sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Lempparijoululakat swatch + murhamysteeri

Listasinpa minäkin näin viime tingassa omat lempijoululakkani niiden lakkojen joukosta, jotka mulla on mukana täällä vanhempien luona. Postauksen lopussa on lisää kevyttä luettavaa murhamysteerin muodossa, ettei joulunvietto vaan taantuisi liian tylsäksi.

my_favorite_christmas_nail_polish

1. Layla Green Galaxy
Sain Laylan Green Galaxyn ystävältäni edellisenä jouluna ja se on yksi lempilakoistani ikinä. Se on tummanvihreä, jellypohjainen hilelakka, joka levittyy täydellisesti ja peittää kahdella kerroksella. Täydellisyyttä!

christmas_nail_polish_green

2. Cuccio Manhattan Mayhem & China Glaze Blonde Bombshell
Manhattan Mayhem on ärtsyn kimaltava kirkkaanpunainen hilelakka jellypohjalla. Se on täydellinen joululakka punaisen ja blingin ystäville. Manhattan Mayhem peittää kahdella kerroksella ja kuivuu nopeasti. Laitoin sen päälle kaksi kerrosta päällyslakkaa tasaisen pinnan saavuttamiseksi.

Mielestäni jouluun sopii punaisen lisäksi myös kulta, joten esittelen teille myös yhden lempikultahilelakoistani; China Glazen Blonde Bombshellin. Blonde Bombshell koostuu kirkkaasta lakkapohjasta ja pikkiriikkisistä kultaisista hilehippusista, pienestä hexhileestä, ja pikkiriikkisistä tikkuhileistä. Lakka kuivuu hyvin nopeasti. Nimettömässä on kolme kerrosta Blonde Bombshellia ja kerros päällyslakkaa.

christmas_nail_polish_red_4

christmas_nail_polish_red_3

3. A england Perceval & Shimmer Polish Karina
A england on yksi lempilakkamerkeistäni ja Perceval yksi upeimpia - ellei jopa upein - punainen shimmerlakka, jonka omistan. Siinä on aavistus kultaista shimmeriä ja duochromemainen musta vivahdus, joka tekee lakasta todella kolmiulotteisen ja elävän näköisen. Lakka peittää jo yhdellä kerroksella, mutta minä laitoin silti kaksi, koska olen tapojeni uhri.

Shimmer Polishin Karina on punapohjainen jellylakka, joka on täynnä pientä punaista hilettä ja hopeista hologrammihilettä sekä joitain mustia hileitä. Karina peittää kahdella kerroksella. Koostumus on hieman paksu ja lakan pinta kuivuu röpelöiseksi, joten se tarvitsee 1-2 kerrosta päällyslakkaa sileän pinnan saavuttamiseksi (kuvassa yksi).

christmas_nail_polish_red_2


christmas_nail_polish_red

4. Delia No. 1 37 & O.P.I Solitaire
Nyt menen sieltä, mistä aita on matalin ja kierrätän viime postauksen kuvan. Shhh! Delia No. 1:n lakka numero 37 on yksi lempparipunaisistani. Se on punainen jellylakka, joka näyttää valosta ja lakkakerroksista riippuen kirkkaanpunaiselta, verenpunaiselta tai punaruskealta. Pullossa se ei näytä erityisen erikoiselta, mutta kynsillä se on vaan niin kaunis. Tämänkin lakan olen saanut kaverilta joululahjaksi.

O.P.I:n Solitaire on harmahtavan valkoinen hiekkalakka, jossa on pientä hopeahilettä. Mulla tulee tästä lakasta lumi mieleen. Onhan se tämmöisenä talvena kiva, että on edes kynsillä jotain lunta muistuttavaa. Solitaire levittyy hyvin ja peittää 2-3 kerroksella.

christmas_present_nails_2

5. O.P.I  Give Me Space & O.P.I I Snow You Love Me
Give Me Spacen sain tänä vuonna joululahjaksi ja se on päässyt jo mun ja äitin kynsille. Give Me Space on tummansininen scattered holo -lakka ja peittää jo melkein yhdellä kerroksella. Holoefekti ei ole kovin voimakas, mutta juuri sopiva mun makuun. Uskaltaisin jopa väittää, että tämä on kaunein lakka O.P.I:n Starlight -kokoelmasta.

I Snow You Love Me on yksi mun käytetyimmistä hilelakoista ympäri vuoden. Siinä on kirkkaalla pohjalla isoja, pyöreitä sateenkaaren väreissä säihkyviä hopeahileitä. I Snow You Love Me on kätevä koristelulakka, koska hileet on helppo ja nopea kiinnittä ja ne pysyvät hyvin päällyslakan alla. Pullossa saisi olla enemmän hileitä, koska nyt niitä on vähän hankala lonia sieltä. Vai oonko vaan käyttänyt tätä lakkaa niin paljon, että hileet alkavat loppua?

christmas_nail_polish_blue

Mitkä on teidän suosikkejanne näistä lakoista? Entä mikä on teidän lempijoululakka?

Loppukevennykseksi vielä murhamysteeri, joka mulle sattui ennen joulua. Taustatietoa sen verran, että mulla on oma kämppä Kuopion kupeessa, mutta oon taas asunut pari kuukautta vanhempien luona Pohjanmaalla, sillä halusin suorittaa koulun työssäoppimisjakson kotikonnuilla. Kämppä on luonnollisesti ollut sen ajan tyhjillään.

Jouluaattoa edeltävänä aamuna äiti herätti mut ja sanoi, että vuokranantajani soittaa ja pyytää mua puhelimeen. (Olin juuri vaihtanut liittymää, eikä oma kännykkäni ei ollut vielä alkanut toimia.) Rupesin jo miettimään, että en kai ole unohtanut maksaa jotain laskua tai muuta karmeaa. Ensimmäisenä linjan toisessa päässä kuitenkin kysyttiin hieman hätääntyneellä äänellä, että olenko kunnossa. Olinhan minä ihan kunnossa, joskin vähän unenpöpperössä. Soittaja selitti huojentuneena, että he olivan huolestuneet, kun en avaa ovea, enkä vastaa puhelimeen ja rappukäytävässä on verivana, joka johtaa mun asuntoon. Että on kuulemma ihan seinilläkin asti sitä verta.

Tässä vaiheessa oli mun vuoro huolestua, koska mitähän helvettiä. Kerroin, että asuntoni on ollut ihan tyhjillään pari kuukautta. Annoin heille luvan käydä yleisavaimella tarkistamassa tilanteen ja mulle toivotettiin hyvää joulua ja luvattiin soittaa takaisin. Kaksi tuntia sain harmaantua ja kuvitella, kuinka joku oli murtautunut mun asuntoon, varastanut kaiken mun omaisuuden, keitellyt vähän rohtoja ja muurannut ruumiin komeroon. Soitin lopulta itse takaisin vuokranantajalle vain kuullakseni, että he eivät tiedä vielä mitään, mutta lupasivat pistää asioihin vauhtia. Pian mulle soitettiin, että sun eteisessä on aika paljon mainospostia, mutta muuten kaikki hyvin, koska se veri vaan näytti tulevan sun asunnosta. En kysynyt, mistä veri on sitten tullut tai mitä he aikovat tehdä asialle. Olin vaan huojentunut, että kaikki on ok (ainakin minun osalta). Että hyvää joulua vaan. :D

maanantai 21. joulukuuta 2015

Lahajapaketit

Teinpä minäkin yhdet joulukynnet, kun osallistuin Mi Nailsin jouluaiheiseen kynsikisaan. Joulu on mulle tosi haastava lakkausaihe. Oon blogiaikojeni varrella nähnyt ja tehnyt niin monet joulukynnet, että aihe tuntuu niin loppuunkalutulta, etten yksinkertaisesti meinaa keksiä siitä mitään uutta. Mutta onneksi oon kuitenkin joka vuosi pitkän joulupalloissa pyöriskelyn jälkeen keksinyt jonkin itseäni miellyttävän idean. Tänä vuonna innostuin lahjapakettikynsistä, joita olen joskus toki nähnyt muiden blogeissa, mutta koskaan aikaisemmin en ole moisia itse väkertänyt.

christmas_present_nails

Näissä kynsissä on se hyvä puoli, että tarvikkeita ei tarvitse metsästää ympäri internetiä, vaan ne löytyy ennestään monen kaapista. Lakkasin kynsien pohjalle Delia No. 1:n punaisen jellylakan, joka on ehkä kaunein omistamani punainen lakka, ja O.P.I:n Solitairen. Solitaire on valkoinen hiekkalakka, jossa on hopeisia hilehippusia.

Tein rusetit mustasta karhulangasta, koska se on vahvaa ja sopivan paksuista. Kiinnitin kynteen ensin kynnen poikki kulkevat langat päällyslakalla ja sen jälkeen rusetin. Yhteen rusettiin kiinnitin myös pikkiriikkisen pakettikortin, jonka leikkasin siirtokuva-arkin taustapahvista. Laitoin rusetin ja pahvin päälle varovasti päällyslakkaa (mattalakka olisi ehkä toiminut paremmin).

christmas_present_nails_2

Kynnet oli aika yksinkertaiset, mutta voin sanoa, että rusettien väkertämisessä kului kyllä hyvä tovi. Luulin, että kynnet olisivat pilalla heti kun kastaisin kädet veteen, mutta yllättäen ne kestivät jopa pari päivää suihkusta ja muusta vedessä läträämisestä huolimatta.

Tykkäsin kynsistä tosi paljon. Tämä punainen lakka on vaan niin vastustamaton ja rusetit oli aika veikeitä. Hyvvää joulua vaa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle! Tuokoon joulupukki teille paljon kynsilakkoja.

Käytetyt lakat:
Delia No. 1 37
O.P.I Solitaire
+ alus- ja päällyslakka


***

I did end up making one Christmas manicure for a certain Christmas themed nail art competition. Christmas is always a tricky subject for me. I've seen and done so many Christmas manicures that it feels like I've already seen and done everything too many times. But fortunately I finally got the idea of present nails. I've seen similar nails in other people's blogs but I had never tried the technique out until now.

The good thing about this kind of a manicure is that you only need nail polish and thread to create it. I used a red nail polish from Delia No. 1 and a white liquid sand polish from O.P.I called Solitaire.

I used black thread that was a bit thicker and stronger than regular sewing thread to make the bows and I attached them with clear top coat. I also made a tiny name card out of thick paper.

The nails were quite simple but very time-consuming. I thought water would immediately ruin them but surprisingly they lasted about two days regardless of me showering, washing my hands normally and cleaning.

I liked the nails very much. The red nail polish is one of my favourite reds and the bows were cute. Merry Christmas ya all! I hope Santa will bring you many new nail polishes!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kesäiset niittikynnet

Nyt on ollut sen verran lämmintä, että voin hyvällä omallatunnolla tehdä vaikka rantakynnet. Oikeastaan en tekohetkellä ajatellut, sopiiko nämä kynnet vuodenaikaan tai mihinkään ajankohtaisiin kissanristiäisiin, vaan halusin vain päästä kokeilemaan vasta ostamaani O.P.I:n Can't a-Fjörd Not To-lakkaa. Kyseinen nimihirviö on pehmeä, aavistuksen punaisen sävyinen oranssi creme-lakka. Alunperin en aikonut ostaa tätä, koska en käytä oranssia kovin usein, mutta loppujen lopuksi en kuitenkaan pystynyt vastustamaan kiusausta, kun se näytti kuvissa niin nätiltä. Ja se näytti ihan O.P.I:n I Just Can't Cope-acabanan oranssilta serkulta, ja Cope-acabana on ihastuttava lakka, vaikka en edes tykkää keltaisesta. Joten kaiken logiikan mukaan mun pitäisi siis tykätä myös Can't a-Fjörd Not To:sta, vaikka en erityisemmin välitä oranssista. Ja onhan tämä aika kiva ja uniikki lakka, vaikka se osoittautuikin punertavammaksi kuin oli alkujaan luullut.

rivet_manicure

Lakkasin aksenttikynsien pohjalle nuden jellylakan ja jätin suikaleen sitä näkyviin. Koristeeksi laitoin onttoja, neliönmallisia metallikoristeita, jotka sain testiin Lady Queenilta, sekä niittejä.

Ihan kivat kynnet näistä mun mielestä tuli; pelkistetyt, mutta kuitenkin tarpeeksi monimutkaiset.

http://www.ladyqueen.com/
 Lady Queen tarjoaa teille 15 % alennuksen koodilla "KSAX15".
Isot metallikoristeet on saatu testiin blogin kautta.

***

I painted my nails with O.P.I's Can't a-Fjörd Not To from The Nordic collection. It's a soft, red toned orange creme. I wasn't going to buy this polish when I first saw it because I don't wear orange that often but I still ended up buying it just recently because it looked so pretty in the swatches and I had nothing similar to it in my collection.

I painted a nude base coat on my accent nails and left a stripe free of orange. I decorated the nails with hollow, square shaped metal accessories and rivets. Not the most wintery nails but I liked them anyway.

I got the big square metal accessories for review from Lady Queen and in case you're interested you can find them from the nail art section. Lady Queen offers a 15% discount for you with the code "KSAX15".

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Jospa kerrankin yrittäisin olla mukana näissä juhlapäivissä ja postata sinivalkoiset kynnet itsenäisyyspäivän kunniaksi. Oikeasti tein nämä kynnet pari viikkoa sitten ensilumen kunniaksi, mutta eihän sitä tarvi kellekään kertoa.

gradient_stamping

En saa päähäni, miksi tätä tekniikkaa kutsutaan, mutta ideana on kuitenkin se, että leimasimelle sipaistaan erivärisiä lakkoja ja ne tuputetaan kynnelle, mistä tulee mielenkiintoinen efekti. Itse lakkasin pohjalle ensin valkoisen lakan, jonka päälle tuputtelin leimasimella erisävyisiä sinisiä ja hopeista lakkaa.

En ruvennut tekemään kynsille mitään lisäkoristeluita, koska mielestäni efekti oli jo itsessään niin näyttävä. Kynsistä tuli mielestäni oikein talviset. Jokos te ootte kokeilleet tätä tekniikkaa ja osaatteko kertoa miksi sitä kutsutaan?

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Käytetyt lakat:
Gina Tricot White
China Glaze New Birth
Color Club Take Me To Your Chateau
Essie Point of Blue
IsaDora Silver Sparkles
Alus- ja päällyslakka

***

Happy Independence Day, Finland! To be honest, I didn't really make these nails to celebrate independence day but to celebrate the first snow a couple of weeks ago. But since the manicure is blue and white, like the flag of Finland, it could also be an independence day themed manicure.

I made the nails by brushing different shades of blue and silver polishes on a stamper and the dabbing them on my nails over a white base colour. I can't remember what this technique is called so please let me know if you have heard about it before. Anyway, the effect is really cool and the nails were quite easy to make so I recommend trying the technique if you already haven't.

torstai 3. joulukuuta 2015

Käsimalli ja Roguish Red

Sain kunnian olla käsimallina valokuvaajatuttavani Raimon kuvausprojektissa. Aluksi vähän jännitti, mutta mukavaa oli siitä huolimatta. Käsimallina oleminen oli yllättävän hankalaa, vaikka luulisi, että oon kynsibloggaajana saanut edes jotain harjoitusta käsiposeerausten saralla. On kuitenkin ihan eri asia olla itse kameran takana kuin yrittää sokkona asetella omaa kättään jotenkin luontevasti ja nätisti. Mutta onneksi Raimo osasi ohjata mua kameran takaa. Muihin Raimon kuviin voi tutustua hänen facebook-sivullaan.


Minä varauduin kuvauksiin lakkaamalla kynteni aiheeseen sopivalla värillä eli China Glazen Roguish Redillä. Roguish Red on oranssinpunainen creme (tai ehkä jopa crelly). Se on klassisen kaunis ja tyylikäs, mutta oranssi sävy tuo siihen myös eloisuutta ja rohkeutta, minkä vuoksi se onkin mun luottopunainen. Roguish Red levittyi täydellisen pehmeästi, peitti kahdella kerroksella ja kuivui upean kiiltäväksi.

roguish_red

roguish_red_2

***

Raimo, an acquaintance of mine, was doing a photography project and I had the honour of being his handmodel. I was a little nervous at first but it turned out to be fun and interesting. I've taken many pictures of my hands myself so one might think that I've some sort of an idea how to make my hands look pretty in a photo. Well, not really. It was very difficult to strike a good pose when I couldn't see my hand myself. But thankfully Raimo directed me. You can check out some of his other photographs in his facebook page.

I painted my nails with China Glaze's Roguish Red to match the mood of the picture. Roguish Red is an orange-red creme (or oerhaps a crelly) that is classic, stylish, fun and vibrant. It's opaque in two coats, the formula is perfectly smooth and it dries glossy. It's my go-to red.