maanantai 29. elokuuta 2016

Leppäkerttuja ja niittejä

Lakkaan mielelläni muiden kynsiä aina tilaisuuden tullen, koska mulla on niin paljon lakkoja ja koristeita, etten millään kerkeä käyttää niitä kaikkia itse. Ja on muutenkin mukavan haastavaa ja virkistävää tehdä kynnet ottaen huomioon myös toisen ihmisen toiveet ja mieltymykset. Lisähaastetta tuo se, että kynsistä pitäisi selviytyä suhteellisen nopeasti, koska moni ei jaksa katsoa kovin kauaa, kun lakka kuivuu.

Tässä parit tädilleni tekemät kynnet.

summer_lady_bug_nail_art

Näihin kynsiin valikoitui Milvin leppäkerttusiirtokuvia ja Girly Bitsin tummanvihreä hologrammihilelakka Jiminy Christmas, joka soveltuu mainiosti myös kesälakaksi. Lakka levittyi moitteettomasti ja peitti täydellisesti kahdella kerroksella. Lakan pinta jää jokseenkin mattaiseksi ja karkeaksi, joten se tarvitsee 1-2 päällyslakkakerrosta kauniin kiiltävän lopputuloksen saavuttamiseksi (kuvassa yksi).

Lakkasin siirtokuvien alle ohjeen mukaisesti valkoisen lakan, jotta ne säilyttäisivät kirkkaan värinsä. Siirtokuvat ovat tosi yksityiskohtaisia ja asettuivat nätisti kynnen pinnalle. Leikkasin enimmät ylijäämäreunat saksilla pois ja loput siistin kynsilakanpoistoaineeseen kastetulla pumpulipuikolla. Tarvittiin kyllä jonkun verran hinkkaamista ennen kuin kynsilakanpoistoaine sulatti siirtokuvajämät, joten kuvat kannattaa asettaa ja leikata pienemmiksi niin, että mahdollisimman vähän päätyy iholle.

Kynsistä tuli niin ihanan vihreät ja kimaltavat, että haluan samanlaiset (vaikka itse sanonkin).

red_rivet_nails_2

Toinen lakkaus toteutettiin A Englandin Percevalilla, joka on yksi upeimpia punaisia shimmerlakkoja mun kokoelmassani, ja pyöreillä niiteillä. Perceval peittää jo yhdellä kerroksella ja levittyy niin loistavasti kuin A Englandin lakat yleensäkin. Niitit kiinnitin päällyslakalla.

Tykkäättekö te lakata muiden kynsiä?

***

I made these two manicures for my aunt. For the first one I used two layers of dark green holographic glitter nail polish called Jiminy Christmas from Girly Bits and super detailed ladybug waterdecals from Milv. I used a white base colour for the decals to keep the vibrant colours. This manicure was so wonderfully green and sparkly that I want one for myself, too.

I used A England's Perceval for the next manicure. It's a beautiful red shimmer polish that is opaque with one coat only. I decorated the nails with silver coloured rivets.

perjantai 19. elokuuta 2016

Herkkukynnet ja hilelakkojen ongelmallisuus

Nämä kynnet syntyi, kun halusin käyttää jotain mun hilelakoista. Mulle on kertynyt aikamoinen läjä toistaankin kauniimpia hilelakkoja, joita en koskaan käytä. Ne on vähän niin kuin kimaltavia jalokiviä: ne on ihania, mutta ei niitä arkena tule käytettyä. En silti osaa luopua niistä, kun ne on kuitenkin niin erilaisia ja nättejä. Yritän aina toisinaan ihan tietoisesti tehdä hilelakkauksia, etten vaikuta kahjolta hamstraajalta.

ice_cream_nails

Käytin pohjalakkana American Apparelin liilaa L'Espritiä. Uskokaa tai älkää, mutta tein aksenttikynsiin sivuttaisen liukuvärin Color Clubin Secret Rendezvousilla, joka on edellä mainittua lakkaa vähän vaaleampi. Se ei kyllä yhtään erotu hileen ja leimojen alta. Alan epäillä, että koko liukuvärjäys oli vaan unta.

Laitoin aksenttikynsiin yhden kerroksen IBD:n Glitterazzia, jonka muistelen voittaneen GlitterFrosting -blogista. Merkki oli mulle entuudestaan tuntematon, mutta en kyllä pettynyt tähän lakkaan. Lakassa on erikokoisia ja -muotoisia läpikuultavia hilehippusia, jotka säihkyvät keltaisena, oranssina, turkoosina, vihreänä ja vaaleanpunaisena, sekä mustia mattahileitä. Glitterazzi on oikein hyvä hillitty päällyslakka. Se tuo lisäkimallusta peittämättä alla olevaa värilakkaa.

Lopuksi leimasin kesään sopivan kuvion Konadin Charming Nails -laatasta, jonka olen voittanut ihan Charming Nails -blogista. Voi mua onnekasta. :D Tämä on mun lempikuvio koko laatasta ja se on jopa tarpeeksi iso mun kynsille. Harmi vaan, että päällyslakka sotki leimat. Pitäisi ehkä investoida joku leimoille hyvä päällyslakka tai olla vaan vähän helläkätisempi. Musta tuntuu, että hoen tätä joka toisessa postauksessa, mutta ei sotku nyt niin paha ollut eikä sitä oikeasti edes huomannut.

Käytetyt lakat:
American Apparel L'Esprit
Color Club Secret Rendezvous
IBD Glitterazzi
Konad Black
alus- ja päällyslakka

Leimauslaatta:
Konad Charming Nails 01

***

I made this manicure because I wanted to use some of my glitter toppers. I have so many glitter polishes but I almost never use them especially the topper ones. They are like jewels: they are gorgeous but they're not for the everyday wear. I still can't give them away because they are so unique and pretty. Every now and then I try to come up with manicures with glitter because I don't want to seem like too much of a hoarder.

I chose American Apparel's L'Esprit as the base colour. It's my go-to lilac creme. I made a gradient on my accent nails using a slightly lighter lilac. It turned invisible after glitter and stamps.

The glitter is from IBD and it's called Glitterazzi. I won the polish from a fellow blogger (GlitterFrosting) once upon a time. The polish has transparent flakie glitter in different sizes and shapes and some black glitter.

Finally I stamped a summer appropriate image on my nails from Konad's Charming Nails plate (which I once won from Charming Nails). This is my favorite image from the whole plate and it's even big enough for my nails. Too bad that my top coat spread the stamps. I hate when that happens. I should probably invest in a more stamp friendly top coat. I feel like I keep repeating myself but the mess wasn't that noticeable in real life.

maanantai 15. elokuuta 2016

Kesän herkkupinkki

Tässä vielä eräät oikeen kesäiset kynnet, vaikka nyt aletaankin mennä jo syksyn puolelle. Lakkasin kynsille Essien Off The Shoulderin. Se ei ole vaalea eikä tumma vaan juuri täydellinen, herkullinen peruspinkki. Tämän kesäisempää lakkaa ei mun kokoelmasta löydy. Off The Shoulder on laadultaan loistava: se levittyy helposti ja peittää kahdella kerroksella.

pink_stripes_nail_art_2

Tein aksenttikynteen raitoja, joihin oon nyt erityisen tykästynyt. Lakkasin pohjalle China Glazen New Birthin, joka on erittäin vaalea sininen creme. Se on aika ohut ja tarvii kolme kerrosta peittääkseen. Lakan pintaan myös ilmestyi pieniä ilmakuplia, mutta ehkä en antanut sen kuivua tarpeeksi kerrosten välissä. Toivottavasti vika ei ole lakassa vaan lakkaajassa, koska olisi sääli heittää näin nätti lakka menemään. Miten New Birth teillä käyttäytyy?

Toiseksi väriksi valitsin O.P.I:n Incognito in Sausaliton ja kuplat onneksi peittyivät sen alle. Incognito in Sausalito on hyvin tumma, melkein musta, sininen creme-lakka. Tykkään käyttää tavallisen valkoisen ja mustan sijaan tällaisia melkein valkoisia ja mustia, koska ne on kiinnostavampia eikä aivan niin rajuja.

Laitoin koristeeksi vielä hopeanvärisiä niittejä. Kolmionmalliset niitit sain kokeiluun Born Pretty Storelta. Niiden pinta ei ole tasainen vaan työntyy aavistuksen ylöspäin pyramidimaiseen muotoon. Niitit on kivan pieniä ja siroja ja ne pysyivät nätisti päällyslakalla kiinni.

Käytetyt lakat:
Essie Off The Shoulder
China Glaze New Birth
O.P.I Incognito in Sausalito
alus ja päällyslakka

http://www.bornprettystore.com/
 Olen saanut kolmioniitit rehelliseen arvosteluun. Born Pretty Store tarjoaa teille 10 % alennuksen koodilla WTFQ10. En hyödy tämän postauksen linkkien klikkauksista.

***

Autumn is here but I still have some summery manicures to show you. The pink polish is Essie's Off The Shoulder which is the most summery polish in my collection. It just makes me think of ice cream and the beach and all summery things. The shade is a delicious, perfect medium pink and the formula is amazing.

I used light blue (China Glazes New Birth) and dark blue (O.P.I's Incognito is Sausalito) for the stripes. I like to use these types of almost black and white colours instead of actual black and white. I find them more unique and easier to pull off.

Finally I added some silver colour rivets for decoration. I got the triangle shaped rivets for an honest review from Born Pretty Store. Their surface is not flat but a slight pyramid shape which I like. They look very delicate. I attached them with top coat and they stayed there as long as I had this manicure.

(Born Pretty Store offers you a 10% discount with the code WTFQ10. I do not benefit from you clicking the links in this post.)

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Raitaranskis

Hellurei!
Oon pitänyt vähän lomaa tietokoneesta niska- ja hartijajumien takia, ja muutenkin on kivempi leikkiä kesällä ulkona kuin sisällä. Pokemon Go:ta oon toki pelannut tabletilla (kun se ei toimi mun puhelimella) ja saanut runsaasti hyötyliikuntaa ja jopa vähän ruskettunut. Hauvavauvakin kasvaa vauhdilla ja aiheuttaa tuhoa mennessään. Oon kuvannut siitä videoita ja niistä olisi tarkoitus työstää jotain. Muutenkin oon nyt innostunut kokeilemaan videoiden kuvaamista, saa nähdä poikiiko siitä jotain. ;) Keskitytään nyt tällä kertaa kuitenkin kynsiin.

watercolor_stripes

Tein ranskisversion Näistä kynsistä. Lakkasin kynsille tapani mukaan vaaleanpunaisen ranskislakan tasoittamaan kynnen väriä. Tuputtelin kynsien kärkiin ja aksenttykynsien tyviin valkoista lakkaa, jotta värilakat näyttäisivät heleämmiltä ja peittäisivät paremmin. Näin jälkeen päin ajateltuna valkoisen lakan olisi kyllä voinut levittää ihan normaalistikin. Sudin valkoisen päälle erivärisiä Essien ja O.P.I:n vesiväri-/jellylakkoja mitä minnekin.

Maalasin lopuksi kynsille mustia viivoja akryylimaalilla. Harmittaa vähän, että joidenkin kynsien smile linesta tuli terävähkö ja joidenkin kaareva. En huomannut kiinnittää niihin huomiota kynsiä tehdessäni. Eipä sitä oikeasti huomaa, mutta itseä jäi kuitenkin häiritsemään.

Tykkäsin lakkauksen värikkyydestä ja graafisuudesta. Mustat raidat tasapainottavat ja rauhoittavat kynsiä; ilman niitä kynnet näyttivät mielestäni aika sekavilta. Nämä kynnet menisivät värikkyyden puolesta kesäkynsistä, mutta violetin, oranssin ja mustan yhdistelmä tuo mulle kuitenkin enemmän syksyn mieleen.

Käytetyt lakat:
Rimmel English Rose (vaaleanpunainen)
Color Club French Tip (valkoinen)
O.P.I Y'all Come Back Ya Hear? (oranssi)
O.P.I I Can Teal You Like Me (turkoosi)
Essie Muse, Myself (keltainen)
Essie Love Sheen (vaaleanpunainen)
Essie No Shrinking Violet (violetti)
Essie Point of Blue (sininen)
+ päällyslakka

***

I made a second version of These nails. I used a pink jelly polish as a base colour like I always do with French manicure. Not using it would feel like putting on make up and skipping the foundation. I used Essie's watercolour polishes (they're my favourite) and a couple of O.P.I watercolour/jelly polishes. I used white polish as a base colour for them because watercolour polishes are very sheer.

I painted the black stripes with acrylic paint. I'm not happy that some nails ended up with a pointy smile line and some with curved ones because I wasn't paying attention. It's not that noticeable but it still bothers me.

I like the combination of colours and black stripes. The colours would look really messy alone but the stripes add balance. Colourwise this goes for a good summer manicure but the orange, purple and black make me think of autumn.