kuin sain lunssan ja jäin jumiin vanhempieni luokse kauas lakoista. En millään malta odottaa, että saisin toisen lakan kuvattua joskus ensi viikolla, joten esittelenkin lakat erikseen.

born_pretty_polish_blog

Tämä kaunokainen on Born Prettyn Chameleon-kokoelman sävy 212. Minulla on kynsillä kerros mustaa lakkaa ja sen päällä kaksi kerrosta Chameleon-lakkaa sekä kerros päällyslakkaa. Yksikin kerros värilakkaa mustan päällä riittää, jos lakkaa kieli keskellä suuta. Musta pohjaväri on suositeltavaa, sillä se tuo näiden lakkojen kauniit värisävyt esiin täydessä loistossaan.

born_pretty_polish_2_blog

Lakan väri vaihtuu syvästä magentasta kupariin, siitä meripihkaan ja voimakkaan kullankeltaiseen sekä edelleen oliivinvihreään, ja lakkauksen reunalla on nähtävissä myös häivähdys sinivihreää. Tietynlaisessa valossa lakka näytti jopa punaruskealta. Voimakkaiten esiin nousevat kuitenkin kuparin, oranssin ja fuksian sävyt. Täytyy sanoa, että mulla ei ole kokoelmassani ainoatakaan lakkaa, joka olisi väriloistoltaan lähelläkään tätä.

Lakka levittyi moitteettomasti, kuivui keskivertonopeudella ja siinä on kaunis kiilto ilman päällyslakkaakin. Lakka pysyi mun kynsillä useita päiviä lohkeilematta.

born_pretty_polish_3_blog

born_pretty_polish_4_blog

Pullossa on tavaraa 6 ml ja normihinta lakalle on 12,88 dollaria eli vähän päälle 11 euroa. Tällä hetkellä Chamelon-lakat ovat 15 %:n alennuksessa.


Born Pretty Store tarjoaa lukijoilleni 10% alennuksen koodilla WTFQ10.
Chameleon-lakka on saatu testiin blogin kautta. Kaikki mielipiteet ovat omiani, enkä hyödy oheisten linkkien klikkailusta.

***

Hello! I got a couple of nail polishes for review from Born Pretty Store so today I'm going to show you some swatches of the first polish. I'm quite excited about this because I haven't really done any proper swatch posts before.

So here on my nails you can see a beautiful multichrome polish from Born Pretty's Chameleon collection. I painted two coats of Chameleon polish number 212 over one coat of regular black. If you're careful you can get off with one coat. A black base is recommended for these polishes because it makes the colours in the multichrome polish more intense. 

The colours in this polish shift from deep magenta to copper and from there to amber and yellow toned gold to olive green and finally to blueish green on the far edge of the nail. In certain lights the polish looked even brown. However, the shades of magenta, orange and gold are the most visible. I must say I don't have any polish like this in my collection.

The formula was great: the polish applied smoothly, the drying time was average and the polish dried shiny. I applied a coat of top coat to protect the polish anyway. The polish (with the top coat) stayed on my nails for several days without chipping.

There's 6 ml of polish in the bottle and the normal price for one bottle is 12,88$ on Born Pretty Store. The Chameleon polishes are currently 15% off.

Born Pretty Store offers a 10% discount for my readers with the code WTFQ10.
The Chameleon polish was given to me for review. All opinions are my own and I do not benefit from you clicking the links in this post.

maanantai 9. helmikuuta 2015

Nopeaa mutta näyttävää

Halusin kynsille jotain suht nopeaa ja yksinkertaista, mutta kuitenkin jollakin tavalla näyttävää, ja päädyin tekemään kakkosversion kesällä tekemistäni distressed-kynsistä. Tekniikka on mun mielestä tosi veikeä ja erilainen, kun vertaa siihen piiperrykseen, mitä kynsille yleensä tehdään. Tässä tekniikassa värit ovat pääosassa, ja niiden yhdisteleminen on mielestäni hauskaa aivotyöskentelyä.

distressed_nails

Ensin tein kynsille valkoisen suurpiirteisen ranskiksen. Vanha ranskislakka loppui, joten otin käyttöön  O.P.I:n I Theodora You -minilakan, joka osoittautui aivan täydelliseksi ranskislakaksi pehmeän levittyvyytensä ja ihonsävyyni sopivan sävynsä ansiosta. Hyvän lopputuloksen sai yhdellä kerroksella. Theodora on sen verran peittävämpi jelly (vai ehkä crelly?), että sitä voi halutessaan myös kerrostaa kynsille saadakseen semipeittävän lopputuloksen, kuten Näissä aiemmin tekemissä kynsissäni. Tietääkö kukaan, mistä voisi vielä ostaa normikokoisen version tästä ihanuuslakasta?

Muiksi lakoiksi valitsin Color Clubin vaaleansinisen Take Me to Your Chateaun, China Glazen kirkkaansinisen Sunday Fundayn ja Essien oranssin Fear & Desiren sekä Delian mustan lakan. Tykkäsin väriyhdistelmästä ja olinkin näillä kynsillä aika kauan.

Chalkboard Nailsista löytyy tuto distressed-kynsiin.

Käytetyt lakat:
O.P.I I Theodora You
Color Club French Tip
Color Club Take Me to Your Chateau
Essie Fear & Desire
China Glaze Sunday Funday
Delia No. 1 40
Seche Vite

 ***

I made my second version of distressed nails. It's pretty much the same as the first one but the colour combination is new. I painted the tip of the nail white and brushed orange (Essie Fear & Desire), baby blue (Color Club Take Me to Your Chateau), sky blue (China Glaze Sunday Funday) and black (Delia No. 1 40) polish over it. I quite liked the colour combination. You can see a tutorial about the distressed technique in Chalkboard Nails.

I used one coat of O.P.I's I Theodora You as a base polish. It's a beautiful pink toned jelly (or perhaps a crelly?). It was perfect for my skin tone and I'd love to buy a fullsized bottle of it because the mini bottle I have is not going to last long. The polish is opaque enough to be worn alone, too, like I did Here. Does anyone know where I could still find this polish?

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Sateenkaariloistoa

Halusin juhlistaa tasa-arvoisen avioliittalain läpimenemistä sateenkaarikynsillä. En halunnut mitään monimutkaista, vaan tein pelkän yksinkertaisen skittlen sateenkaarilipun värien mukaan.
Vihreä lakka on itse asiassa Color Clubin Pride-kokoelmasta, joten se sopiikin erityisen hyvin näihin kynsiin.

sateenkaari

Käytetyt lakat:
Color Club Not Just For Kelly (vihreä)
Wild & Crazy Twilight (keltainen)
Lumene Tule luokseni (punainen)
Models Own Zest A Peal (oranssi, alla)
Miss Selene 213 (oranssi, päällä)
H&M Something Blue (sininen)
Rimmel Ultra Violet (violetti)

***

A couple of weeks ago Finland took a big step towards equality when the Finnish Parliament finally said yes to same-sex marriage. It's not a final decision yet and more votings will be held in near future but things are looking bright.
I made a rainbow manicure to celebrate and show my support. The green polish is actually from Color Club's Pride collection so it's perfect for the theme.

The polish used:
Color Club Not Just For Kelly (green)
Wild & Crazy Twilight (yellow)
Lumene Come to Me (red)
Models Own Zest A Peal (orange)
Miss Selene 213 (orange)
H&M Something Blue (blue)
Rimmel Ultra Violet (purple)

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Hämähäkkivoileipä

Mun halloween-kynnet eivät ehtineet blogiin ihan ajallaan, mutta tässä ne nyt kuitenkin olisivat. Alunperin tein kynnet Miracle's Nailsin kynsikilpailuun, jossa oli teemana Miracle, eli bloggaajan oma tyyli. Miraclen blogissa näkyy mielestäni paljon leimausta ja eläinaiheisia juttuja, joten minä keksin tehdä hämähäkkikynnet. Onhan hämppäritkin eläimiä, eikös. Näistä tuli samalla mun halloween-kynnet. Vähän samantyyppiset kuin viime vuonnakin. :D

Yhdistin mustan syvään uurretun ranskiksen oransseihin aksenttikynsiin. Oransseissa kynsissä on leimoja jellylakkakerrosten välissä. Niin kuin glitter sandwichissa. Idean leimavoikkarista ryöstin erään toisen kynsistä, mutta enää en löydä niitä mistään. En tiedä, mikä tämän tekniikan nimi on, joten päätin kutsua sitä leimavoikkariksi. Jos joku tietää paremman termin, niin mua saa korjata. :)

halloween

Kerrostin aksenttikynsiin noin miljoona kerrosta Miss Selenen 213:sta, oranssia jellyä. Lopuksi levitin koko komeuden päälle vielä kerroksen O.P.I:n Y'all Come Back Ya Hear?:ia, toista oranssia jellyä, koska sen sävy oli enemmän sitä mitä hain. Se on sävyltään punertavamman oranssi kuin Miss Selene. Peittävyys taas on nollaluokkaa, joten ei puhettakaan, että olisin jaksanut ruveta kerrostelemaan sitä.

Tykkään näistä kynsistä paljon. En edelleenkään ole mikään maailman paras leimaaja, mutta ihan tyytyväinen olen kuitenkin itseeni. :)


Käytetyt lakat:
Essie First Base
Miss Selene 213
O.P.I You Callin' Me A Lyre?
O.P.I Y'all Come Back Ya Hear?
China Glaze Liquid Leather
Veryme Black Deco
Konad Black
Seche Vite

***

Here are my halloween nails, a little late. I made these nails for Miracle's Nails nail art competition. The theme was Miracle (the blogger) and her style. She often uses stamping and animal themes on her nails so I thought I'd use those too. Spiders are animals too, no? And because halloween was near I thought I could as well combine the two themes. The nails ended up quite similar to my last year's halloween nails.

I made a deep, black french manicure with orange accent nails. I used stamps between the jelly layers to create the fun effect. I stumbled upon this technique when I was browsing random nail art photos but I can't find the original work anymore. I don't know what this technique is called so I'll just call it stamp sandwich.

The nails took quite long for me to do because of all the layering I had to do with the jellies but I think it was worth it. I'm still not that good at stamping but I'm happy with the final result even though it's not perfect.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Palikkaranskis

Mainitsin edellisessä postauksessa ensimmäisten juhlakynsieni menneen penkin alle, mutta tässä ne nyt kuitenkin olisivat näytillä. Hassua, että kynnet ei kuvassa mun mielestä näytä yhtään romukoppakamalta, mutta silti ne eivät vain tuntuneet hyvältä. Lakkauksen tehtyäni huomasin miettiväni, että 'onko nämä nyt kivat vai ei', ja sellaiset ajatukset viittaa siihen, että kannattaa suosiolla tehdä uudet. Tämä lakkaus ei kai sitten vain ollut minun juttuni. Kynnet olisivat kyllä sopineet mekkooni paremmin kuin edellisessä postauksessa esittelemäni, sillä mekkoni oli musta oranssein ja valkoisin kuvioin.

Tiilikynnet

Tein kynsille liukuvärjäyksen oranssilla ja siihen päälle lakkasin mustalla ja tummanruskea-harmaa-violetti-millä-lieneellä (vaikka eroa kahden värin välillä tuskin huomasi) palikoita, jotka rajasin valkoisella nail art -lakalla. Oman aikansa kynsien kimpussa sai väkertää, varsinkin kun mun valkoinen nail art -lakka on mennyt hirveäksi liisteriksi, vaikka oonkin uhrannut siihen litratolkulla ohentajaa. :P

Sen enempää sanottavaa mulla ei kynsistä taida ollakaan. Idea oli mielestäni hyvä, mutta kuten jo sanoin, kynnet ei vain jostain syystä olleet mun juttu. Miltä lakkaus näyttää teidän silmään?

Käytetyt lakat:

O.P.I - You Callin' Me a Lyre? (nude jelly)
Color Club - Koo-Koo Cachoo (oranssi neon)
Color Club - Rad Nomad (ruskea-harmaa-violetti-mikä-lie)
China Glaze - Liquid Leather (musta)
Veryme - White Design (valkoinen nail art -lakka)
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat (päällyslakka)

***

This was the first and failed party nail attempt I mentioned in the previous post. I don't think there was anything wrong with these nails, I just didn't feel comfortable wearing them. In the picture they look rather nice so I don't know why I had a problem with them. I just found myself wondering whether they were ok or not, and that's something I shouldn't be thinking about so I decided to remove the manicure right after photographing it.

I created the nails by making an orange gradient manicure and then painting black and dark brown/grey/purple/i really don't know/-ish blocks over it. The brownish polish is Color Club's Rad Nomad in case you want to google it to see the colour. In this manicure it didn't stand out next to the black though, and they looked almost like the same colour. Lastly I lined the blocks with white nail art polish.

I don't really have anything else to say about this manicure. I removed it right after taking the photos because like I said it just was just too far from my comfort zone. I think the idea was nice, though. So what do you think, hot or not?

torstai 5. kesäkuuta 2014

Reissussa rähjääntynyt ranskis

Kävin kaverin yo-juhlissa 500 km:n päässä ja halusin jotain oranssia kynsille, koska mulla oli samaa väriä myös mekossa. Mulla tuli "pikkasen" kiire kynsien kanssa, koska ensimmäinen yritys meni suoraan poistoon, enkä ollut varannut aikaa sellaisille takaiskuille. Sain kynnet viimeisteltyä vasta lähtöpäivän aamuna. Köh, mun takia oltiin sitten tunnin myöhässä aikataulusta.

Orange_Glitter_French_manicure

Kynnet kerkesivät kulua parin päivän reissussa aika paljon, mutta paikkailin niitä sitten kotona. Kummallista muuten, miten äkkiä kynnet kului kärjistä, koska yleensä mulla pysyy lakat aika hyvin. Parin päivän jälkeen kynsissä oli jo selvät kärkikulumat ja valkoisessa lakassa oli pieniä halkeamia. Kuvasin kynnet neljä päivää lakkaamisen jälkeen ja siinä vaiheessa lakka oli alkanut lohkeilla jo kynsien juurestakin, ainakin oikeasta kädestä. Mitenkähän ei tullut kuvattua kynsiä aikaisemmin, kun melkein puolet niistä neljästä päivästä kuljeskelin kamera kaulassa. Aurinkokin paistoi melkein koko ajan. :D

Orange_Glitter_French_manicure_2

Mutta voisin kitisemisen sijaan ehkä puhua myös vähän siitä, miten kynnet tein. Ne oli loppujen lopuksi aika nopea tehdä. Lakkasin pohjalle pari kerrosta O.P.I:n You Callin' Me a Lyre?:a, mun tämän hetken vakkariranskislakkaa. Teippasin kynnen sivut peittoon ja tuputtelin oranssia neonlakkaa, Color Clubin Koo-Koo Cachoota, kynnen keskelle, minkä jälkeen maalasin ranskiksen. Voisihan sen tehdä toisinkin päin, mutta minä ajattelin, että näin on nopeampi, kun ei tarvitse odottaa valkoisen lakan kuivumista ennen teippien laittoa.

Tykkään muuten tosi paljon tuosta Koo-Koo:sta, vaikka en yleensä niin välitä neoneista, enkä ylipäänsä oransseista lakoista, koska ne on jotenkin niin räikeitä. Mutta jostain kumman syystä se ei yhtään haittaa mua tässä lakassa. Ja voin sanoa, että Koo-Koo Cachoo on niin mielettömän kirkas, että se näyttää ihan hehkuvan. Kirkkautta tosin ehkä vähän hillitsi tuo hile, jota lisäsin lakan päälle. Lopuksi vedin oranssin rannun molemmin puolin vielä kultaiset viivat nail art -lakalla.

Kynnet eivät loppujen lopuksi olleet mitenkään hirveän monimutkaiset, mutta musta oli vaikea saada viivoista suoria ja samanpaksuisia, vaikka käytinkin teippejä apuna. Lopputulos on mielestäni ihan kiva: ei mitenkään erityisen erityinen, mutta kyllähän näillä kynsillä on tullut oltua melkein viikko. Tänään ne lähtevät tosin poistoon, kun ovat jo niin kuluneet.


Käytetyt lakat / Polish Used:

O.P.I - You Callin' Me a Lyre?
Color Club - Koo-Koo Cachoo
Color Club - French Tip
Veryme - White Design
Models Own nail art pen
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat

***

I made this manicure for my friend's graduation party. I had a dress with orange patterns so I wanted to wear orange on my nails too. I was in a terrible hurry when making these nails and it kinda showed. I fixed them a bit when I got home the next day (my friend lives very far from me so I stayed over). It's strange how fast the nailpolish started to wear off because usually nail polish lasts quite long on my nails. I had worn the manicure for four days after taking the pictures and I had had to re-paint the tips two times in that time period. I probably should have taken the pictures earlier... :D Well, no use whining about it now.

I made these nails by first applying two coats of O.P.I's You Callin' Me a Lyre?, the polish I usually use with french manicure, on my nails. I made the orange stripe by covering the sides of my nail with tape and dabbing the polish on with a makeup sponge. After that I painted the tips white. It doesn't really matter which you do first but I thought it would be faster this way since I won't have to wait the white paint to dry before attaching the tape.

The orange polish is Koo-Koo Cachoo from Color Club and I must say I like it a lot even though I'm not usually a huge fan of neons or oranges because I feel they're too on-your-face type of polishes. But strangely enough it doesn't bother me with Koo-Koo. And it is bright, let me tell you. It looks like it's glowing. Though the glitter I added over the polish somewhat dampened the brightness. I finished the look by lining the orange stripe with thin, golden ones.

The manicure didn't take that long to make and it wasn't very complicated either, however I did struggle to get the orange stripes straight and even. I think the manicure was nice: nothing that special but something I feel comfortable wearing.

maanantai 12. toukokuuta 2014

Saippuakuplia

Halusin tehdä kynnet My Dream Nailsin kynsikisaan, mutta mulle iski kova ideapula, koska kilpailussa ei ollut mitään teemaa. Mun on aina vaikea keksiä kynsiä teemattomiin kilpailuihin, koska mahdollisuudet vaan vilisee päässä ja lopulta ajatukset menee niin solmuun, että pää alkaakin lyödä ihan tyhjää. Vähän niin kuin kesäisin jätskihyllyllä, kun miettii, että mitähän makua sitä ottaisi, ja aikansa pähkäiltyä tuleekin siihen tulokseen, että parempi vaan jättää herkut kauppaan ja ostaa jotain terveellistä. Onko tässä mitään järkeä? :D

Onneksi mun luonnoslehtiön kätköistä kuitenkin löytyi paljon vanhoja lakkausideoita, jotka odottivat toteuttamista. Päädyin lopulta tekemään "saippuakuplakynnet", joilla osallistuin kilpailuun ja pääsin finaaliinkin. Täytyy sanoa, että kilpailuun tuli mukaan paljon upeita kynsiä. Voittajaäänestys on vielä käynnissä (23.5. saakka), joten kannattaa äänestää omia suosikkejaan. Äänestäjien kesken arvotaan myös pieni palkinto.

Saippuakuplia

Lakkasin kynsille pari kerrosta Opin You Callin Me a Lyre?:a, jota käytän ranskisten pohjalla. Tuputtelin kynsien kärkeen meikkisienillä erivärisiä lakkoja, joiden päälle sirottelin väriin sopivaa hilettä. Mattasin koko komeuden ja maalasin rinkulat valkoisella akryylivärillä. Kynnet näytti vielä jotenkin tyhjiltä, joten laitoin peukkuihin ja nimettömiin erivärisiä strasseja. Lopuksi vielä kirkas päällyslakka, jota kynnet hörppäsivätkin parin kerroksen verran.

Bubbles

Loppujen lopuksi lakkaus oli aika helppo ja odotettua nopeampi tehdä. Tykkäsin lopputuloksesta paljon ja taisinkin olla näillä kynsillä sen puolitoista viikkoa.

Käytetyt lakat:
O.P.I  - You Callin' Me a Lyre?
Models Own - Zest A Peal
Models Own - Endamame
Miss Selene - 15
Make it - Pink Dream
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat

***

I wanted to participate in a nail art competition in My Dream Nails blog but since the competition didn't have a theme I was suffering from the lack of ideas. I find it difficult to come up with nice designs for nail art competitions without a theme because all the possibilities just keep running through my mind and it's just a huge system overload. Does that make sense? :D

Thankfully I have a lot of old nail art ideas in my sketch book and I picked this "soap bubble" look. I applied a couple of layers of nude jelly polish on the base and dabbed different colours of nail polish on the tip of my nails and sprinkled glitter dust of the matching color over it. I used white acrylic paint for the circles. The nails looked a bit empty so I added rhinestones of different colours for a little extra.

I liked these nails a lot and wore them for over a week. I also made it to the finals of the nail art competition so yay. You can see all the finalists and their awesome designs Here.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupuja

Hypätäänpä heti suoraan asiaan, eli tässä olisi mun pääsiäiskynnet.

EasterBunnies2

Maalasin kynsille perinteitä noudattaen pupuja ja pääsiäismunia, ja värit on tietenkin iloisia. Käytin akryylimaaleja kaikkiin kuvioihin. Tykkään näiden kynsien karkkimaisesta värimaailmasta ja tietty pupuista. :D Lempparikynsi on etusormi, joka sai inspiksen äitin kaulahuivista, joka on niin ihanan värinen, että saatan pölliä sen. Osallistuin tällä manikyyrillä myös Kynsille -blogin pääsiäisaiheiseen lakkauskisaan. Kannattaa käydä katsomassa kilpailijoiden värikkäitä taiteiluja. Omaa suosikkiaan voi myös äänestää.

Käytetyt lakat:

Color Club - She's Sooo Glam (vaaleanpunainen)
Color Club - French Tip (valkoinen)
Sally Hansen - Palm Treat (vaaleanvihreä)
Models Own - Zest A Peal (oranssi)
Miss Selene - 213 (oranssi)
Essie - First Base
Cesars Secrets - Matte Top Coat
Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat

Lakkojen kanssa ei ollut ongelmia, vaikka She's Sooo Glam on edelleenkin vähän tahkea levittää ja Sally Hansenin Palm Treat tuntui ensimmäisellä kerroksella vähän turhan juoksevalta. Mutta loppujen lopuksi Palm Treatin koostumus on mielestäni hyvä ottaen huomioon, että se on vaalea creme. Se peitti 2-3 kerroksella ja kuivumisaika oli keskiverto.
En omista rauhallisen oranssia cremeä, joten laitoin peukkuun kaksi kerrosta oranssia shimmerlakkaa ja sen päälle kerroksen saman väristä jellylakkaa, mikä toimi hyvin tähän tarkoitukseen.

Suklaantäyteistä pääsiästä kaikille!

***

Here are my Easter nails. I went with a traditional design, painting bunnies and Easter eggs with acrylic paint. You can see the polish I used listed above.
I liked these nails for their cute and happy colours and I also thought the bunnies were cute. (Aren't bunnies always?) I liked the design in my index finger the best and feel like using it again in the future.

Happy Easter!

tiistai 14. tammikuuta 2014

Synttärikynnet

Tässä ois nyt se lopullinen koristeltu versio edellisen postauksen kynsistä. Osallistuin näillä Kynsisirkuksen lakkauskisaan, jossa oli synttäriteema, ja voitinkin toisen palkinnoista. Se oli mukava yllätys, sillä en yhtään odottanut pärjääväni niin hyvin. Kynsisirkuksessa on muuten vielä äänestys menossa toisesta voittajasta, joten kannattaa käydä äänestämässä, tai ainakin käydä ihailemassa sitä synttärikynsien väriloistoa. :)

Birthday nails

Tein loppujen lopuksi aika yksinkertaiset kynnet: pikkurilliin ja etusormeen glittervoikkari, keskisormeen ja peukkuun pilkkuja ja nimettömään teippiä ja 3D-rusetti. Täytyy kyllä sanoa, että se pilkkujen teko ei ollut yhtään niin helppoa kuin voisi luulla. Onneksi käytin akryylimaalia, joten epäonnistumiset pystyi pesemään pois.
Tykkäsin ihan hirveästi tuosta metallisesta rusetista, mutta ikävä kyllä se lähti jo saman päivän aikana irti. Huono pysyvyys on se haittapuoli näissä isoissa, upeissa koristeissa.
Tykkäsin näistä kynsistä ja olin näillä pari päivää, rusettia tai ei. Eniten pidän etusormen lakkauksesta ja tietenkin rusetillisesta nimettömästä. :)

Käytetyt lakat:

Peukku: Essie - Off The Shoulder
Etusormi: H&M - Bella's Choice (turkoosi creme) / Wet n Wild - Party of Five Glitters (hilelakka) / O.P.I - Don't Burst My Bubble (vaalea jelly)
Keskisormi: Color Club - She's Soo Glam
Nimetön: American Apparel - Office
Pikkurilli: Miss Selene - 213 (oranssi jelly) / I Love Nail Polish - Animal Cookie (hilelakka)
Essie - First Base (aluslakka) / Cesars Secrets - Rapid Dry Top Coat (päällyslakka)

lauantai 11. tammikuuta 2014

Värisöpöilyä

Mulla oli muutaman päivän kynsikriisi, kun pää löi ihan tyhjää ja kaikki lakkausyritykset osoittautuivat heti alkumetreillä tuhoon tuomituiksi. Menin ihan lukkoon, kun yritin edes ajatella jotain koristeluja. Se tuntui tosi kummalliselta, koska mulle ei ole koskaan ennen käynyt niin. Kynnet sitten nakuili muutaman päivän, koska mua ei lopulta edes huvittanut ruveta tekemään mitään. Puolihuomaamatta ideoita alkoi kuitenkin taas hiiviskellä mieleen, kiitos blogimaailman, ja pienen tauon jälkeen löysin itseni taas lakkailemasta. Tein kynnet, joista tykkäsin tosi tosi paljon, vaikka en edes tehnyt mitään koristeluita. Joskus mulle varmaan vaan käy niin, että ajattelen liikaa ja nostan riman liian korkealle sen sijaan, että spontaanisti rupeaisin vaan tekemään jotain ja katsoisin, mitä siitä seuraa.

Colorful nails1

Tällä kertaa kannoin keittiön pöydälle ison kasan iloisen värisiä lakkoja ja niistä syntyi yllä oleva skittle. Tykästyin tosi paljon näiden kynsien värimaailmaan, kun se on jotenkin vaan niin söpö. Mulle tulee karkit, huvipuisto ja kesä mieleen. :D Nämä kynnet myös sattui muistuttamaan mua yhdestä mun söötistä paidasta, jota en normaalisti juuri koskaan käytä, mutta tietenkin mun piti nyt kaivaa se komeron perukoilta ja laittaa päälle. Yritin poseerata hienosti paidan ja kynsien kanssa, niin kuin Bambi aina välillä blogissaan tekee, mutta sepäs ei ollutkaan kovin helppoa, joten ei vielä paitakuvia mun blogissa. :D
Rekvisiitaksi otin mun über söpön minidinopehmolelun, joka tuli joskus ala-asteella Bratz-nuken mukana. Nukeista olen jo luopunut, mutta pehmoleluista - NEVER!

Peukku: Essie - Off The Shoulder
Etusormi: H&M - Bella's Choice
Keskisormi: Color Club - She's Sooo Glam
Nimetön: American Apparel - Office
Pikkurilli: Miss Selene - 213

Lakat on kaikki cremejä lukuun ottamatta oranssia Miss Seleneä, joka on jelly. En omista rauhallisen oranssia cremeä, joten laitoin tätä, vaikka sillä ei saakaan täysin peittävää lopputulosta. Se oli helppo levittää ja kuivui suht. nopeaan, eikä mua haitannut, vaikka jouduin kerrostelemaan sitä. En muista, montako kerrosta Miss Seleneä laitoin, mutta muut lakat peittivät 2-3 kerroksella. Koska aikeissa oli joskus vielä koristella kynnet, niin en tässä vaiheessa laittanut kynsillä ollenkaan päällyslakkaa.

Colorful nails2

Nopeiten näistä kuivui H&M:n turkoosi ja hitaiten vaaleanpunaiset lakat. Jep, tällä kertaa halppislakat pesi kirkkaasti Essien ja Color Clubin. Odottelin lakkojen kuivumista useamman tunnin ennen kuin menin nukkumaan ja silti vaaleanpunaiset kynnet oli aamulla täynnä pieniä painaumia. Laitoin seuraavana iltana uuden kerroksen lakkaa niiden päälle ja taas odottelin kuivumista useamman tunnin ja silti seuraavana aamuna lakkojen pinnassa oli jälleen pieniä painaumia. Miksi?! Onneksi painaumat oli tokalla kerralla sen verran pieniä, ettei niitä päällyslakan alta huomannut.

Olin näillä kynsillä pari päivää ja viihdyin hyvin, mutta myöhemmin tein kynsille vielä koristelut, joilla osallistuin erääseen kynsikisaan. Kirjoitan niistä koristelluista kynsistä sitten seuraavassa postauksessa erikseen. :)

lauantai 9. marraskuuta 2013

Tulikynnet

Tein kakkosversion blogin alkuaikoina julkaistuista tulikynsistä, joista tykkäsin silloin ja miksen edelleenkin.

FireNails

Tein liukuvärjäyksen keltaisella shimmerlakalla, oranssikultaisella glassfleckillä ja oranssinpunaisella shimmerlakalla. Alkuperäisiin kynsiin piirsin kiekurat tussilla, mutta nyt käytin akryylimaaleja. Lisäkoristeeksi laitoin vielä vähän häikäisevän kimaltelevaa kultaista hilettä ja oranssia hilesekoitusta. Nimettömään laitoin strasseja, koska niitä oli alkuperäisissäkin kynsissä. Sääli vain, että strassit osoittautuivat aika himmeiksi.
Kynsistä tuli ihan kivat, mutta ei nyt kuitenkaan mitkään tuijottelukynnet. Värit eivät jotenkin vaan olleet mun lemppareita. Tosi hyvin nämä kynnet kyllä kestivät kulumatta. Kyllästyin ja tapojeni vastaisesti poistin ne ennen kuin olisi ollut tarvis.

Käytetyt lakat:
O.P.I - You Callin' Me A Lyre? (nude jelly)
Models Own - Sun Kissed (keltainen)
Color Club - Sparkle And Soar (oranssi)
Color Club - Feel The Beat (oranssinpunainen)
China Glaze - Liquid Leather (musta)
Cesarsin pikakuivattava päällyslakka

Tässä vielä vanhat kynnet:


Oikeastaan tykkään noista vanhojen kynsien koukeroista enemmän. Ne ovat mielestäni paljon onnistuneemmat kuin uudessa versiossa.

Muuten, semmoista haluaisin kysyä, että osaiskohan joku neuvoa mua Flickrin kanssa? Nykyään lataan blogiin kuvat Flickrin kautta, ja haluaisin, että kuvaa klikkaamalla sen saisi näkymään alkuperäisessä isommassa koossa. Tällä hetkellä kuvan klikkaus vie kuitenkin suoraan Flickriin, eikä näytä isompaa versiota kuvasta. Voisikohan tätä jotenkin muuttaa?

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Hämiksiä

Tällä kertaa rohkaistuin astumaan mukavuusalueen ulkopuolelle tekemällä neonkynnet. En ole ikinä pitänyt silmille hyppivistä neonväreistä, enkä kyllä ole oranssin lakan tai leimojenkaan ylin ystävä. Tämä on vasta toinen kerta, kun mulla edes on neonlakkoja kynsillä. Tykkään silti näistä kynsistä ihan höpönä, juurikin väriyhdistelmän vuoksi. Kamera vääristää värejä aavistuksen, mutta se on kai ihan yleinen ongelma neonlakkojen kanssa.


Tein liukuvärjäyksen pinkillä ja oranssilla neonlakalla. Olin varautunut siihen, että joutuisin tuputtelemaan useamman kerroksen lakkaa, koska olen lukenut, että neonlakat eivät yleensä ole kovin peittäviä, mutta nämä kaksi ainakin peittivät todella hyvin. Kynsiin oli tarkoitus saada vähän tulevan halloweenin tuntua, joten leimasin niihin hämiksiä. Mun mielestä mustat leimat näyttävät oikein kivalta kirkasta taustaa vasten, vaikka ei niistä ihan täydellisiä tullutkaan. Osa leimoista levisi, koska en käyttänyt niihin Konadin omaa päällyslakkaa. En oikein uskalla enää käyttää sitä, koska se kuplii aika usein ja sillä kestää iäisyyden kuivua. Ei kukaan osaisi suositella päällyslakkaa, joka ei levitä leimoja ja toimii muutenkin mallikkaasti?

Käytetyt lakat:
O.P.I - You Callin' Me a Lyre? (nude)
Color Club - Poptastic (pinkki)
Color Club - Koo-Koo Cachoo (oranssi)
Konad - Black
Cesarsin pikakuivattava päällyslakka

Leimauslaatta:
Mango Nails A37

Ja vielä ilmoitusasiaa: Tekniset ongelmat jatkuvat, sillä pistin koneeni kokonaan karanteeni, koska epäilen, että siinä saattaa olla viirus tai joku muu haittaohjelma. Bloggailen veljen koneella siihen asti, että saan omaan koneeni jälleen kuntoon. Postaustahti saattaa hidastua jonkin verran, mutta onpahan sitten paljon kynsiä varastossa, kun pääsen taas omalle koneelle.
Mutta hyviäkin uutisia on! Sain nimittäin tänään uuden kameran. Ja ihan järkkärin, nimeltänsä Canon EOS100D. Iiksis! Nyt pitäisi vain opetella käyttämään sitä. Tämän postauksen kuva on vielä otettu vanhalla kameralla. :)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Dragon, dragon ball...

Hei kaikki! Pitkästä aikaa taas kynsiä. Nämä kynnet tein jo pari viikkoa sitten, mutta vasta tänään sain siirrettyä kuvat puhelimen muistista koneelle. Näistä kuvista ei tällä kertaa tullut mitään kovin onnistuneita.


Tein siis Dragonball-kynnet. Dragonball Z oli ensimmäinen manga, jota luin, ja ensimmäinen seuraamani anime, jonka tiesin olevan animea. Kyllähän sitä animea tuli katsottua tv:stä jo pienenä, esim. Muumeja ja Sherlock Koiraa, mutta en silloin tiennyt, että ne ovat japanilaisia.


Kynnet esittää siis lohikäärmekuulia ja sitä lohikäärmettä, jonka voi niistä kutsua. Mun mielestä idea oli ihan hyvä, mutta toteutus olisi voinut olla parempi. Laitoin kynsiin pohjalle Color Clubin Sparkle And Soarin, joka tarvitsee ainakin sen neljä kerrosta peittääkseen kunnolla. Kannattaa siis laittaa alle joku peittävämpi lakka. Muuten Sparkle And Soar on kyllä aivan ihanan kimaltava ja kynsillä tosi näyttävä. Vaikka loppujen lopuksi tämä väri oli vähän turhan räikeä mun makuun.
Kaikki, jotka ovat DB:tä joskus katsoneet, tietävät että lohikäärmekuulien sisällä on 1-7 punaista tähteä. Minä laitoin kynsille punaisia tähtipaljetteja, mutta harmi vain, että kynsillä nämä mun tähdet ei oikein erotu tuolta taustasta.
Laitoin osaan kynsistä vielä lohikäärmesiirtokuvan. Shenlong (se lohikäärme) on ainakin Dragonball Z:ssa vihreä, mutta mulla ei ollut vihreitä lohikäärmesiirtokuvia, joten laitoin punaisia, koska muistaakseni olen nähnyt myös punaisen version Shenlongista. Ja täytyy sanoa, että nämä Mimaxilta ostamani koko kynnen lohikäärmesiirtokuvat ovat suuri pettymys. Ne ovat niin läpikuultavia, että kuva ei erottunut mustalta taustalta yhtään ja värilliseltäkin taustaltakin huonosti. Valkoinen tausta olisi varmaan se paras.
Nämä kynnet oli musta ihan kivat. Ei nyt mitenkään erityisen hienot, mutta oli ne mulla yli viikon. Alkoi tuo kirkkaan oranssi kyllä viimeisinä päivinä häiritä sen verran, että päätin, etten osta enää yhtään oranssia lakkaa.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Värikkäät syyskynnet

Osallistuin Sannataran kynsikisaan, jossa oli teemoina Pink Heaven ja Autumn Colors. Pink Heaven -kynnet ei yhtään kuulosta siltä mun jutulta, joten päätin tehdä värikkäät syksykynnet. :)


Itse tykkään näistä kynsistä kovasti, vaikka ei näillä sentään kymmenen parhaan joukkoon päästy. En ole aikaisemmin tehnyt tällaisia abstraktikuvioisia kynsiä, enkä muutenkaan usein tee näin räiskyvän värikkäitä kynsiä. Miksköhän? Nämä kaikki värit on musta niin ihania.
Vihreä on Flormarin uudesta duochromekokoelmasta. Kuvassa duochrome ei tule hirveästi esille, mutta tietystä kulmasta katsottuna lakassa näkyy häivähdys sinertävää. Tämä lakka on varmaan mun lemppari koko kokoelmasta. Ihana. Punainen on China Glazen Thunderbird, joka on sekin yksi mun suosikkilakoista. Käytin tätä lakkaa Näissä kynsissä, jos joku haluaa nähdä sen koko kynnellä. Keltainen on Models Ownin Sun Kissed ja oranssi Zest A Peal. Pohjalakkana käytin Isadoran Sublime Lilya, joka on väriltään hyvin huomaamaton, mutta läheltä katsottuna saa kynnet näyttämään kivan utuisilta, ja lakan seassa voi nähdä vähän pientä shimmeriä. Ei tule kuvassa esiin.
Nämä kynnet oli aika aikaa vievät, koska mun piti aina odottaa, että edellinen väri kuivuu ennen kuin rupean laittamaan seuraavaa. Osan väreistä levitin ihan normaalisti lakan omalla siveltimellä ja osan tuputtelin meikkisienellä, että värin rajasta tulisi pehmeämpi. Maalasin rajat mustalla akryylivärillä ja koristelin erivärisillä strasseilla.