lauantai 14. maaliskuuta 2015

Metsäkeiju

Mun kynsille tuli nyt kesä! Tein parhaan kykyni mukaan oman version >Näistä< Ilona Musikin uskomattoman kauniista kynsistä. Ilona Musik on yksi lemikynsitaiteilijoistani, suosittelen tutustumaan hänen töihinsä. Näyttäähän nämä mun tekeleet aika kömpelöiltä vertailussa, mutta minä tykkäsin näistä kynsistä silti ihan himskatisti.

keijukynnet_2

Käytin koristeluun siis lakkoja, värigeelejä kun en omista kuin muutaman. Kynnet olivat suhteellisen helppo tehdä, mutta aikaa niihin upposi ihan kiitettävästi. Pohjan tein lakkaamalla kynnen kärjen valkoiseksi ja tuputtamalla siihen päälle kolmea vihreää ja yhtä kultaista hologrammilakkaa. "Köynnökset" maalasin mustalla ja valkoisella akryylimaalilla. Sirottelin joihinkin kohtiin hieman pientä hilettä ja lopuksi asettelin strassit ja helmet. Saatoin vähän innostua koristeiden kanssa. :D

Kovin kauan en näillä kynsillä koreillut, koska muutaman päivän sisällä jo kaksi katkesi, toinen vielä juuri ennen kuin olin aloittamassa lakkaamisen. Enkä sen pahemmin edes kopauttanut niitä mihinkään. Tein kynsistä varmaan liian ohuet. Viimeksi, kun tein geelikynnet, niin niistä tuli liian paksut, joten tällä kertaa keskityin ohuuteen ja kävikin näin. Nyyhkis! No, tästä viisastuneena osaan sitten ensi kerralla taas paremmin. Lisäksi melkein kaikki kynnet ovat lähteneet ilmaantumaan, vaikka pesin kädet ja työnsin kynsinauhat taaksepäin ja rakensin kynnet ohjeen mukaan. En tiedä, missä meni metsään.

keijukynnet

Metsästä puheen ollen, mulla tulee näistä kynsistä mieleen keijumetsä tai metsäkeiju. Eikös nämä ole vähän mystiset? :)

Käytetyt lakat:
Color Club French Tip
A england Dragon
A england Saint George
China Glaze Laser Lime
China Glaze Mega Bite
O.P.I I Snow You Love Me (strassien kiinnityksessä)
Seche Vite

***

These nails got their inspiration from >This< gorgeous art piece made by Ilona Musik. She's one of my favourite nail artists. My nails look so clumsy next to her work but I still like mine a lot, too.

I decorated my nails with nail polish as I own very few colour gels. In the end these nails were quite easy to make, there were just many steps and it was time consuming. I created the base by painting the tip of the nail white and dabbing three green and one golden holographic polish over the white. I painted the "vines" with black and white acrylic paint. I added some glitter dust and rhinestones and microbeads. I might have gone a bit over the top with the rhinestones. :D

Unfortunately I couldn't enjoy these nails for long because two of my nails broke, one just before I was starting to polish. Sigh. Perhaps the gel layer was too thin as I was focusing so much not to make it too thick like last time. Hehe. Better next time. ;)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Ylläri! Uusi tyyli

Mun tuli pidettyä pieni tauko blogista omien kiireiden ja sairastelun takia. Tuntui, että aikaa ei löytynyt kynsien lakkaamiseen, ja silloin kun löytyi niin en vain jaksanut tehdä muuta kuin yksivärisiä kynsiä, jos niitäkään. Viime viikolla mulla oli hiihtoloma, mutta tuntuu, että olen edelleen stressaantunut ja väsynyt. Mutta kyllä se varmaan tästä helpottaa, kun jakso vaihtuu koulussa, ja sitten mulla on enemmän aikaa myös blogille. :)

stiletto_nails

Enhän minä sentään ihan koko hiihtolomaa pystynyt viettämään erossa kynsistä. Olin vanhempien luona, eikä mulla ole siellä juuri mitään lakkoja, mutta geelikynsitarvikkeet löytyy. Kauan olen haaveillut ihanista kamalista stilettokynsistä ja vihdoin rohkaistuin tekemään ne.

stiletto_nails_2

Nämä on tosiaan toiset tekemäni geelikynnet, jos ei lasketa niitä paria kertaa, kun olen korjannut katkenneita kynsiä. Mitään katastrofaalista ei tällä kertaa tapahtunut, mutta ei homma ihan vettä valaenkaan sujunut. Muottien asettaminen napakasti kynnen alle oli kaikkein haastavinta, edelleen. Kynsien kärjet oli myös jokseenkin hankala saada suoraan linjaan. Kynsiin jäi pikkiriikkisiä ilmakuplia, mutta en tiedä haittaako se mitään. Kertokaa te viisaammat mulle, otan neuvoja vastaan. Loppujenlopuksi olen kuitenkin todella tyytyväinen lopputulokseen, koska edistystä on selvästi tapahtunut.

Mitä mieltä te olette mun kynsimuodonmuutoksesta ja stilettokynsistä ylipäänsä?

 ***

I ended up taking a little break from my blog. I've been very busy and stressed out and I felt like I have no time nor energy for my hobbies. I also caught a cold and had my winter break so I spent almost three weeks at my parents' place with almost no polishes. I hope I'll have less school work after this week, and then I'll have more time for my blog.

I feel weird when I don't have anything on my nails so when I didn't have any cool nail polishes I gathered my courage and tried something completely new. I made stiletto nails, yay! I know most people get chills from long claws like these but I love them! Now there's more room for nail art.

This is my second time making a gel manicure and I'm happy with the result. Still not perfect but a lot better than the first time. I still struggle a lot with the nail forms as it's really difficult to set them firmly under the nail. It was also somewhat hard to get the long tips in a straight line and not leaning too much on one side. I got some tiny air bubbles in my nails but I don't know if it matters that much. Does it? I'm quite happy with the overall shape of the nails even though it's still far from perfect. But it turned out better than I expected. Now I'll just hope that the nails won't lift or break because I don't have the tools to fix them when I go back to my place.

What do you think about my new nails or stiletto nails in general?