sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Raamikynnet

Tässä on mun ensimmäiset raamikynnet (vai miksi näitä suomeksi kutsutaan?) ja täytyy sanoa, että ihastuin tähän tekniikkaan niin että oksat pois. Nämä on jotenkin tosi oudot ja vekkulit ja tyylikkäät.

Kynnet sai alkunsa Even kynsikisasta, jossa piti inspiroitua hänen lempi- tai inhokkilakkauksistaan. Minä hain innoitusta Näistä kynsistä. Mun kynsien värimaailma ja perusidea on hyvin samankaltainen kuin Evellä, mutta lopputulos on kuitenkin omannäköiseni.

framed_nails

Kynsien pohjalla on noin sata kerrosta läpikuultavaa jellylakkaa, koska halusin häivyttää smile linen niin ettei se pistä silmään. Tummansiniset raamit maalasin O.P.I:n Incognito in Sausalitolla, joka on oikeastaan melkein musta, ja pienellä siveltimellä. Oranssinpunainen on akryylimaalia, koska mulla ei kynsien tekohetkellä ollut punaisia lakkoja matkassa (kääk!).

Koristelin kynnet niiteillä, paljeteilla, hilehippusilla, teipillä ja vähän kaikella. Koristeiden määrä jakautui tasaisesti oikeaan käteen, koska nälkä kasvaa syödessä. Uskottelen itselleni, että ei sitä huomaa kuin korkeintaan painoerona.

Jokos te ootte kokeilleet raamikynsiä?

***

Here are my first framed nails and I must say I'm crazy about them. They are so weird and fun and edgy! I made the nails for Eve's nail art competition where we had to draw inspiration from one of her favourite or least favourite manicures she had picked out in a previous post. I was inspired by This manicure. The idea and the colours are very similar to Eve's nails but the execution is more my style.

I used about hundred coats of sheer nude polish as a base to fade out the smile lines. I painted the dark blue (almost black) frames with O.P.I's Incognito in Sausalito and a small detail brush. The orange-red is acrylic paint because I didn't have any red polishes with me at the time I made this manicure. I know, I was shocked, too.

I decorated the nails with rivets, sequins, holo glitter, tape and pretty much everything. I got a bit carried away and ended up with much more bling on my right hand than the left. Oopsie!

Have you tried framed nails yet?

tiistai 13. lokakuuta 2015

Syksy

Syksyssä on jotain surumielistä. Siinä on sellaista hiljaista, odottavaa kaihoa, johon tekisi mieli käpertyä. En osaa selittää sitä, mutta se tunne on parasta syksyssä. Ehkä se on sitä kuuluisaa suomalaista melankoliaa.

china_glaze_glitter_goblin_2

Halusin jotain vuodenaikaan sopivaa, joten lakkasin kynsille Color Clubin Earthy Angelin ja China Glazen Glitter Goblinin. Earthy Angel on hieman punertavansävyinen vaaleanruskea creme ja se peitti kahdella kerroksella. Mulla tulee maitokahvi mieleen tästä lakasta.

Glitter Goblin taas on ruosteenruskea hilelakka, jossa on paljon hopeaista hologrammihilettä. Se peittää 2-3 kerroksella. Oon harkinnut ostavani toisen putelin varastoon, koska tykkään tästä niin älyttömästi.

Olin näillä samoilla kynsillä varmaan kaksi viikkoa (en ole ylpeä), kun en vaan kerennyt/jaksanut vaihtaa niitä kiireiden keskellä. Mutta nyt mulla on onneksi syysloma ja aikaa näperrellä! Laitoin muuten blogini myös Facbookkiin ja mua voi seurata myös Bloglovinissa.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Zoya Yuna swatch

Kynsilakka-addikti ei mene ihmisten ilmoille ilman kynsilakkaa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa. Kynsihöperöitynyt on lakatta alaston, minkä kaikki varmasti huomaavat ja tuijottavat paheksuen. Sen häpeän olen itse kokenut.

zoya_yuna_swatch

Näiden tunteiden pakottamana roiskaisin kynsilleni Zoyan Yunan juuri ennen trehvejä kaverin kanssa. Olin jonkin ihmeen itseluottamuspuuskan vallassa ilmoittanut kaverille, että voin tulla ensin heille ja lähdetään sitten yhdessä kiertelemään kauppoja, vaikka on jo yleistä tietoa, että mun ajanhallintataidot on taaperon tasolla. Oon niin sanotusti aikapositiivinen eli jaksan sokeasti uskoa aikaan ja sen riittämiseen, vaikka se aina lopussa pettää minut. (Nytkin mun pitäisi olla hoitamassa niitä koulukiireitä, joista viime postauksessa valitin, mutta uskottelen itselleni, että voin päivittää blogin samalla, kun tankkaan itseeni aivoille välttämätöntä energiaa ja lipitän litran teetä.)

Niinhän siinä sitten kävi, että olin auttamatta myöhässä ja kaveri päätyi tulemaan mun luo katsomaan, kun lakkaan kynsiäni kylmän viileästi. Ehkä hän kynsi-ihmisenä ymmärsi. Tai oli osannut vanhasta tottumuksesta varautua. Mutta eikös sitä sanota, että parempi myöhään ja hyvännäköisenä kuin ajoissa ja lakattomana? Sanotaan.

Ostosreissu meni muuten nappiin ja rahaakin tuli törsättyä. Ostimme koiranruokaa, kaakaota ja maailman suurimmat jäätelötötteröt.

P.S. Zoyan Yuna on täydellisyyttä.

***

A nail polish addict goes out without nail polish only in an extreme emergency. A nail polish junkie is naked without nail polish and everyone is going to notice it and stare at her disapprovingly. I've gone through that shame.

With these feelings I threw Zoya's Yuna on my nails just before going out with my friend. Overcome by a sudden self-confidence I had announced her that I would be coming over to her place and then we could move on together, even though it's common knowledge that I'm at a toddler's level when it comes to time management. I identify myself as a time-positive person. I have blind faith in time and its sufficiency even though it always betrays me in the end. (Right now I should be dealing with a mountain of homework and I convince myself that I have time to update my blog while stuffing myself with necessary sustenance and a litre of tea.)

And to nobody's surprise I was beyond late and my friend had to come and pick me up and witness me finishing my manicure without a care in the world. She shares my passion with nail polish so I hope she understands. Or maybe she's already used to me being me. But don't they say it's better to arrive late and looking good than in time without polish? They do, trust me.

Our shopping trip was a success and we did burn quite a sum of money in dog food, cocoa and the biggest ice cream cones in existence.

P.S. Zoya's Yuna is pure perfection.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Tähdenlento + ilmoitusasiaa

Pikapikapostaus tähdenlentokynsistä. Tein vinoranskiksen valkoisella ja liilalla ja koristelin sen kullalla ja pienillä tähtiniiteillä. Käytin Gina Tricotin valkoista, jota mun tuli hamstrattua paniikissa kaksi pulloa, kun vihdoin löysin jostain uuden hyväksi kehutun valkoisen lakan. Ihan hyvän oloisia olivat, juu, mutta Color Clubin French Tip vie niistä kyllä voiton mennen, tullen ja palatessa.

star_french_manicure

En jostain syystä oikein viihtynyt näissä kynsissä. Ne näytti paremmalta mun mielikuvissa. Mutta ei nämä nyt rumat olleet, musta on vaan tullut niin kriittinen omien kynsien suhteen. Mua on niin vaikea miellyttää.

star_french_manicure_2

Ja ilmoitanpa vielä tässä, että blogissa on luultavasti hiljaista vielä parisen viikkoa, koska mulla on nyt kovasti koulukiireitä ja -stressiä, enkä ole jaksanut/kerennyt lakata kuin yksivärisiä kynsiä jos niitäkään. Intoani kynsiin ja bloggaamiseen en ole kadottamassa mihinkään, mutta mulla on monta muuta asiaa, jotka pitäisi hoitaa ennen huvituksia. Ymmärrätte varmasti.

Saatan minä postailla vielä parit vanhat kynnet, jos siltä tuntuu, mutta palailen kunnolla tänne parin viikon jälkeen, kun mulla alkaa syysloma ja jakso vaihtuu koulussa. Blogissa nähdään lähitulevaisuudessa ainakin uusi yhteistyökumppani. ;) Mun takaraivoa on myös jälleen alkanut kutkuttaa ajatus pitkistä noitastiletoista, että ehkä tuun taas kaunistuttamaan ja kauhistuttamaan niillä.

Kirpakkaa syksyä!

Käytetyt lakat:

Alus- ja päällyslakat:
Essie First Base
Essence Quick Dry Top Coat
Essence Gel Nail Polish Top Coat

Värilakat:
Rimmel English Rose
Color Club Secret Rendezvous
Gina Tricot White
China Glaze Mega Bite
China Glaze Blonde Bombshell

***

A quick post about shooting star nails. So... here they are. They looked better in my head, and I guess they were okay but for some reason I just didn't feel very comfortable wearing them. I've become so critical about my own nails. Or maybe I'm just moody.

I finally found a new white polish which I used here. I've been hunting a new white for a while and I ended up buying two Gina Tricot's white polishes because I had seen bloggers praising and hoarding them. They seemed pretty good to me but I've got to say they are no match for Color Club's French Tip.

I'd also like to say that it has and is going to be quiet in my blog for a couple of weeks. School is busying and stressing me out so I don't have time of energy to do much to my nails. I'm not losing my interest in nails or blogging but I have to prioritize (for once in my life). I may post some of my old nails if I feel like it but I will start posting more actively after a couple of weeks or so when it gets easier for me. See you then! :)

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Metsään mennyt hileliukuväri

Yritin matkia Chalkboard Nailsin kauniita mustakärkisiä kimallekynsiä, mutta metsään mentiin rytinällä.

Käytin China Glazen vaaleanpunaista hilehässäkkää Material Girliä, joka oli pahasti jankkiintunutta ja mitä enemmän lakkasin sen kiinteämmäksi se muuttui. En muista, että olisin ikinä edes käyttänyt sitä, mutta vajumasta päätellen sitä oli käytetty ehkä kerran tai korkeintaan kahdesti. Saatoin ostaa sen joskus kirpparilta. En enää muista kaikkien mun lakkojen elämäkertoja. Material Girl kuitenkin peitti yhdellä kerroksella ja kuivui niin älyttömän nopeasti, etten edes kerennyt saada sitä kunnolla siveltimestä kynnelle.


Tuputtelin kynnen kärkeen mustaa ja leimasin kynsille ristikkokuvion Born Prettyn BP-L003 -laatasta*. Leimat onnistui ihan suhteellisen hyvin, vaikka tällä kertaa laatta ei toiminut niin ihanteellisesti. Kuvio oli meinaan niin matala, että skrapaa ei saanut painaa laattaa vasten yhtään tai kuvioonkaan ei jäänyt mitään jäljelle. Mutta kyllä kuvio loppujen lopuksi toimi, kun oli vaan tarpeeksi helläkätinen.

Laitoin kynsille pari paksua päällyslakkakerrosta ja pinta oli edelleen muhkurainen ja sen lisäksi kynsistä tuli paksut. Täydellistä. Peittävät hilelakat ei tunnetusti pysy kynsillä kovin hyvin, joten tämäkin alkoi lohkeilla kärjistä hyvin vikkelästi. Tai ehkä se oli vaan jonkun kosmisen kynsijumalattaren kannanotto.

Ehkä tämä yritys ei olisi ollut niin tuhoon tuomittu, jos olisin tehnyt toisin päin ja lakannut ensin mustalla ja tuputellut siihen päälle hilelakkaa. Mutta joo, on sitä kamalampiakin kynsiä tullut tehtyä.

*saatu blogin kautta

***

I tried to copyt Chalkboard Nails' beautiful gradient nails but it turned out to be a disaster.

I used China Glazes pink glitterbomb Material Girl which had turned into thick, glue-like substance and the more I used it the more solid it became. I don't remember ever wearing it but judging from the look of it, it had been used once or maybe twice. I may have bought it from a blog sale. I can't remember the biography of my every polish anymore. Material Girl was opaque in just one coat and it dried so insanely fast that I didn't even have time to get it on properly.

I dabbed black polish on the tip and stamped over it with Born Pretty's BP-L003 image plate*. The stamps were okay but the image plate didn't work that perfectly this time. The image was so shallow that when I was removing the excess polish I couldn't add any pressure on the scraper or it would have wiped the polish off of the image, too. But as long as you were gentle enough you could work with it.

I applied two thick layers of top coat and my nails were still lumpy and also thick. Perfect. Opaque glitter polishes often times don't stay that long and this polish was no exception. The polish started chipping off in big chunks. Maybe it was a statement from some cosmic nail goddess.

Perhaps my attempt to glitter gradient wouldn't have been as doomed if I had done it the other way around and painted my nails with black and then dabbed glitter over it. I should try it that way but I want to stay away from glitter for a while.

*got for review