perjantai 14. kesäkuuta 2013

One strokea, osa 3

Kotona ollaan, on oltu jo maanantaista saakka. Helsingin reissulla mulla oli kynsillä O.P.I:n sinivioletti hiekkalakka Can't Let Go. Se pysyi hyvänä yllättävän monta päivää. Vähän tuli viikon aikana kärkikulumaa, mutta sen sai helposti paikattua. Tein eilen ennen lakan poistamista harjoituksen vuoksi one stroke -koristelut lakan päälle.


Mattaisen hiekkalakan päälle oli helppo maalata ja näistä tuli onnistuneimmat one stroket, jotka oon tehnyt. Vaikka en nyt tiedä näyttääkö ne edes kukilta vai vaan joltain random palluroilta. :D Kynnet näyttää vähän paksuilta, koska laitoin maalailujen päälle kolme kerrosta päällyslakkaa, että sain pinnasta sileän. Can't Let Go:n röpelöinen pinta tuntui sileältä jo kahden kerroksen jälkeen. Päällyslakka teki Can't Let Go:sta tummemman ja toi siihen syvyyttä. Syvyysvaikutelma ja ihana kimallus eivät kuitenkaan tule näissä kuvissa juuri esiin.


Mulla oli ollut Can't Let Go kynsillä jo yli viikon (ellei jopa kaksi) kun tein koristelut, joten kynsi on kerennyt kasvaa silminnähtävästi siinä ajassa.

O.P.I - Can't Let Go ilman päällyslakkaa

Pistikö kukaan muuten merkille, että mulla on nyt erimalliset kynnet kuin viimeksi? Mulla lohkesi yksi kynsi, enkä halunnut leikata kaikkia ihan nysiksi, joten viilasin ne "teräviksi", että ne näyttäisivät pidemmiltä. Nyt ne tosin kaipaisivat jo uutta viilausta. Mun mielestä tämä uusi kynsien muoto on ihan kiva, mutta taitaa kuitenkin jäädä vain väliaikaiseksi.

6 kommenttia:

  1. nätit kynnet! ♥
    must noi kynnet on kivat kun ne on viilattu noin :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit koristelut! Katoinkin heti, että ootpa jättäny ison välin kynsinauhoihin, huomaa siis, että kasvua on tullut! :D
    Hehe, sulla kävi sama kun mulla. Lohkeemisen takia teräviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hehe, kuvissa se tulee vielä niin hyvin esiin.
      Kaikki pitää yrittää, että kynnet näyttäis pidemmiltä. :D

      Poista
  3. Hurjan kauniit! Pitääpä itsekin joku päivä taas maalailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. ^^ Itelläkin tekee mieli vielä jatkaa tällä one stroke -linjalla, mutta katsotaan nyt mitä sitä saa aikaiseksi.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.