tiistai 31. heinäkuuta 2012

Arvontamainos

Hooked on nails -blogissa on kiva kynsiaiheinen arvonta käynnissä, johon on vielä tämä päivä aikaa osallistua. Ite tykkään erityisesti noista hileistä. Tästä suoraan arvontaan.

Kuva koko palkinnosta

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kesäiset perhoskynnet

Osallistuin Kynsiin hurahtaneet -blogissa olevaan kynsikilpailuun, jossa oli aiheena kesä. En päässyt jatkoon, mutta kolmet finaalikynnet voi käydä tsekkaamassa Tästä. Muistakaa myös äänestää suosikkianne. ;)

Tämmöset kynnet minä sain aikaan:


Minulla ei ole kovin paljon iloisia ja kirkkaita kesäisen värisiä lakkoja, joten päädyin taas tuttuun ja turvalliseen vihreään. Laitoin alle nudelakan ja tein liukuvärjäyksen samoilla neljällä lakalla kuin Juhannuskynsissä, MO:n Endamamella, Isadoran Magic Greenillä, Golden Rosen tummanvihreällä ja CG:n Emerald Fitzgeraldilla.
Liukuvärjäyksen päälle tein vielä toisen liukuvärjäyksen kolmensävyisillä vihreillä hileillä. En halunnut kamalan paljon hileitä, joten kastoin kirkkaan lakan pensseliä hilepurkissa ja pyyhin lakan hileineen meikkisieneen ja tuputtelin sillä kynnelle. Hileitä päätyi kyllä vähän sinne lakkapurkkiinkin, ja lakka muuttui vihertäväksi. :D Mutta se oli mun huonoin päällyslakka, joten ei sillä niin väliä.
Nimettömään maalasin mustalla akryylivärillä ja hopeisella kynsilakalla tuommoisen kiekuran ja lisäsin vielä strassin. Oon ilonen, kun pääsen kerrankin käyttämään mun nätinvärisiä strasseja. :D Leimasin kynsiin vielä perhosia Konadin m66 -laatasta ja laitoin niiden keskelle mikrohelmen. Aika simppelit kynnet siis. Kimalletta oli vaan vaikea vangita kameralle asti. Tykkäsin itse kynsistä ja ne pysyikin mulla melkein kaksi viikkoa.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Pikku palkinto ja ostoksia

Mulla on nyt ollut vähän hiljaista blogissa, mutta tänään päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa valmiiksi tämän tavarapostauksen, joka on lojunut tuolla luonnoksissa vaikka kuinka kauan. Oon myös tehnyt tuonne välilehtiin "Kuvagallerian", jossa näkyy samalla sivulla kaikki blogissa julkaistut lakkaukset ja myös linkit itse postauksiin.

Mutta niihin tavaroihin: Osallistuin joku aika sitten Zigi Ztylen arvontaan. Pääpalkintoa en sentään voittanut, mutta sain pienen ylläripalkinnon, josta riittää mulle hyvin ilonaihetta. Ylläripalkintoon kuului Dependin nuden värinen lakka ja kynsinauharasva. Tai ainakin pullossa lukee "cuticle cream". Näiden lisäksi sain vielä ihanan leimauslaatan. Tällainen oli pääpalkinnossakin, ja mainitsin arvontaan osallistuessani, kuinka paljon olen himoinnut kyseistä laattaa. No, nyt minulla on se, ja en malta odottaa, että pääsen testailemaan sitä! ♥ Paketissa oli mukana vielä söpö tervehdyskortti. :)


Sitten omia ostoksia ovat XL-kuvalaatta, XL-stampperi + kaksi skrapaa (vai mitä pyyhkimiä ne on...), Konadin valkoinen erikoislakka ja Konadin kuvalaatta. Jos vertaa tätä Konadin tavallista kuvalaattaa tuohon ylempänä esiteltyyn laattaan, niin Konadilla on enemmän hintaa ja vähemmän kuvioita.


Mikä on teidän lempikuvio tästä XL-laatasta? Ite tykkään noista oikeassa alalaidassa olevista lehti- tai höyhenmäisistä kuvioista. :)

XL-laattaakin haluan päästä äkkiä kokeilemaan. Oon testaillut sitä paperille, ja hyvin tuntui toimivan, jopa mulla. Jes! Laatan takana on tuollainen sininen muovilevy, enkä oikein tiedä mitä virkaa sillä on. Sen saisi varmaan repäistyä irti, mutta ajattelin, että eipä siitä haittaakaan ole, joten annoin sen olla. Osaisiko joku sanoa, onko se tarkoitus jättää tuonne taakse vai ottaa pois?


Ja sitten esittelyyn vielä Annin blogikirppikseltä nappaamani kaksi Color Clubin lakkaa. Ensimmäisenä lakkana Foiled -kokoelman Hot Like Lava, joka onkin ollut mun himotuslistalla jo jonkun aikaa. Heräteostoksena mukaan lähti myös Magnetic Force -kokoelman Electro Midnight, joka on siis sininen magneettilakka. Mulla onkin nyt paljon kokeiltavaa, ja lisää tekis vielä mieli hankkia.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Mansikkatunnustus + kysely

Ensin semmonen ilmotusasia, että lisäsin tuonne sivuun pienen kyselyn, ja olisi kiva jos klikkaisitte mitä mieltä olette. Olen viime aikoina nääs miettinyt, että pitäisiköhän minun kirjoittaa myös englanniksi, kun tilastojen mukaan blogilla on jonkin verran katsojia myös Suomen ulkopuolella. Vai häiritsisikö enkunkielinen käännös sitten suomalaisia lukijoita? Joten kertokaas oma mielipiteenne ja auttakaa meikää päättämään. -->

Sitten siihen mansikkatunnustukseen:
Nappasin Some kind of art -blogista tämän rastikyselyn, joka on nyt kovasti kiertänyt blogeissa. Bloh haastoi kaikki bloginsa lukijat tekemään tämän. Lihavoin rastittamani kohdat, niin ne erottuu tuolta paremmin, jos jotakuta vaikka kiinnostaisi lukea.

Säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.
2. Kopioi teksti ja rastita vaihtoehdot jotka kuvastavat sinua.
3. Laita tunnustus eteenpäin 8 bloggaajalle ja toivo että he laittavat sen taas eteenpäin ;)
  
 

[ ] Minulla on silmälasit.
[ ] Olen blondi. 
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[ ] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[ ] Olen riippuvainen netistä.
[ ] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Minulla on lyhyet hiukset.
[ ] Olen kalju ja karvaton.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[ ] Asun omassa kämpässä. 
[ ] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Seurustelen.
[ ] Olen ainakin yhden bändin suuri fani.
[ ] Olen lukenut kaikki Harry Potter -kirjat.
[x] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Eipäs kun Leonardo DiCaprio on ihana!
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa. 
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[ ] Olen mielestäni kaunis.
[ ] Olen pitkävihainen. 
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma huone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[ ] Omistan lökäpöksyt.
[ ] Olen rokkari.
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[ ] Seuraan muotia.
[ ] Meikkaan. 
[x] Lakkaan kynsiä.
[ ] Olen vm. -87 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on tatuointi.
[x] Pidän Antti Tuiskusta.
[/] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[ ] Olin viime kesänä kesätöissä.
[ ] Olen käynyt Hartwall-areenalla.
[ ] Asun pääkaupunkiseudulla.
[ ] Olen ratsastanut hevosella.
[ ] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[x] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[ ] Olen absolutisti.
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[ ] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[ ] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[ ] Surffailen jonkun bändin fanisivuilla.
[ ] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona.
[ ] Tunnen ainakin yhden homon.
[ ] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt baarissa viimeisen puolen vuoden aikana. 
[ ] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[ ] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[x] Olen lukiossa.
[ ] Onnennumeroni on 5.
[ ] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa tehdä läksyjäni.
[ ] Todistuksessa minulla oli käytös 10.
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[ ] Pidän maidosta.
[x] Olen allerginen eläimille.
[x] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi olla nyt koulussa.
[ ] Tämä on tyhmä.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[x] Meillä ei ole akvaariota.
[ ] Meillä on iso talo.
[x] Asun omakotitalossa.
[ ] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[ ] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[x] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään missä on Ähtäri.
[ ] Meillä on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[x] En osaa käyttää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää...
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät.
[X] Keittiömme kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[ ] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely.
[x] Minulla on digitaalikamera.
[x] Juon teetä.

[ ] Vihreä tee on parasta.
[x] Tykkään Sims-peleistä.
 [ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ ] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[ ] Minulla on kiire.
[ ] Muut ovat nukkumassa.
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[x] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on kipeä.
[x] En aio mennä tänään kouluun.
[ ] Säälikää mua!
[ ] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[ ] Hahaa, mulla on pikkusisko!
[x] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.

[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[ ] Pidän äidinkielestä.
[ ] Olen hyvä äidinkielessä.
[x] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[ ] Olen puhunut tänään puhelimessa.
[ ] Olen kiva.
[ ] Olen varmasti.
[x] Äläkä väitä vastaan.
  
Juu, käsi ylös kaikki, jotka on käyny Ähtärissä, mutta ei tiedä missä se on. xD
Nyt teen niin kivasti kuin olen monien muidenkin bloggaajien nähnyt tämän kanssa tekevän, eli en lähde erikseen haastelemaan ketään (paitsi ystäväni Mumskin, jonka haastan AINA), vaan haastan jokaisen, jonka lämpömittari näyttää ulkona tällä hetkellä yli 20 C. (Huh, mikä lause...)

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Vihreää glitteriä

Ja taas vihreät kynnet. Olen nyt ihan höpsähtänyt vihreään, joten voin luvata, että kyseistä väriä nähdään kynsillä vielä useamman kerran tänä kesänä. Nyt kuitenkin esittelen ei niin nappiin menneet hilekynnet.


Ihan kiva idea näissä minusta oli, mutta toteutus tökki. Laitoin kynsille kaksi kerrosta Isadoran vaaleanvihreää Magic Greeniä, mutta se veteli jo viimeisiään, joten kolmanneksi kerrokseksi laitoin Golden Rosen tummanvihreää lakkaa. Tykkäsin värituloksesta, mutta hileet eivät kunnolla erottuneet lähes saman väriseltä pohjalta. Miksen tullut ajatelleeksi sitä? :D Hileet erottuivat kuitenkin varjossa paremmin kuin auringossa. Laitoin kynsiin myös tavallista vihreää askarteluteippiä. Jostain syystä etusormen teipistä tuo väri liukeni ja siitä tuli turkoosi. Myöhemmin yritin liuottaa teipistä tarkoituksella väriä, että olisin voinut tehdä samanlaiset siniset kynnet. Ei onnistunut. Fuu!


Lakkaan tuli myös kuplia. Loppujen lopuksi mulla ei ollut nämä kynnet kuin pari päivää. Mutta tulipahan ainakin käytettyä noita hileitä.
Lakkasin jo uudet kynnet (nekin vihreät ja bling bling), mutta postaan niistä sitten myöhemmin. ;)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

11 kysymyksen haaste

Olen tämän tapaisen haasteen jo aikaisemmin saanutkin. Tämä on kuitenkin tämmöinen lyhyempi versio, ja hyvä niin, koska 11 faktan keksiminen aiheutti viimeksikin aika paljon miettimistä. Haasteen antoi siis Duo -blogin Rosa-Sofia. Kiitos hänelle.

Jokaisen haastetun täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen, jotka haasteen antaja on esittänyt, ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten 11 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä, joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä, jolta sait tämän. 

1. Kikkarat vai suorat hiukset?
Minulla on suorat hiukset, mutta ei kiharoissakaan mitään vikaa ole.

2. Sipsii vai karkkii?
Ei mielellään kumpaakaan. Olen enemmän leivos-, keksi- ja jäätelöihmisiä. ;)

3. Monta huonetta on kaksiossa?
Öh... Enemmän kuin yksiössä? 

4. Kuinka montaa blogia luet?
Hmm, katsotaanpa... Näyttäisi olevan 85. (Milloin niitä on noin paljon kertynyt? ö_ö) 

5. Oletko aamuvirkku?
Heh, en todellakaan. 

6. Minkä väriset hiuksesi ovat?
Tämmöiset keskiruskeat. Ei mitkään tummat mutta ei nyt kovin vaaleatkaan. 

7. Turkoosi vai pinkki?
Pinkki. 

8. 0,00 € vai 0,05 €?
Öö... 0,05 €?

9. Mille olet allerginen?
Aika monelle asialle. Varmaan kaikille karvaisille eläimille marsuista hevosiin, pölylle, heinälle, jollekin lääkkeelle, mutta en muista mille, lievästi maidolle, testin mukaan hieman kananmunille (en kuitenkaan ole huomannut saavani niistä mitään oireita) ja muistaakseni koivulle ja ehkä kiiville. 

10. Oletko yli 150 cm pitkä?
Juu, aika kirkkaasti.

11. Oletko tyttö?
Jep.

Minun keksimäni kysymykset:
1. Jos saisit valita, mitä neljästä elementistä hallitsisit, ilmaa, maata, tulta vai vettä, minkä valitsisit ja miksi?
2. Mikä Muumi -hahmoista kuvaa sinua eniten?
3. Mikä on viimeisin asia tai esine, jonka olet onnistunut rikkomaan?
4. Kuvitellaan, että olet yksin kotona, eikä puhelin toimi ja joku yrittää paraikaa murtautua auntoosi. Mitä teet?
5. Olet matkalla töihin/kouluun ja näet tienvarrella loukkaantuneen kissan. Mitä teet, vai teetkö mitään? (Ole rehellinen.)
6. Mitkä neljä täytettä valitsisit salaattiin ja mitkä neljä pitsaan?
7. Milloin olet viimeksi lähettänyt postissa kirjeen?
8. Jos olisi pakko, koskisitko ennemmin isoa käärmettä vai jättihämähäkkiä? Kumpikaan ei olisi tappavasti myrkyllinen.
9. Viimeisin lukemasi kirja?
10. Oletko jo heittänyt talviturkin?
11. Lempijäätelö?

Koska lähes kaikki ovat varmaan jo tehneet tämän haasteen, niin en lähde erikseen haastamaan ketään. Jos et kuitenkaan ole vielä tehnyt tätä tai haluat tehdä sen toisen kerran, niin kerro minulle ja haastan sinut. :)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Ranskis tarroilla

Halusin pitkästä aikaa tehdä ranskiksen, kun vihdoinkin sain hommattua uuden valkoisen lakan. Mulla oli mielessä vaikka minkälaista koristelusydeemiä, mutta lopulta päädyin vaan laittamaan yhden pienen tarran joka kynteen. Oikeaan käteen niitä ei sitten riittänytkään, että saa nähdä jätänkö toisen käden kynnet kokonaan koristelematta vai yritänkö tehdä dotting toolilla samantapaisia kuvioita.


Pohjalakkana käytin Rimmelin White Brightia ja kärjet on lakattu Mavalan valkoisella. Tarrat on Konadilta, ja nämä on musta tosi nättejä. :3
Mun nimetön on nyt vähän sinertävä, kun mulla oli nimettömässä ennen juhannusta yhtä sinistä lakkaa, joka näemmä värjää kynnet, vaikka käyttäisi aluslakkaa. >.> Onneksi en kuitenkaan käyttänyt sitä kaikkiin kynsiin.

Ja oottehan te kaikki jo kuunnelleet Adam Lambertin uuden levyn? Underneath ja Outlaws of Love on niin kauniita biisejä.