perjantai 16. maaliskuuta 2012

Ostoksia ♥

Äiti lupasi minun tilailla haluamiani kynsijuttuja synttäreiden kunniaksi ja minähän päätin pistää haisemaan. *hohoho* Paketit tulivat jo muutama päivä sitten, mutta en laittanut niistä vielä kuvia, koska mukana oli myös synttärilahja kaverilleni. No juu, mutta jaaritukset sikseen ja asiaan.

 Bogie, Midnight Mission, Emerald Fitzgerald

Tilasin Ihanat kynnet -verkkokaupasta kolme China Glazen Vintage Vixen -kokoelman lakkaa. Lakat olivat alennuksessa ja maksoivat siis vain 6.50 kappalle. Eihän tällaista tarjousta voinut vastustaa. (Öh, nyt en sitten hamstraa mitään lakkoja pitkään aikaan. Oikeesti...) Kun avasin pakettia, ihmettelin vähän, miten se haisee kynsilakalle. Vaikka paketti oli muuten huolellisesti pakattu, kävi ilmi, että kaverilleni tilaaman lakan korkki ei ollut kunnolla kiinni ja se oli valskannut. En sitten kuitenkaan valittanut siitä, koska ei se mielestäni ollut mikään suuri vahinko. Siistin korkkia ja pullon suuta kynsilakanpoistoaineella, eikä itse lakka vaikuttanut mitenkään kärsineen ja pullo oli kuitenkin yhä täynnä. Vähän kyllä kummastuttaa, että miten se korkki on edes voinut jäädä raolleen. Mutta olin siis kuitenkin ihan tyytyväinen lakkoihin.


Tilasin samaisesta kaupasta myös ihania kynsitarroja. Ei näitäkään voinut vastustaa! Yksi arkki tästä vielä puuttuu, koska se oli loppunut varastosta ja lähetetään minulle myöhemmin. Annoin päälimmäisen vasemmalla olevan arkin kaverilleni. Tilauksen mukana oli myös pikku yllärilahja eli tuo hyrrällinen vaaleansinisiä erikokoisia strasseja. Eivätkös olekin kertakaikkisen ihania? Ja sininen on vielä minun lempiväri.


Sitten tilasin Cesarsshopista vielä paljonkehutun Cesarsin pikakuivattavan sekä myös kauan etsimäni värittömän mattalakan. Olen lukenut useammasta mattalakasta huonoja kokemuksia, joten jännitän nyt, että minkähänlaisen tuloksen tällä saa.
Kokeiluja odotellessa... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.