lauantai 16. helmikuuta 2013

Haasteita

Mua heitettiin jo jokin aika sitten useammalla haasteella ja tässä ne nyt tulee. Sain nämä haasteet tehtyä aika äkkiä, mutta halusin tuonne väliin kuvan meidän koirasta, ja nyt vasta sain sellaisen otettua. Tai siis sellaisen kuvan, jossa näkyy vähän muutakin kuin pelkkä häntä tai kuono. En nyt haasta ketään, koska tämä haaste on varmaan kaikilla jo kiertänyt. :)

Säännöt:
Kerro 11 asiaa itsestäsi.
Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä.
Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät.

11 asiaa minusta:
1. Voi ei, en meinaa keksiä edes ensimmäistä. xD Mulla on jalassa mummon tekemät villasukat.
2. En osaa käyttää facea kunnolla.
3. Kuuntelen paljon musiikkia.
4. Päden liikaa.
5. Tykkään väreistä.
6. Arvostan terveitä elämäntapoja.
7. Tykkään sarjakuvista.
8. Simpsonit on yks mun lempisarjoista (mutta niitä ihan vanhoja en viitsi katsoa, kun ovat kuvallisesti niin huonolaatuisia). Tikku ja Takku Show on kyllä aivan kamala, kelaan ne aina. :D
9. Olisin kiinnostunut ottamaan lemmikkisiilin, kunhan en vain osoittautuisi allergiseksi. Ne on niin veikeitä. :D
10. En osaa keittää kaurapuuroa... Kokeilin kerran, eikä se kelvannut edes meidän koiralle. Nyyh.
11. Haluaisin järkkärin, mutten osaa valita minkälaisen!

Sitten kysymyksiin. Ensimmäisenä Siniltä saamani kysymykset:

1. Jos saisit matkustaa ihan minne vain, niin minne?
Näin ensimmäisenä tulee mieleen, että haluaisin käydä Pariisissa, mutta mieli voisi kyllä muuttua monta kertaa, kun rupeaisin tutustumaan eri matkakohteisiin.

2. Mikä on lempijuomasi?
Eiköhän se ole glögi.

3. Jos suutut, mitä teet?
Se vähän riippuu suuttumuksen asteesta ja kohteesta. Kun suutun, minusta tulee joko levoton ja rupean vääntelemään käsiäni tai sitten sulkeudun täysin ja muutun aivan passiiviseksi. Yleensä yritän päästä pois negatiivisesta ilmapiiristä ja ihmisten luota ja lähden ulos.

4. Paras lukemasi kirja?
Nyt en osaa kyllä yhtään sanoa. En koskaan osaa vastata tällaisiin kysymyksiin. :D Olen lukenut niin paljon hyviä kirjoja, eikä ne tietenkään tule juuri nyt mieleen. Sanotaan nyt vaikka, että Dan Brownin kirjoittama Da Vinci -koodi. Stephenie Meyerin Vieras on myös mielenkiintoinen ja jännittävä kirja.

5. Lempivaatteesi?
Varmaan sellainen punainen pitkähihainen paita, jossa on pitkä helma.

6. Miksi perustit blogin?
En oikein tiedä/muista, mikä se perimmäinen syy oli. Kai mää halusin saada palautetta tekemistäni kynsistä. Luin lisäksi paljon hyviä kynsiblogeja ja ajatus oman blogin tekemisestä ei jättänyt mua rauhaan.

7. Oudoin muistosi?
Nyt pistit kyllä pahan. Onhan niitä varmaan paljon outoja juttuja, joita on tullut tehtyä ja tuleekin tehtyä, mutten nyt yhtäkkiä saa päähäni mitään erityistä muistoa.

8. Seuraatko putousta?
En.

9. -

10. Mielestäsi turhin keksintö?
Hmm... Lehtipuhallin on kyllä aika turhan oloinen.

11. Jos saisit olla mikä tahansa eläin, mikä olisit? Miksi?
No, jos ensin oletetaan, että en voisi olla allerginen itselleni, niin olisin koira. :D Minusta pidettäisiin huolta ja vietäisiin lääkäriin jos sairastuisin. Minulla ei myöskään olisi mitään luontaisia vihollisia ja koirat elävät suht. pitkään verrattuna moniin muihin lemmikkieläimiin. Jos kuitenkin jätetään nämä järkisyyt pois ja mennään fiiliksellä, niin haluaisin olla pöllö. Saisin lentää liihotella metsien ja peltojen yllä ja katsella sieltä maahan. Olisihan se upeaa lentää! Ja pöllöt varmaan saa valvoa myöhään.

Sitten Nennen kysymykset:

1. Kuunteletko koskaan radiota?
Toki. Kuuntelen radiota monesti autossa (ellen itse aja) ja pyöräillessä.

2. Lempilakkamerkkisi?
Vaikea sanoa. Kaikissa on hyvät ja huonot puolensa, eikä mulla oikeastaan ole vielä kovin laajaa kokemusta monestakaan lakkamerkistä. Sanotaan nyt vaikka China Glaze, koska CG:llä on tosi laaja valikoima, hyvä laatu ja lakat ovat aika edullisia.

3. Omistatko lemmikkejä?
On meillä tuo meidän koiruus.


Kyllä, tämä oli paras kuva, jonka sain. :D Meidän pikku peto on just tullut metsäreissulta kotiin ja odottaa, että avaisin sille häkin oven.

4. Kuinka usein lakkaat kynsiäsi?
1-2 viikon välein. En siis kovin usein moneen muuhun harrastajaan verrattuna.

5. Jos saisit valita, luistimet vai laskettelusukset?
No, luistimet mulla jo on (vaikka en niitä nykyään enää koskaan käytä), joten valitsen laskettelusukset. En kyllä ole ikinä lasketellut, eikä koko touhu minua liiemmin kiinnostakaan.

6. Haluaisitko 1000 euron lottovoiton vai lomamatkan lempipaikkaasi?
Tonni, ehdottomasti. Mua ei matkailu niin kiinnosta. Rahalle on opiskelijan (ja kynsilakka-addiktin) elämässä enemmän käyttöä.

7. Parasta, mistä elämässäsi on koskaan tapahtunut?
En osaa sanoa... Siis parastahan on tietty se, että mulla on kavereita, koti, perhe yms, mutta ei nyt tule mieleen mitään yksittäistä tapahtumaa.

8. Nettipaikka, jota ilman et voisi olla?
Pitääkö valita vaan yks?! :D No tämä blogger tietenkin. Ja kaikki nettikaupat, joista ostelen suurimman osan kynsikamoistani.

9. Ysiä syrjitään.

10. Lempinumerosi?
Ei ole. Me ei numeroiden kanssa tulla oikeen toimeen.

11. Oliko helpot kysymykset vai ei?
Osa oli, osa ei.

Ja kysymykset Bambilta:

1. Lempilakkakoostumuksesi?
Kai se on shimmer. Se vähän vaihtelee.

2. Lempilakkamerkki?
Ylempänä tätä jo kysyttiinkin, ja vastaan tähänkin, että China Glaze.

3. Suosikkikynsienkoristelutapa?
Ranskiksesta tykkään, samoin siirtokuvista. Tarrat on kivoja, jos pitää koristella kynnet nopeasti.

4. Kauanko sinulla kuluu yleensä aikaa kynsienkoristeluihin?
Tää on paha kysymys, koska en oikeasti osaa sanoa. En juuri koskaan lakkaa kynsiä kertaheitolla alusta loppuun, enkä katso kellosta aikaa. Laitan ensin yhden kerroksen lakkaa ja menen koneelle tai katsomaan tv:tä ja sitten määrittelemättömän ajanjakson päästä menen tekemään seuraavan vaiheen. Tästä syystä mulla kestää monesti parikin päivää ennen kuin kynnet on valmiit.

5. Kynsilakkojen suosikkiostopaikka?
Sanon ympäripyöreästi, että netti. :D

6. Paras kokeilemasi päällyslakka?
Eiköhän se ole tuo Cesarsin pikakuivattava päällyslakka. Leimat se kyllä sotkee, että leimauksien päälle olen havainnut parhaaksi Konadin oman päällyslakan.

7. Miten hoidat kynsiäsi?
Laitan silloin tällöin kynsinauhaöljyä, ja jos kynsissä ei ole lakkaa, rasvaan ne samalla kun kädetkin. Ja tietty viilaan niitä. Enpä mää siis mitenkään erityisemmin niitä hoida.

8. Mielestäsi onnistunein lakkauksesi (linkkaa postaus)?
Tjaa... Mulla on aika paljon sellaisia kynsiä, joista tykkään, mutta joissa ainakin itse näen kaikkia pikkuvirheitä. Nämä aika vasta tekemäni kynnet onnistu musta hyvin.

9. Kaunein lakkasi?
Voi eeeei! Ei tollasta saa kysyä! Ensimmäisenä tulee mieleen Orlyn Too Fab, joka on yksi suosikeistani.

10. Kuinka usein lakkaat kyntesi?
1,5-2 viikon välein.

11. Paljonko sinulla on kynsilakkoja?
N. 150.

Ja vielä Nunnulta:

1. Lemppari ihonhoitotuotteesi?
Mun appelsiinintuoksuinen kasvorasva. Mulla on tosi kuiva iho ja talvella etenkin kasvojen ja käsien iho kuivuu tosi ikävästi.

2. Oletko allerginen jollekin?
Olen.

3. Onko sinulla tatuointeja?
Ei ole ja tuskin tuleekaan.

4. Samsung vai Nokia (vai joku muu)?
Mulla on Samsungin puhelin, mutta kyllä mieluummin ottaisin Nokian.

5. Kumman kaa? Channing Tatum vs. Jared Leto?
Ööh... :D Enpä ole näiden herrojen olemassaolosta aikaisemmin tiennyt. Sanon, että Channing Tatum, koska Jared Leto voisi ikänsä puolesta olla vaikka mun isä. :D

6. Lempiartisti tällä hetkellä?
Adam Lambert.

7. Hauska moka, joka on sattunut sinulle?
Mullehan niitä mokia sattuu, mutta ei nyt tule mitään hauskaa mieleen.

8. Kaupunki vai maaseutu?
 Maaseutu.

9. Mikä on lempinimesti?
Ei mulla ole mitään varsinaista lempinimeä. Joskus joku saattaa sanoa Hanskiksi.

10. Konsolipeli, tietokonepeli vai lautapeli?
Ööh... Lautapeli? Kaikissa on puolensa!

11. Mansikka vai mustikka?
Eikö voi valita molempia? :D Kai mää valitsen... hmm... mansikan. Niitä on helpompi kerätä ja ne on isompia.

10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Heh, no kiva. Jotkin kysymykset oli aika hankalia.
      Kiitos sulle haasteesta.

      Poista
  2. Ihania vastauksia :D Varsinkin pöllö ja numerot nauratti :D

    VastaaPoista
  3. Sulle olisi tunnustus tuolla :>

    http://tassustudio.blogspot.fi/2013/02/new-blog-love-tunnustus.html

    VastaaPoista
  4. Minultakin pukkaisi tunnustusta ja haastetta sinulle? :D
    http://masterpiecepink.blogspot.fi/2013/02/omituistako.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, huomasinkin jo sun blogista. Oon monen blogista lukenut kaikenlaisia outouksia ja huokaissut helpotuksesta, kun minua ei ole haastettu. Mutta voih, nyt se sitten lopulta lankesi minulle. Teen tuon kummajaishaasteen, jos suinkin keksin tarpeeksi omituisia (ja päivänvaloa kestäviä) asioita. :D
      Kiitos tunnustuksesta. :)

      Poista
  5. Jos ensimmäistä järkkäriä olet hankkimassa niin ehdottomasti Canon EOS 1100D tai 600D! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai? Tuo ei kyllä sano minulle yhtään mitään. :D Miksi ne olisivat hyviä?

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.