lauantai 7. marraskuuta 2015

Avaruuskorut

Muistatteko vielä ne kesällä tekemäni geelikorut? Olen jo pidempään suunnitellut jatkavani kokeiluja niiden kanssa, koska aatelkaa nyt, mitä kaikkia jänniä efektejä ja koristeita koruihin voisi tehdä. Tämä mielessä valitsin LadyQueenilta testiin kullanvärisiä soikiokoristeita.

liquid_stones_space_nails_2_blog

Otin kynsien teemaksi avaruuden. Lakoiksi valitsin O.P.I:n nuden Don't Burst My Bubblen sekä Dollish Polishin Charming Starry Skyn, joka on täydellinen avaruuslakka. Olen aiemmin esitellyt sen Täällä.

liquid_stones_space_nails_blog

"Kultakehykset" olivat mielestäni juuri sopivan kokoisia. Ne olivat yllättävän hentoja, joten ne oli helppo taivuttaa kynnen muotoon, mutta toisaalta sai olla varovainen, ettei ruttaa niitä (kuten minä ensin). Kiinnitin kehykset päällyslakalla ja levitin niiden sisäpuolelle varovasti haluamiani lakkoja ja annoin niiden kuivua. Kiinnitin tähtipaljetit ja maalasin akryylimaalilla pieniä tähtiä korujen sisään sekä myös muille kynsille. Kasasin korujen päälle paksusti geeliä tuomaan kolmiulotteisuutta. Soikion sisällä olevat koristeet on toki veikeä yksityiskohta myös ilman geeliä. Vapaata tilaa oli vielä jäljellä, joten lisäsin myös vähän niittejä.

liquid_stone_blog

Ihan kivat kynnet näistä mielestäni tuli. Mulla on nyt taas joku ihme kausi, kun tähdet ja nudelakat viehättää erityisen paljon. Mitäs te tykkäätte kynsistä?

koristeet

Alus- ja päällyslakat:
Essie First Base
Essence The Gel Nail Polish Top Coat
 
Muut käytetyt lakat:
O.P.I Don't Burst My Bubble
Dollish Polish Charming Starry Sky
China Glaze Liquid Leather
China Glaze Mosaic Madness
Veryme Black Deco

http://www.ladyqueen.com/

LadyQueen tarjoaa lukijoilleni 15 %:n alennuksen koodilla KSAX15.
Soikeat metallikoristeet on saatu testiin blogin kautta.

***

Do you still remember the liquid stone accessories I made in summer? I've been wanting to experiment with the technique even more and finally I had the time to do it. I got the chance to pick some nail art items from LadyQueen for review and when I saw these golden metal accessories I immediately wanted to try them with liquid stones.

I decided to make some simple space nails. I used O.P.I's nude Don't Burst My Bubble and Dollish Polish's Charming Starry Sky which is a perfect space nail polish. I've written about it Here.

The gold metal frames were just the right size for my taste. They were surprisingly delicate so they were really easy to bend on the nail but you also had to be careful not to twist them out of shape. I attached the frames with top coat and carefully applied black and glitter nail polish in the middle. I let the polish dry and added some star sequins and star paintings inside the frames and also on other nails. Finally, I applied a drop of clear gel over the frames to give them that stonelike look. The decoration was nice even without gel so you don't necessary need to make it 3D if you don't want to. The nails were still looking a bit empty so I also added a few rivets.

I liked the nails. It's always exciting to try new techniques and looks. I'm also going through a phase where I just want to wear nude polish and stars with everything.

LadyQueen offers a 15% discount for you with the code KSAX15.
The oval metal decoration was given to me for review.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Raamikynnet

Tässä on mun ensimmäiset raamikynnet (vai miksi näitä suomeksi kutsutaan?) ja täytyy sanoa, että ihastuin tähän tekniikkaan niin että oksat pois. Nämä on jotenkin tosi oudot ja vekkulit ja tyylikkäät.

Kynnet sai alkunsa Even kynsikisasta, jossa piti inspiroitua hänen lempi- tai inhokkilakkauksistaan. Minä hain innoitusta Näistä kynsistä. Mun kynsien värimaailma ja perusidea on hyvin samankaltainen kuin Evellä, mutta lopputulos on kuitenkin omannäköiseni.

framed_nails

Kynsien pohjalla on noin sata kerrosta läpikuultavaa jellylakkaa, koska halusin häivyttää smile linen niin ettei se pistä silmään. Tummansiniset raamit maalasin O.P.I:n Incognito in Sausalitolla, joka on oikeastaan melkein musta, ja pienellä siveltimellä. Oranssinpunainen on akryylimaalia, koska mulla ei kynsien tekohetkellä ollut punaisia lakkoja matkassa (kääk!).

Koristelin kynnet niiteillä, paljeteilla, hilehippusilla, teipillä ja vähän kaikella. Koristeiden määrä jakautui tasaisesti oikeaan käteen, koska nälkä kasvaa syödessä. Uskottelen itselleni, että ei sitä huomaa kuin korkeintaan painoerona.

Jokos te ootte kokeilleet raamikynsiä?

***

Here are my first framed nails and I must say I'm crazy about them. They are so weird and fun and edgy! I made the nails for Eve's nail art competition where we had to draw inspiration from one of her favourite or least favourite manicures she had picked out in a previous post. I was inspired by This manicure. The idea and the colours are very similar to Eve's nails but the execution is more my style.

I used about hundred coats of sheer nude polish as a base to fade out the smile lines. I painted the dark blue (almost black) frames with O.P.I's Incognito in Sausalito and a small detail brush. The orange-red is acrylic paint because I didn't have any red polishes with me at the time I made this manicure. I know, I was shocked, too.

I decorated the nails with rivets, sequins, holo glitter, tape and pretty much everything. I got a bit carried away and ended up with much more bling on my right hand than the left. Oopsie!

Have you tried framed nails yet?

tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksy

Syksyssä on jotain surumielistä. Siinä on sellaista hiljaista, odottavaa kaihoa, johon tekisi mieli käpertyä. En osaa selittää sitä, mutta se tunne on parasta syksyssä. Ehkä se on sitä kuuluisaa suomalaista melankoliaa.

china_glaze_glitter_goblin_2

Halusin jotain vuodenaikaan sopivaa, joten lakkasin kynsille Color Clubin Earthy Angelin ja China Glazen Glitter Goblinin. Earthy Angel on hieman punertavansävyinen vaaleanruskea creme ja se peitti kahdella kerroksella. Mulla tulee maitokahvi mieleen tästä lakasta.

Glitter Goblin taas on ruosteenruskea hilelakka, jossa on paljon hopeaista hologrammihilettä. Se peittää 2-3 kerroksella. Oon harkinnut ostavani toisen putelin varastoon, koska tykkään tästä niin älyttömästi.

Olin näillä samoilla kynsillä varmaan kaksi viikkoa (en ole ylpeä), kun en vaan kerennyt/jaksanut vaihtaa niitä kiireiden keskellä. Mutta nyt mulla on onneksi syysloma ja aikaa näperrellä! Laitoin muuten blogini myös Facbookkiin ja mua voi seurata myös Bloglovinissa.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Zoya Yuna swatch

Kynsilakka-addikti ei mene ihmisten ilmoille ilman kynsilakkaa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kynsihöperöitynyt on lakatta alaston, minkä kaikki varmasti huomaavat ja tuijottavat paheksuen. Sen häpeän olen itse kokenut.

zoya_yuna_swatch

Näiden tunteiden pakottamana roiskaisin kynsilleni Zoyan Yunan juuri ennen trehvejä kaverin kanssa. Olin jonkin ihmeen itseluottamuspuuskan vallassa ilmoittanut kaverille, että voin tulla ensin heille ja lähdetään sitten yhdessä kiertelemään kauppoja, vaikka on jo yleistä tietoa, että mun ajanhallintataidot on taaperon tasolla. Oon niin sanotusti aikapositiivinen eli jaksan sokeasti uskoa aikaan ja sen riittämiseen, vaikka se aina lopussa pettää minut. (Nytkin mun pitäisi olla hoitamassa niitä koulukiireitä, joista viime postauksessa valitin, mutta uskottelen itselleni, että voin päivittää blogin samalla, kun tankkaan itseeni aivoille välttämätöntä energiaa ja lipitän litran teetä.)

Niinhän siinä sitten kävi, että olin auttamatta myöhässä ja kaveri päätyi tulemaan mun luo katsomaan, kun lakkaan kynsiäni kylmän viileästi. Ehkä hän kynsi-ihmisenä ymmärsi. Tai oli osannut vanhasta tottumuksesta varautua. Mutta eikös sitä sanota, että parempi myöhään ja hyvännäköisenä kuin ajoissa ja lakattomana? Sanotaan.

Ostosreissu meni muuten nappiin ja rahaakin tuli törsättyä. Ostimme koiranruokaa, kaakaota ja maailman suurimmat jäätelötötteröt.

P.S. Zoyan Yuna on täydellisyyttä.

***

A nail polish addict goes out without nail polish only in an extreme emergency. A nail polish junkie is naked without nail polish and everyone is going to notice it and stare at her disapprovingly. I've gone through that shame.

With these feelings I threw Zoya's Yuna on my nails just before going out with my friend. Overcome by a sudden self-confidence I had announced her that I would be coming over to her place and then we could move on together, even though it's common knowledge that I'm at a toddler's level when it comes to time management. I identify myself as a time-positive person. I have blind faith in time and its sufficiency even though it always betrays me in the end. (Right now I should be dealing with a mountain of homework and I convince myself that I have time to update my blog while stuffing myself with necessary sustenance and a litre of tea.)

And to nobody's surprise I was beyond late and my friend had to come and pick me up and witness me finishing my manicure without a care in the world. She shares my passion with nail polish so I hope she understands. Or maybe she's already used to me being me. But don't they say it's better to arrive late and looking good than in time without polish? They do, trust me.

Our shopping trip was a success and we did burn quite a sum of money in dog food, cocoa and the biggest ice cream cones in existence.

P.S. Zoya's Yuna is pure perfection.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Tähdenlento + ilmoitusasiaa

Pikapikapostaus tähdenlentokynsistä. Tein vinoranskiksen valkoisella ja liilalla ja koristelin sen kullalla ja pienillä tähtiniiteillä. Käytin Gina Tricotin valkoista, jota mun tuli hamstrattua paniikissa kaksi pulloa, kun vihdoin löysin jostain uuden hyväksi kehutun valkoisen lakan. Ihan hyvän oloisia olivat, juu, mutta Color Clubin French Tip vie niistä kyllä voiton mennen, tullen ja palatessa.

star_french_manicure

En jostain syystä oikein viihtynyt näissä kynsissä. Ne näytti paremmalta mun mielikuvissa. Mutta ei nämä nyt rumat olleet, musta on vaan tullut niin kriittinen omien kynsien suhteen. Mua on niin vaikea miellyttää.

star_french_manicure_2

Ja ilmoitanpa vielä tässä, että blogissa on luultavasti hiljaista vielä parisen viikkoa, koska mulla on nyt kovasti koulukiireitä ja -stressiä, enkä ole jaksanut/kerennyt lakata kuin yksivärisiä kynsiä jos niitäkään. Intoani kynsiin ja bloggaamiseen en ole kadottamassa mihinkään, mutta mulla on monta muuta asiaa, jotka pitäisi hoitaa ennen huvituksia. Ymmärrätte varmasti.

Saatan minä postailla vielä parit vanhat kynnet, jos siltä tuntuu, mutta palailen kunnolla tänne parin viikon jälkeen, kun mulla alkaa syysloma ja jakso vaihtuu koulussa. Blogissa nähdään lähitulevaisuudessa ainakin uusi yhteistyökumppani. ;) Mun takaraivoa on myös jälleen alkanut kutkuttaa ajatus pitkistä noitastiletoista, että ehkä tuun taas kaunistuttamaan ja kauhistuttamaan niillä.

Kirpakkaa syksyä!

Käytetyt lakat:

Alus- ja päällyslakat:
Essie First Base
Essence Quick Dry Top Coat
Essence Gel Nail Polish Top Coat

Värilakat:
Rimmel English Rose
Color Club Secret Rendezvous
Gina Tricot White
China Glaze Mega Bite
China Glaze Blonde Bombshell

***

A quick post about shooting star nails. So... here they are. They looked better in my head, and I guess they were okay but for some reason I just didn't feel very comfortable wearing them. I've become so critical about my own nails. Or maybe I'm just moody.

I finally found a new white polish which I used here. I've been hunting a new white for a while and I ended up buying two Gina Tricot's white polishes because I had seen bloggers praising and hoarding them. They seemed pretty good to me but I've got to say they are no match for Color Club's French Tip.

I'd also like to say that it has and is going to be quiet in my blog for a couple of weeks. School is busying and stressing me out so I don't have time of energy to do much to my nails. I'm not losing my interest in nails or blogging but I have to prioritize (for once in my life). I may post some of my old nails if I feel like it but I will start posting more actively after a couple of weeks or so when it gets easier for me. See you then! :)