Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hopea. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. heinäkuuta 2017

Holopölykynnet ilman geelejä

Hei vaan kaikki! Sain kuun vaihteessa huokaista helpotuksesta, sillä sain haluamani opiskelupaikan. Jibii! Huomenna menen Ouluun katsomaan potentiaalisia asuntoja. Luultavasti joudun ainakin näin alkuun asumaan solussa. Toivottavasti sattuisi kivat kämppikset.

Tänään esittelen holopowder-kynnet, jotka olen kääntänyt holopölykynsiksi. Sain BornPrettyStorelta testiin hopeanväristä holopölyä, joka on nyt pinnalla. Tällaiset koristepölyt kuuluu hieroa kynnen pintaan esim. luomiväriaplikaattorilla, joka tässä BPS:n holopölyssäkin tulee mukana. Pölyä voi käyttää eriväristen lakkojen päällä, millä saa aikaan erivärisiä lopputuloksia.

holo_powder_nail_art_3

Holopöly tarvitsee tahmaisen pinnan, johon se kiinnittyy, ja tuote onkin suunnattu ensisijaisesti geelikynsille. Minä en työni vuoksi voi pitää geelejä, joten kokeilin tehdä holopölykynnet tavallisilla kynsilakoilla.

Lakkasin kokeilumielessä kaikille kynsille paitsi keskisormeen mustan pohjalakan. Odotin, että ensimmäinen kerros kuivuu kunnolla ja laitoin sen päälle Essencen aluslakan, koska se jää aavistuksen tahmaiseksi eikä se kuivu liian nopeasti. Hieroin holopölyä kynnelle pakkauksen mukana tulleella aplikaattorilla. Osaan kynsistä jäi joitain läpikuultavia kohtia, joten lisäsin vielä toisen aluslakka- ja holopölykerroksen.

holo_powder_nail_art

Lopputuloksesta tuli todella säihkyvä ja sateenkaarinen (nyt se on sana). Ehkä geelin päälle hangatessa pinnasta saisi vieläkin peilimäisemmän. Mutta nämä tavallisilla lakoillakin tehdyt kynnet olivat mielestäni kivat. Laitoin keskisormeen yhden kukkatarran, koska en osaa olla ilman koristeita.

born_pretty_holo_powder
Kuvassa holopölypurkki yhden käyttökerran jälkeen.

Holopöly oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että se ei ollut minun juttuni. En ole niin hullaantunut holoista, että jaksaisin näpertää niiden parissa pitkään - varsinkin kun minulla on hololakkoja, joista pidän enemmän ja jotka ovat helpompia. En myöskään ylipäätään tykkää tekniikoista, joista tulee pienintäkään sotkua. Alustalla siitä ongelmasta toki pääsee, mutta minulle lopputulos ei edelleenkään ole kaiken vaivan arvoinen. Suosittelen holopölyjä niille, jotka erityisesti pitävät holosta ja jaksavat näpertää sen parissa.

Käytetyt lakat:
Cool Nails (nimetön musta)
alus- ja päällyslakka

http://www.bornprettystore.com/
 Olen saanut holopölyn testiin BornPrettyStorelta. Se löytyy nail art -osiosta. BornPrettyStore tarjoaa tuotteistaan 10% alennusta koodilla WTFQ10. Jos alekoodiani käytetään kymmenen kertaa, BPS sponsoroi arvonnan blogissani. En hyödy postauksen linkkien avaamisesta.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Foliofail

Kokeilin ekaa kertaa siirtofolioita ja voin sanoa, että tämä koristelumenetelmä aiheutti mulle enemmän harmaita hiuksia kuin leimaaminen. Tavoitteena oli saada peilimäisen kiiltävät, sateenkaaren väreissä säihkyvät kynnet, mutta en päässyt lähellekään haavekuviani. Lopulta olin niin epätoivoinen, että harkitsin leikkaavani foliosta kynnen muotoiset palat ja liimaamalla ne kiinni kuin tarrat. Monen yrityksen jälkeen sain kuin sainkin aikaiseksi siedettävän näköiset kynnet - hyvin hyvin kaukaa katsottuna.

foil_nails_2

Lakkasin kynsille hopeisen pohjalakan, ettei oma kynsi jäisi näkyviin. Käytin liimana Essencen Hello Foils! folioliuosta, joka näyttää kirkkaalta kynsilakalta. Kokeilin noudattaa folioliuospurkissa olevia ohjeita ja soveltaa omiani päälläni seisten, mutta en saanut kuviota siirtymään kokonaisena. Onneksi foliota oli purkissa kokonainen metri! Onko teistä kukaan kokeillut Essencen Hello Foils!:ia? En haluaisi osoittaa syyttävää sormea mihinkään näistä tuotteista, kun en tiedä onko vika liimassa vai foliossa vai tähtien asennossa.

transfer_foil

Laitoin kahteen kynteen päällyslakan (keskisormi ja pikkurilli) ja se jotenkin häivytti folion peilimäisen kiillon. Foliot pysyivät hyvin kiinni ilman päällyslakkaakin, mutta itse en osaisi olla röpelöisen tuntuisilla kynsillä. Foliossa oli ihan mieletön holoefekti, mutta ikävä kyllä se ei kynsillä erottunut juuri yhtään.

transfer_foil_2

Tämä folio näyttää kyllä rullalla upealta. Ihastellaan hetki sitä ja unohdetaan ankeat ajatukset.

Käytetyt tuotteet:
A england Excalibur
Essence Hello Foils! (liuos folioiden kiinnittämiseen)
alus- ja päällyslakka
foliota

http://www.bornprettystore.com/ 
Olen saanut siirtofolion testiin Born Pretty Storelta.
BornPrettyStore tarjoaa lukijoilleni 10% alennuksen koodilla WTFQ10.

torstai 17. marraskuuta 2016

Kesän kaikuja

Olen ihan kokonaan unohtanut postata nämä leimasiirtokuvakynnet, jotka tehtiin kesällä kaverin kanssa. Pohjalla on A englandin hopeinen shimmerlakka Excalibur. Kuviot on Born Prettyn laatasta BP-L002*.

leimadecal

Lakkasin leivinpaperille kynnen kokoisia päällyslakkaneliöitä ja leimasin kuviot kuivuneen lakan päälle. Kaikki leimat eivät onnistuneet kovin hyvin, mutta semmoista sattuu. Väritimme kuviot vesivärilakoilla yhdessä kaverin kanssa. Lopuksi irrotin lakkapalat paperilta ja kiinnitin kaverin kynsille päällyslakalla niin kuin tarrat. Osaan kynsistä tuli pieniä ilmakuplia.

Lopputulos oli aika riemunkirjava, ja mun leimaustekniikka pissii edelleen pahasti, mutta hauska näitä kyllä oli tehdä.

Käytetyt lakat:
A england Excalibur
O.P.I Y'all Come Back Ya Hear?
O.P.I I Can Teal You Like Me
Essie Muse, Myself
Essie Point of Blue
Essie Love Sheen
Essie No Shrinking Violet
alus- ja päällyslakka

*saatu

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Talviset simpukkakynnet

Simpukankuoret ei ehkä ole kovin talvisia, mutta jos ne yhdistää jäänsiniseen ja hopeaan, niin voi huijata tehneensä talvikynnet. Korkkasin joululahjaksi saamani Essencen Bubble Bathin. Se on ihana hempeän vaaleansininen shimmerlakka. Se kuivuu mataksi, mutta itse laitoin sen päälle kirkkaan päällyslakan ja se saikin shimmerin hehkumaan valossa kauniisti. Lakka on todella kaunis, talvinen ja uniikki kokoelmassani. Senpä vuoksi mua harmittaa erityisen paljon, että se vaatii neljä kerrosta täyteen peittävyyteen. Miksi, Essence, miksi? Noh, ainakin Bubble Bath levittyy hyvin ja kuivuu suhteellisen nopeasti. Ja se on myös pysynyt kynsilläni tosi hyvin.

seashell_nail_art

Aksenttikynteen lakkasin hopeisen lakan, koska se sopi mielestäni hyvin hopeakoristeisiin. (Oikeasti minä kolhaisin alkuperäisen kynnen johonkin ennen kuin se oli kuiva, enkä vaan jaksanut lakata uudestaan neljää kerrosta Bubble Bathia.) Koristeeksi laitoin hilelakkaa, strasseja ja Born Pretty Storelta kokeiluun saamiani simpukkaniittejä. Purkissa on sekä kullan- että hopeanvärisiä simpukoita, joista pienimmät on leveydeltään 3 mm ja isoimmat 5 mm. Näissä kynsissä käytin pelkästään noita pienimpiä simpukoita.

simpukat

Nämä oli mun mielestä kivat söpöstelykynnet. Tuli semmonen lumiprinsessamainen olo näistä.

Käytetyt lakat:
Essence Bubble Bath
IsaDora Silver Sparkles
BYS Crystal Daze
+ alus- ja päällyslakka

http://www.bornprettystore.com/
Born Pretty Store tarjoaa lukijoilleni 10 % alennuksen koodilla WTFQ10.

***

Seashells might not be very wintry but if they are worn with ice blue and silver no-one will notice, right? The blue polish is Essence's Bubble Bath which I got for Christmas. It's a beautiful, delicate light blue shimmer polish that dries matte. I used top coat because I wanted to bring out the glowing shimmer. I have no other polish even similar to this so it's very unique in my collection. The bad news is that the formula is very sheer. I needed four coats to get it completely opaque. But the polish did apply well and dry pretty quickly. It also stayed on my nails for a long time without chipping.

I decorated the nails with silver glitter polish, rhinestones, and silver coloured seashells accessories that I got for review from Born Pretty Store. I got two sizes of seashells, 3mm and 5mm wide in silver and gold colour. In this manicure I used the small silver ones.

I thought this manicure was quite cute. I got this strange snow princess vibe from them.

The seashell accessories were given to me for review by Born Pretty Store.
Born Pretty Store offers a 10% discount for you with the code WTFQ10.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Alan Rickmanin muistolle

Olette varmaan kuulleet suru-uutisen Alan Rickmanin kuolemasta. Alan Rickman oli minulle tuttu monesta elokuvasta, mutta parhaiten hän jäi mieleen Harry Pottereiden Severus Kalkaroksena. Niinpä tein häntä muistaen luihuiskynnet.

slytherin_nail_art

Maalasin käärmeen ja muut piperrykset akryylimaaleilla ja kynsilakalla. Kauan se vei, mutta oli se sen arvoista.

Käytetyt lakat:
Rimmel London English Rose
A England Saint George
IsaDora Silver Sparkles
+ alus- ja päällyslakka

***

I'm sure you have heard about Alan Rickman's passing. I have seen many of his films but for me his most memorable character was Severus Snape from Harry Potter. I created this Slytherin manicure for Rickman's memory.

I painted the snake and the other decoration with acrylic paint and nail polish. It took a long time but it was worth it.

torstai 29. tammikuuta 2015

Talven suosikkilakkoja

Kirjoitin syksyllä mun lempisyyslakoista, ja nyt innostuin tekemään samanlaisen postauksen talvisiksi mieltämistäni lakoista. Talvea on kyllä mennyt jo pitkästi, mutta onhan sitä täällä Suomessa vielä jäljellä. Olen listannut alle neljä erilaista mielestäni talvista lakkatyyppiä ja valikoinut kokoelmastani ihanan hyisiä ja herkullisia lakkaesimerkkejä.


1. Sininen

Mikäs sen parempi väri kuvaamaan talvea kuin sininen. Mitä viluisempi, sen parempi. Itse tykkään etenkin sinistä shimmer- ja foil-lakoista.

siniset_lakat

siniset_lakat_swatch

Color Clubin Lumin-Icecent on yksi talvisimpia lakkojani. Lumin-Icecent on jäinen, siniharmaa foil-lakka, joka hohtaa peilimäisen kirkkaana.

Color Clubin Sky High on itse asiassa kesäkokoelmastani, mutta mielestäni se sopii erittäin hyvin myös talveen. Sky High on sininen glassfleck-lakka, jossa on hento violetti duochrome-efekti, joka ei ikävä kyllä ainakaan tikulla tule kovin hyvin näkyviin. Kaunis lakka se on joka tapauksessa.

O.P.I:n Ink Suede on näyttävä tummansininen mattalakka hopeisella shimmerillä.


2. Suklaan ja kaakaon sävyt
 
Kylmyyden, jään ja lumen ohella mulla tulee talvesta mieleen myös kaakao, kirjat ja takkatuli. En loppujen lopuksi käytä ruskeita lakkoja kovin usein, mutta mielestäni ne kuitenkin sopivat hyvin talveen.

ruskeat_lakat

ruskeat_lakat_swatch

Cuccion Bologna Blush on vaaleanruskea nudelakka, jossa on mielestäni häivähdys malvanväriä. Tämä on yksi mun lempinudelakoistani.

China Glazen Lug Your Designer Baggage on tummanruskea lakka, jossa on seassa vaaleita hilehippusia. Ihanan erilainen ruskea!

Mavalan Marron Glacé on sievä, kaakaonruskea lakka, jossa on hentoa, vaaleaa shimmeriä. Kuvassa lakka näyttää aavistuksen lämpimämmän sävyiseltä kuin se oikeasti on.


3. Hopea- ja kultaglitterit

Tai oikeastaan kaikki kylmät, metalliset, säihkyvät lakat. Tässä kuitenkin esimerkkeinä hopea ja kulta, koska niitä löytyy mun kokoelmasta eniten.

kulta_hopea_lakat

kulta_hopea_lakat_swatch

Golden Rosen Jolly Jewelsit on ihania, ja tässä numero 103, kaunis lämpimänsävyinen kultashimmer, jossa on pientä pinkkiä hilettä ja isompia vaaleanpunaisia hexhileitä.

Orlyn Halo on kirkaspohjainen lakka, jossa on paljon pikkiriikkistä kultaista hilettä ja pienehköjä hopeisia hileitä. Halo on sävyltään hyvin lähellä China Glazen I'm Not Lionia.

China Glazen Lorelei's Tiara on yksi lempilakoistani. Lakassa on paljon hopeahilettä ja jonkin verran taivaansinisiä hileitä. Lorelei's Tiara on täydellinen lumikuningatarlakka.


4. Musta

Tummien lakkojen ystävänä musta on mulle talvella enemmän sääntö kuin poikkeus. Talvella kuuluukin synkistellä. ;)

mustat_lakat

mustat_lakat_swatch

Dollish Polishin Charming Starry Sky näkyikin blogissa aika äskettäin. Se on musta jellypohjainen lakka, joka on täynnä erimuotoisia ja -värisiä hileitä. Pidän mustista jellyistä yli kaiken, ja tämä nousi yhdeksi lempilakoistani.

O.P.I:n Emotions on musta tekstuuri, jossa on seassa mustia hileitä. O.P.I tekee mielestäni loistavia tekstuurilakkoja, joten pakkohan mun oli esitellä tämä. Mielenkiintoinen nimikin lakalle annettu.

China Glaze Smoke & Ashes on musta lakka, jossa on paljon isohkoa kullan, vihreän ja sinisen sävyissä hohtavaa duochromeshimmeriä.

Minkälaisiset lakat te miellätte talvisiksi?

***

I wanted to show you some of my favourite polishes that are perfect for winter. Here are some icy blue, chocolate brown, gold and silver glitter and black polishes. What type of polishes do you like to wear in winter?

tiistai 10. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivä- & lakkiaiskynnet

Heippa ihanaiset!

Viime viikolla tuli tosiaan juhlittua omia lakkiaisia. Me juhlittiin ihan meillä kototona suhteellisen arkisissa merkeissä. Kolmena päivänä tuli vieraita, mutten itse jaksanut tälläytyä kuin ensimmäistä päivää varten. :D (Osasyynä saattoi olla se, että tuli kavereitten kanssa kikatettua niin myöhään, ettei meinannut edes jaksaa nousta ennen puolta päivää.) Lakittamistilaisuus oli tietty koululla ja se olikin tällä kertaa aika koominen kaikkine sooloiluineen. *köh köh* Kiirettä on siis pitänyt, mutta oli kuitenkin ihana nähdä kaikkia kavereita ja tuttuja.

Kynnetkin sain tehtyä, vaikka sen eteen pitikin uhrata osa yöunista. Asiat täytyy kuitenkin laittaa tärkeysjärjestykseen. Päädyin tekemään siniset kynnet, koska ensinnäkin asuuni kuului superkaunis sininen sormus ja toiseksi koska tarvitsin olemukseeni vähän väriä, sillä käytännönläheisenä ihmisenä ostin vaatteet, jotka käyvät niin juhliin kuin hautajaisiin. Kynsistä tuli samalla myös mun itsenäisyyspäiväkynnet. Kuvaajana toimi yksi mun kavereista, kiitos vain. ;)

Itsenäisyyspäivä2

Kaunis, kirkkaan tummansininen shimmerlakka on Golden Rosen Fantastic Color sävynumeroa 184. Tämä on yksi mun lempisinisistä, tai ainakin oli ennen kuin se alkoi kuplia. Lakka on kuplinut kahdella viimeisimmällä käyttökerralla, enkä keksi sille muuta selitystä, kuin että se olisi mennyt jotenkin vanhaksi. Mun yhdelle Models Ownin lakalle on käynyt sama juttu kuin tälle, että en tiedä ovatko vanhat halppislakat sitten jotenkin alttiimpia kuplimiselle. Kuplat sain tällä kertaa kuitenkin peitettyä aika hyvin koristeiden alle. Lakka levittyi mallikkaasti ja kaksi kerrosta riitti peittämään. Miinusta siitä, että lakka kuivui keskivertoa hitaammin. Onnistuin jopa ruttaamaan lakat kerran kärjistä, mutta onneksi sen pystyi korjaamaan.

Sinisin hippusin höystetty hopeahilelakka taas on mikäs muu kuin China Glazen Lorelei's Tiara. Tästä tuli heti rakkauslakka! On vielä niin ihanan talvinenkin. Lorelei's Tiara peittää jo kahdella kerroksella. Levittyvyydestä en oikein osaa sanoa, sillä ostin oman lakkani kirppikseltä aika paljon käytettynä. Lakka oli vähän paksuhkoa, ja taisinkin lisätä sinne pari tippaa kynsilakanohentajaa, mutta pieni jähmeys taitaa tosiaan johtua siitä, että lakka on käytetty. Lakka alkoi lohkeilla kynsistä parin kolmen päivän jälkeen, mikä ei herätä sen kummempia ihmetyksiä, sillä olen huomannut, että tämänkaltaiset paksut hilelakat tuppaavat lohkeilemaan herkemmin kuin muut lakat.

Itsenäisyyspäivä

Mulla ei ollut aikaa kovin monivaiheisiin koristeluihin, mutta halusin kuitenkin jotain näyttävää, joten päädyin vain asettelemaan erikokoisia strasseja sekä mikrohelmiä kynsille. Käytin kynsiin myös valkoista nail art -teippiä, joka ei näyttänytkään ihan niin hienolta kuin olin kuvitellut, koska pohjaväri kuultaa siitä läpi. Pieni pettymys siis, mutta ei nämä kynnet siihen kaadu. Teippi on onneksi pysynyt kynsissä paremmin kuin oletin. Inspis näihin kynsiin tuli kirjastosta lainaamastani Pansy Alexander-Potterin ja Mineko Sugitan Kauniit kynnet -nimisestä kynsikirjasta, josta ajattelin puhua myöhemmin lisää.

Nämä kynnet on musta ihan kivat. Eivät yllä tuijottelukynsiksi, mutta tykkäsin silti. Vaikeahan se on olla tykkäämättä näin kauniista lakoista ja blingblingistä.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Siniset pikakynnet tällä kertaa

Mun piti saada nopsaan kynnet seuraavalle päivälle, joten päätin jälleen turvautua hileeseen ja korkata samalla joitain testaamattomia lakkoja. Tarpeeksi kauan lakkoja hypisteltyäni päätin käyttää A englandin upeaa tummansinistä hololakkaa Tristamia ja Rakkaus Kynsiin -blogista saamaani Orlyn Haloa.


Tristam peitti kahdella kerroksella ja levittyi kuin unelma. Sääli, kun oli sen verran synkkä ja sateinen päivä, ettei hento holoefekti tullut näkyviin. Halon kanssa innostuin vähän liikaa, ja hilettä tuli enemmän kuin oli tarkoitus ja käytännössä hukutun Tristamin blingin alle. Halo on siis kirkaspohjainen lakka, jossa on tosi pientä kultaista hilettä ja isompaa hopeista hexhilettä. Ja ehkä seassa on myös jonkin verran pikkiriikkistä hopeahilettä kultaisen kaverina, mutta varma en ole, vaikka kuinka yritin lakkaa tihrustella. Tuo kultaisen ja hopeisen hileen yhdistelmä on aika mielenkiintoinen, sillä lakka ei minusta näyttänyt kynsillä kultaiselta, eikä hopeiselta, vaan joltain siltä väliltä. Nimettömään laitoin koristeeksi hopeisia tähtipaljetteja, jotka välkehtivät kauniisti sateenkaaren väreissä, mutta en saanut vangittua sitä kameralle.


Nämä kynnet olivat minusta ihan ok. Jotenkin tuo väriyhdistelmä arvelutti minua välillä, mutta kyllä näillä kärsi hyvin mennä useamman päivän. Paljetitkin pysyivät yllättävän hyvin kiinni.
Jos jotakuta mietityttää lakan ja kynsinauhojen välissä oleva vähän isohko rako, niin otin kuvat huonon tapani mukaan vasta muutama päivä lakkaamisen jälkeen, joten kynnet on siinä ajassa kerenneet kasvaa. Ja kynsien kärjissä näkyvä punainen kiilto on heijastus minun puserostani. :D Mestarikuvaaja ollut taas elementissään.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Blingiä ja leopardikuosia

Mun on jo jonkin aikaa pitänyt tehdä leopardikynnet, ja nyt sitten sain senkin suunnitelman kynsille asti. Ja tykkäsin hirmusesti! En ikinä ole tehnyt itselleni samoja kynsiä kahteen kertaan, mutta näistä voisin hyvinkin tehdä joskus kakkosversion. Tuota glitterin kimalletta ja säihkettä oli vaan pakko tuijottaa. Vaikka yleensä en niin välitä blingistä, enkä sen puoleen leopardikuosistakaan. Muhun on kai iskemässä joku glitterkuume.


Nämä kynnet on oikeastaan aika simppelit. Pohjalalle laitoin kaksi kerrosta Isadoran Sublime Lilya, joka on läpikuultava nudelakka, jossa on hitusen shimmeriä. Lakka vetää jo viimeisiään, joten pitäää varmaan kohta laittaa lakkatilaus menemään, että saan jonkun korvikkeen. Köh köh, ja samoihin postareihin kannattaa varmaan ostaa vähän muitakin lakkoja.


Kynnen kärjen toiselle reunalle tuputtelin Isadoran Silver Sparklesia hopeiseksi pohjaksi. Toiselle reunalle laitoin 2-3 kerrosta Color Clubin After Hoursia. After Hours on väriltään pehmeän musta ja siinä on seassa aika huomaamatonta shimmeriä. En oikein osaa sanoa minkäväristä (ehkä hopeista tai sinertävää), mutta jotain siinä selvästi on. Hopealakan päälle levitin Color Clubin Platinum Recordia, jossa on erikokoisia hopeahileitä kirkkaalla pohjalla. Näiden kynsien teossa lakan huono levittyvyys ei niin haitannut.

Tässä kynnet vähän varjoisemmassa paikassa.

Lisäsin joka kynteen yhden strassin. Osa meni vähän vinoon, mutta tuskin sitä kukaan niin tarkkaan katsoo. Lopuksi maalasin leopardikuviot mustalla akryylivärillä. Blingiä piti saada lisää, joten ujutin kuvion keskelle glitterin tai pari. Päälle laitoin vielä Cesarsin pikakuivattavan päällyslakan.

Peukku

Auringossa. Klikkaa isommaksi.

Ai että tuota blingin määrää. *-* <3 Oli muuten kiva käyttää rekvisiittana ihan oikeita vihreitä kasveja. Ooh! Kesä tulee sittenkin! Meillä on taas ikkunalaudat täynnä äitin paprikoita ja persiljoita ja ties mitä viidakon kasveja.

Mitä tykkäsitte kynsistä? Ootteko te kylväneet joitain kasveja kesäksi? :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Jäiset kynnet

Tilasin joku aika Cesars Shopista Color Clubin alennuksessa olevia lakkoja ja tämän, joka ei ollut alennuksessa. Halusin heti päästä kokeilemaan uusia lakkoja, mutta en osannut päättää, mitä niistä käyttäisin ensin, joten päätin valita arpomalla ja arpaonni suosi tätä lakkaa. Tässä siis Color Clubin Lumin-Icecent.


Tämä on musta tosi hieno ja erikoinen lakka. Oon miettinyt paljon, millä sanoilla tätä voisi kuvailla, ja päädyin siihen, että lakka on shimmerinen, metallinhohtoinen ja kylmänsiniharmaa. Lakkaa tosiaan hohtaa kauniisti ja erottuu sen vuoksi hyvin. Se on myös peittävä, minä taisin laittaa kynsiin kaksi kerrosta. Sopii hyvin näin talveen.


Halusin vaan päästä kokeilemaan uusia lakkaihanuuksia, joten en suunnitellut mitään koristeluja ja päätin vain läntätä Konadilla jotain leimoja päälle. Käytin m52-laatan tiikerikuviota ja tällä kertaa leimaukset onnistuivat tosi hyvin. Nyt saan olla ylpeä itsestäni. (Mulla on tavoitteena saada käytettyä kaikkia mun vähäisistä Konadin laatoista löytyviä kuvioita.)
   Myöhemmin lisäsin kynsiin vielä pari kukkatarraa tuomaan jotain yksityiskohtia. Yleensä tyypit laittaa nimettömään jotain hienoja ja erilaisia koristuksia, mutta minä laitoin keskisormeen. Onhan silläkin oma tärkeä tehtävänsä tässä maailmassa, joten voi sillekin joskus suoda jotain fiinimpää.