lauantai 21. tammikuuta 2012

Raikkaat hedelmäkynnet

Tässä tulee nyt se postaus, jonka eilen lupasin. Päätin laittaa tekemäni lakkaukset siinä järjestyksessä kuin ne teinkin, joten tänään näyttäisi olevan hedelmäkynsien vuoro.


Päätin harjoitella konadoimista ja käyttää vihdoinkin tätä tilaamaani hedelmälaattaa, joten tein tavallisen ranskalaisen manikyyrin, jonka sitten koristelin. Hedelmät eivät kyllä oikein kuulu Suomen talveen, mutta ei se mitään. Minusta tämä manikyyri on tosi raikkaan näköinen. Tulee ihan nälkä tätä katsellessa.


Käytin pohjalakkana Rimmelin valkoista lakkaa, jota olen tainnut jo joskus aiemminkin mollata surkean peittävyyden takia. Vaaleana pohjalakkana se on kuitenkin hyvä. Näissä kynsissä sitä on kaksi kerrosta.
Manikyyrin valkoinen osa olisi ehkä ollut helpompaa tehdä teipin avulla. Sain rajat suoriksi, mutta reuna jäi joistakin kynsistä epätasaiseksi toisen lakkakerroksen jäljiltä.
Punaiset kuviot onnistuivat hyvin ja muut sitten huonommin. Punainen lähti kuitenkin päällyslakan mukaan.


Käyttämäni lakat:
Dependin päällyslakka
Mavalan aluslakka
Mavalan pikakuivattaja
Mavalan 49 White
Golden Rosen tummanvihreä
Lumenen 14 Tule luokseni
IsaDoran 67 Shocking Lilac
IsaDoran 76 Glorious Orange
IsaDoran 166 Coral
Technicin Siona Island
Rimmelin 436 White Bright

+ Konadin laatta m55

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.