sunnuntai 3. elokuuta 2014

Keisarinnan puutarha

Sain valita Born Pretty Storelta testiin pari tuotetta ja valitsin heidän kynsikoristevalikoimastaan hyrrällisen näyttäviä, metallisia 3D-koristeita sekä mustan kynsilakkakynän, josta kirjoittelen erikseen toisessa postauksessa. Mun ei kovin kauaa tarvinut päätä raapia, kun keksin minkälaisiin kynsiin saamiani koristeita käytän.

Keisarinnan puutarha

Tässä, hyvät naiset ja herrat, näette ensimmäisen water spotted -manikyyrini. Kuviot tein Dependin kultaisella nail art -lakalla ja ne onnistuivat vaihtelevalla menestyksellä, mutta mielestäni kaiken kaikkiaan oikein hyvin. Käytän varmaan tulevaisuudessakin tätä tekniikkaa, sillä tykkään efektistä paljon. Eikä tekeminen ollut yhtään niin monimutkaista kuin olin kuvitellut. Lakkaahan tekniikka jonkin verran syö, eikä homma ole ihan sieltä siisteimmästä päästä, mutta sormien teippaamisella säästyy pahimmalta sotkulta. Itse en siinä täpinöissäni joka sormea tosin muistanut teipata.

Kynsien pohjalla mulla on valkoinen lakka, jonka päällä on töpöteltynä neljää erisävyistä vihreää lakkaa. Tykkäsin paljon jo tuosta pelkästä vihreästä pohjasta. Kultakuviot oli kuitenkin mielestäni se kirsikka kakun päällä.

Koruhyrrä

Nimettömiin lakkasin pari kerrosta China Glazen Liquid Leatheria ja päällyslakan ja lopuksi kiinnitin koristeet. Ensimmäisellä kerralla käytin kiinnittämiseen päällyslakkaa, mutta koristeet lähtivät suihkussa irti (kumihanskoista huolimatta), joten siirryin vähän järeimpiin aseisiin: tippiliimaan. Se on sen verran tujua tököttiä, että jos sillä ei pysy, niin ei sitten millään. Lisäksi laitoin korujen päälle vielä ohuen kerroksen päällyslakkaa suojaamaan niitä. Nyt ne ovat pysyneet kynsillä kolme päivää, eikä niihin ole tullut mitään kulumisia. En ole varonut kynsiäni tavallista enempää, eivätkä korut ole olleet mitenkään mun tiellä. Saas nähdä, selviävätkö ne muuton yli.

Koruhyrrä_2

Näistä kynsistä tuli tuijottelukynnet. Vihreä on yksi lempiväreistäni ja olen ylipäänsä heikkona isoihin 3D-koristeisiin. En tosin ikinä meinaa raaskia käyttää niitä kuin jossain erityistilaisuuksissa. :D Mutta voihan ne onneksi aina ottaa talteen ja käyttää uudestaan.

Käytetyt lakat:

Essie: First Base
Color Club: French Tip
Golden Rose: Pretty Color 161
A england: Dragon
IsaDora: Magic Green
China Glaze: Entourage
China Glaze: Liquid Leather
Depend: 1061
Seche Vite

http://www.bornprettystore.com/
 Born Pretty Store tarjoaa tuotteista 10% alennusta koodilla WTFQ10.
Kaupassa on myös kesä-alet 10.8. saakka.
Mikäli yli 10 ihmistä käyttää koodiani, Born Pretty Store sponsoroi arvonnan lukijoilleni!

(3D-koristeet on saatu testiin blogin kautta. En hyödy oheisten linkkien klikkauksista.)
 

***

I got some gorgeous 3D accessories and a black nail art brush/pen for review from Born Pretty Store; an online store that holds a large variety of nail art products. In this post I'll be focusing on the 3D goodness only. ;)

I knew almost instantly what kind of nails I wanted to create with my new decor. Here you can see my first attempt for water spotted manicure. I think the design turned out pretty cool and I'm definitely going to try it again in the future. I've never bothered with the water spotted technique before because it seemed so complicated to me. But it turned out really easy once I found a suitable polish that spread well in the water.

I used white polish as the base colour and dabbed four different shades of green over it with a make up sponge, which alone looked pretty nice too.

I painted a couple of coats of China Glaze's Liquid Leather on my accent nails, added a top coat and then attached the 3D decor with some more top coat. Both accessories came off within the same day when I took a shower, regardless of the rubber gloves I was wearing. After that I decided to move on to something stronger: nail glue for nail extensions. And it worked great. I also applied a thin coat of clear polish over the accessories to protect them. Now I've had them on my nails for three days and there's no sign of damage on them.

I liked this manicure a lot. Green is one of my favourite colours and I love big 3D decor in general.

(Born Pretty Store offers a 10% discount of their products with the code WTFQ10. There's also a big summer sale in their store until Aug. 10th. If more than 10 people use my discount coupon, Born Pretty Store will sponsor a giveaway for my readers!
The 3D decoration wheel was sent for me for review. I do not benefit from clicking the links in this post.)

8 kommenttia:

  1. Nämä sun kynnet on kyllä ihan älyttömän upeat! :)

    VastaaPoista
  2. Bongasin nämä sun kynnet tuolta Roosan kynsikisasta ja rakastuin täysin! Piti oikein laittaa Roosalle sähköpostia ja kysyä, että onko näiden tekijällä blogia :D Onneksi oli! Kertakaikkisen upeat lakkaukset olet tehnyt, toivottavasti voitat kisan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon päivän piristyksestä. <3 Ihanaa, että löysit mun blogiin.

      Poista
  3. Todella upeat kynnet! Saanen matkia water spotted + töpöttelyä?

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.