tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kalakynnet ombretyylillä 2

Osallistuin Lepikossa kuhisee -blogin Vedenalainen maailma -lakkauskilpailuun. Täytyy sanoa, että tykkäsin hirveästi aiheesta, koska sininen on mun lempiväri. Mulla oli kuitenkin vain kaksi päivää aikaa osallistua, joten päätin tehdä uuden version mun aikaisemmin tekemistäni kalakynsistä, joista tykkäsin hirveästi. Vanhempi versio niistä löytyy Täältä. Ja tässä se uudempi:


Näissä vaihtui peukalon lakka eriin kuin edellisissä ja kaloja on myöskin löytynyt uusia lajeja. Laitoin joihinkin kaloihin vähän glitteriä koristeeksi, mutta se ei oikein näy muuta kuin läheltä. Jos vertaa uutta ja vanhaa versiota, niin mun täytyy kyllä sanoa, että tykkään kuitenkin ehkä vanhasta enemmän, koska mulla oli silloin pidemmät kynnet ja silloin kalojakin mahtui enemmän. Mutta aivan kuten edeltäjistäänkin, näistä tuli niin tuijottelukynnet. Eli mun pitää aina välillä itse unohtua ihastelemaan näitä, koska näissä on mun lempilakkoja ja paljon erikokoisia timantteja. Ja nämä on niin siniset kuin olla voi. Oih~


Kalakuviot on laatoista m27 ja m82. Isoimmat strassit on mun kaverin paidasta. :P En nyt tällä kertaa tee listaa käyttämistäni lakoista, koska ne löytyy aika hyvin siitä vanhemmasta postauksesta, jonka linkkasin ylempänä. Peukkujen lakka on Color Clubin Take me to Chateau.
Mikä näistä sinisistä on teidän lemppari?

2 kommenttia:

  1. wow, kävin katsomassa tuon vanhan version noista kynsistä ja herranjestas miten pitkät kynnet sinulla oli silloin! Miten ihmeessä osasit kirjoittaa koneella saatika kännykällä haha :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä niillä ihan hyvin pystyi kirjottamaan. Koneella ei kuitenkaan ihan niin nopeaan kuin aivan lyhyillä kynsillä, mutta ei siinä juuri ollut eroa. Se on kai tottumiskysymys.

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.