maanantai 3. heinäkuuta 2017

Holopölykynnet ilman geelejä

Hei vaan kaikki! Sain kuun vaihteessa huokaista helpotuksesta, sillä sain haluamani opiskelupaikan. Jibii! Huomenna menen Ouluun katsomaan potentiaalisia asuntoja. Luultavasti joudun ainakin näin alkuun asumaan solussa. Toivottavasti sattuisi kivat kämppikset.

Tänään esittelen holopowder-kynnet, jotka olen kääntänyt holopölykynsiksi. Sain BornPrettyStorelta testiin hopeanväristä holopölyä, joka on nyt pinnalla. Tällaiset koristepölyt kuuluu hieroa kynnen pintaan esim. luomiväriaplikaattorilla, joka tässä BPS:n holopölyssäkin tulee mukana. Pölyä voi käyttää eriväristen lakkojen päällä, millä saa aikaan erivärisiä lopputuloksia.

holo_powder_nail_art_3

Holopöly tarvitsee tahmaisen pinnan, johon se kiinnittyy, ja tuote onkin suunnattu ensisijaisesti geelikynsille. Minä en työni vuoksi voi pitää geelejä, joten kokeilin tehdä holopölykynnet tavallisilla kynsilakoilla.

Lakkasin kokeilumielessä kaikille kynsille paitsi keskisormeen mustan pohjalakan. Odotin, että ensimmäinen kerros kuivuu kunnolla ja laitoin sen päälle Essencen aluslakan, koska se jää aavistuksen tahmaiseksi eikä se kuivu liian nopeasti. Hieroin holopölyä kynnelle pakkauksen mukana tulleella aplikaattorilla. Osaan kynsistä jäi joitain läpikuultavia kohtia, joten lisäsin vielä toisen aluslakka- ja holopölykerroksen.

holo_powder_nail_art

Lopputuloksesta tuli todella säihkyvä ja sateenkaarinen (nyt se on sana). Ehkä geelin päälle hangatessa pinnasta saisi vieläkin peilimäisemmän. Mutta nämä tavallisilla lakoillakin tehdyt kynnet olivat mielestäni kivat. Laitoin keskisormeen yhden kukkatarran, koska en osaa olla ilman koristeita.

born_pretty_holo_powder
Kuvassa holopölypurkki yhden käyttökerran jälkeen.

Holopöly oli mielenkiintoinen tuttavuus, mutta täytyy sanoa, että se ei ollut minun juttuni. En ole niin hullaantunut holoista, että jaksaisin näpertää niiden parissa pitkään - varsinkin kun minulla on hololakkoja, joista pidän enemmän ja jotka ovat helpompia. En myöskään ylipäätään tykkää tekniikoista, joista tulee pienintäkään sotkua. Alustalla siitä ongelmasta toki pääsee, mutta minulle lopputulos ei edelleenkään ole kaiken vaivan arvoinen. Suosittelen holopölyjä niille, jotka erityisesti pitävät holosta ja jaksavat näpertää sen parissa.

Käytetyt lakat:
Cool Nails (nimetön musta)
alus- ja päällyslakka

http://www.bornprettystore.com/
 Olen saanut holopölyn testiin BornPrettyStorelta. Se löytyy nail art -osiosta. BornPrettyStore tarjoaa tuotteistaan 10% alennusta koodilla WTFQ10. Jos alekoodiani käytetään kymmenen kertaa, BPS sponsoroi arvonnan blogissani. En hyödy postauksen linkkien avaamisesta.

10 kommenttia:

  1. Parhaan tuloksen saa levittämällä sormella ja kiillottaa puhtaalla sormella. Mitä päällyslakkaa käytit? Hyvä toi sun BP-koodi: WTF 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijjaa, tuollaista en ole kuullutkaan. Pitää joskus kokeilla. Käytin päällyslakkana Essencen The Gel nail polish -päällyslakkaa eli sitä tavallista kirkasta. (Yleensä käytän pikakuivattavaa päällyslakkaa, mutta se sattui olemaan loppu.) Itse holopölyn kiinnitykseen käytin siis Essencen aluslakkaa.
      Ainakin tuo koodi on mieleenpainuva. :D Et oo ainut, jota se on huvittanut.

      Poista
  2. Sulla on ehkä täydellisimmän malliset kynnet ikinä, en vaan lakkaa ihastelemasta niitä <3
    En ole vielä uskaltautunut kokeilemaan näitä jauheita, vaikka jokunen niitä onkin laatikoissa. Luultavasti aloitan IsaDorasta sitten kun rohkaistun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, kiitos. Sullakin on kauniit kynnet.
      Aloittamisessa on aina se oma vaikeutensa. :D Enpä oo kyllä muutenkaan hirveästi nähnyt näitä jauheita suomalaisissa blogeissa.

      Poista
  3. Kaunis lakkaus. En minäkään ole kokenut tarpeelliseksi hankkia näitä jauheita. Sain juuri kynsilleni Harp on itin ensimmäistä kertaa, ja olen metsästänyt aurinkoa silmät sydäminä. On se hiano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Kyllä kynsilakat on paljon helpompia ja varsinkin Color Clubin holot on ihania ja toimii vieläpä leimauksessa.

      Poista
  4. I like this powder on any base color, I have it too any I find it fantastic!

    VastaaPoista
  5. Itsekin kokeilin vastaavaa, enkä kyllä kamalasti innostunut...Kivat kynnet kuitenkin :) Sopiiko kysyä mitä pääsit opiskelemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut ihan munkaan juttu nämä jauheet, sopii varmaan paremmin geeleille. Pääsin opiskeleen medianomiksi.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.