keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hei, olen Siru!

Hei!
Minun nimi on Siru ja tulin esittäytymään teille kunnolla, koska se on kohteliasta ja haluan olla kaikkien ihmisten kaveri. Minä olen suomenpystykorva ja ensi kesänä täytän kokonaiset kymmenen vuotta, mutta se ei minun vauhtia hidasta. Minulla kun on hirveästi tätä virtaa ja joka paikkaan olisin ryntäämässä pää kolmantena jalkana.
Tykkään herkuista ja auton kyytistä ja ihmisten tapaamisesta ja silityksistä ja myös rapsutuksista. Vieraat koirat vähän pelottaa ja hevoset. Ja pikkuisen myös isot kastelukannut ja sateenvarjot, kun ne on niin outoja kapistuksia.
Eniten maailmassa minä tykkään kuitenkin minun laumasta ja metsässä olemisesta, kun saa juosta oikein kovaa ja haistella ja haukkua. Jos minä saisin päättää, niin me asuttaisiin meidän lauman kanssa siellä metsässä jonkin ison kuusen alla. Minä ja isäntä voitaisiin yhdessä hankkia kaikille ruokaa. Ja kesällä voitaisiin syödä myös marjoja, varsinkin mustikoita. Ja äiskä laittaisi niistä kaikkia herkkuja. Ja sitten voitaisiin kutsua vieraita kylään.

Tässä on vielä minun kuvia siitä kummallisesta mustasta laatikosta, jota emäntä usein näprää hyvin keskittyneen oloisesti.

Siru52014
Ruokaa! Siellä sitä on!

Siru2014
Saisko vähän, jookos, pliis?

Siru42014
Nami nami!

Siru32014
Hohhoijaa! Nyt tuli väsy.

Siru22014
Oli kiva tutustua. Hei hei!

6 kommenttia:

  1. What a cute dog you have and he likes cranberries? (this is what I understood from the translation)
    Great pictures!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. She likes blueberries. :D I don't think she has ever tasted cranberries before.
      I should have translated in English but I was being lazy and didn't expect many people to read this post because it's off topic.
      Thanks! :D Siru thanks too!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Varsinkin silloin kun on herkkuja näköpiirissä. :D

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.