perjantai 17. lokakuuta 2014

Roiskittua syksyä

Kokeilin ensimmäistä kertaa splatter-tekniikkaa, jossa juomapilli kastetaan kynsilakkaan ja lakka puhalletaan pillistä kynnelle, jolloin se muodostaa veikeän roiskekuvion. Hauska tekniikka, jota aion varmasti kokeilla vielä toisenkin kerran! Vaikka pieni varoituksen sanainen teillekin, siinä nimittäin syntyy sotkua. Kannattaa teipata sormet ennen aloittamista ja pitää talouspaperirulla käden ulottuvilla.

splatter_nails_autumn

Hain kynsiin syksyistä tunnelmaa, ja eiköhän se onnistunut ihan kivasti, kun äiti ja veli kysyivät, että olenko maalannut kynsille puita ja lehtiä. Hei, en minäkään nyt ihan näin onneton ole maalaamaan. :D Vaikka toisaalta taitoahan sekin vaatisi, jos noita kuvioita lähtisi ihan maalaamalla maalaamaan. Teemana voisi syksyn ohella olla myös paidanrintamus Mäkkärissä käynnin jälkeen. Mutta ehkä syksy on imartelevampi.

Päävärinä kynsillä on China Glazen Roguish Red, joka on kaunis oranssinpunainen creme. Pullossa lakka ei näyttänyt omaan silmääni mitenkään erityisen erityiseltä, mutta kynsillä ihastuin siihen täysin. Lakka levittyi ja peitti hyvin, ei moitteen sijaa. Laitoin kynsille kaksi kerrosta lakkaa, ja smile line kuultaa aavistuksen läpi, mutta sitä tuskin huomaa.

Käytetyt lakat:
Essie First Base
China Glaze Roguish Red
China Glaze Liquid Leather
Color Club French Tip
Models Own Zest A Peal
O.P.I I Just Can't Cope-Acabana
Seche Vite

***

Here's my first attempt for splatter nails! If you are not familiar with the technique, you basically just dip the tip of a drinking straw into nail polish and blow the polish on your nail to create a unique splatter pattern. It's fun but messy so I strongly advise you to tape your fingers before starting and keep some paper towels nearby.

The theme of the manicure is autumn. My mum and brother asked me if I had painted trees and leaves on my nails so I guess the theme comes across. But seriously, I'm not that bad of a painter. The theme could also have been "my shirt after eating at McDonal's" but autumn sounds better.

I used China Glaze's Roguish Red as my main colour. It's a beautiful, cheerful, orange toned red creme. It didn't look so special to me in the bottle but I love it on my nails. I used two coats on my nails and my smile line is still slightly visible but I can barely notice it. The formula of the polish was great, too.

12 kommenttia:

  1. Kivannäköiset!! Pitäsköhän itsekin kokeilla joku kerta, nyt kuin noin simppelisti selostit tuon tekniikan niin tajusin että "miksen minäkin".. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. :) Kokeile, kokeile, ei ole yhtään vaikeaa. Se kynsinauhojen siivoaminen on hankalin osuus.

      Poista
  2. Upeat Jackson Pollockit! Pakko testata, vaikka tiedän jo etukäteen, että ärräpäitä siinä tule lausuttua muutama sotkun kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Todella onnistuneet! :) Mullakin on ollut jonkin aikaa suunnitelmissa kokeilla tätä tekniikkaa, mutta mä aina vaan unohdan hankkia niitä pillejä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Minä taas ostin pillejä ajat sitten ihan tähän tarkoitukseen ja ne vaan lojui ikuisuuden kaapin perukoilla ennen kuin sain kokeiltua tätä tekniikkaa.

      Poista
  4. Voi itku kun on ihanan syksyiset kynnet, pitänee itsekin testata tätä tekniikkaa! Todella hyvin onnistuneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^ Jos julkaiset niistä kynsistä sitten kuvan, niin ois kiva nähdä. :)

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.