perjantai 17. elokuuta 2012

Ostoksia ja arvosteluja kosmetiikkaosastoista

Pääsin pitkästä aikaa Seppälään shoppailemaan kynsilakkoja. Käyn siis Ylivieskan Seppälässä, ja siellä on ihan mukava valikoima halpoja lakkoja ja kynsitarroja. Kynsiosasto on kuitenkin tosi ahdas ja saa koko ajan varoa, ettei vahingossa laukun kulmalla sohaise jotain lattialle. Lakat on myös huonosti esillä, sillä suurin osa lakoista on sekaisessa järjestyksessä muovilaatikoissa, niin että niistä ei näe kuin korkit, ja lakat pitää yksitellen nostella ylös jos haluaa nähdä sen värinkin. Lisäksi hyllyt ovat pölyisiä ja alimmat tasot niin matalalla, että joutuu kyykistelemään, jos haluaa nähdä mitä siellä on. *huoh* Mutta Seppälässä on kyllä sen verran kivoja ja halpoja lakkoja, että penkominen ja kyykisteleminen on sen arvoista.
Tällä kertaa mukaan lähti Models Ownin Kaleidoscope -kokoelman Sun Kissed, Dream Stream ja Blooming Pink. En ole vielä kokeillut mitään näistä kynsille, joten en osaa sanoa muuta kuin, että lakat ovat kauniita ja shimmerisiä. Nämä toivat kivasti väriä mun hyllyyn.

Lakat auringonvalossa

Sun Kissed on kaunis heleän keltainen lakka. Tämä on hyvä lisä mun kokoelmiin, koska mulla oli ennestään vain kaksi keltaista lakkaa, enkä oikein tykkää kummankaan sävystä.
Blooming Pink näytti kaupassa lähes punaiselta, mutta kotona kun rupesin sitä kunnolla katsomaan, niin huomasin, että se onkin aniliininpunainen. Ja mulla on jo ennestään kaksi melkein samanlaista aniliininpunaista lakkaa, joita en juuri koskaan käytä. No, äiti tykkää tämän värisistä lakoista, joten pitää yrittää kuluttaa tätä äitin varpaisiin.
Dream Streamiä taas en malta päästä kokeilemaan. Aivan ihana sininen! Tykkään myös nimestä tosi paljon.

Ostin Seppälästä myös Wild & Mildin syvänpunaisen Poison -lakan ja jonkun violetin lakan.


Luulen, että violetti lakka on merkiltään Golden Rose, koska mulla on yksi Golden Rosen lakkapurkki, joka on ulkonäöltään hyvin samannäköinen kuin tämä. Jos tämäkin on siis Golden Roselta, niin mulla on kolme sen merkin lakkaa, ja kaikki purkit näyttää eriltä. En siis tajua, onko tuo Metallic kokoelman nimi vai mikä... Hämmentävää.
Huomasin vasta kotona, että punainen lakka oli ilmeisesti kaupassa päässyt vuotamaan ja sotkenut vähän pulloa. Ihan hyvältä lakka kyllä muuten vaikutti. Jostain syystä Poison on mun mielestä siisti nimi tälle lakalle, vaikka 'myrkky' ei annakaan kovin kivaa mielikuvaa, kun sitä levittää kynsille.

Kävin lopuksi vielä Kärkkäisen kynsilakkaosastolla. Löysin mitä halusin, nimittäin kynsilakan ohentajan. Tämä on 10 ml  pullo Mavalalta, ja se maksoi vähän päälle seitsemän euroa. Onko teillä kokemuksia tästä? Kynsilakkoja en ruvennut penkomaan, koska
1) kaikki Kärkkäisen kynsilakkamerkit ovat mielestäni aika hintavia (mm. Isadora, Mavala) tai en muuten vain pidä niistä (Mavala, Technic)
2) kynsilakat on ripoteltu merkeittäin ympäri kosmetiikkaosastoa, joten pitää aina mennä läpi kaikki hyllyt
3) hyllyissä on tosi ikävät kirkkaan siniset päänsärkyvalot
4) Kärkkäisen kosmetiikkaosaston tienoilla on aina tukalan kuuma. En tiedä onko paikassa vain surkea ilmastointi vai johtuuko se siitä, että lamppuosasto on melkein vieressä ja kaikki päällä olevat lamput lämmittävät ilmaa.

Sellanen juttu vielä näiden mun kritisointien perään, että en nyt koulujen alettua kerkeä postata ja tehdä kynsiä samaan tahtiin kuin kesälomalla, joten jos musta ei yli viikkoon kuulu mitään, niin oon hukkunut läksypinojen alle. Mulla on tässä jaksossa koulua joka päivä kahdeksasta kolmeen ja joinakin iltapäivinä teoriatunteja ja ajotunteja (oon siis hommaamassa ajokorttia) ja pitäisi kiireen vilkaa ruveta pänttäämään syksyn kirjotuksiin. Musta alkaa tuntua, että feilaan vielä kaiken. Oisko ehkä kannattanut lukea kesälomalla?

11 kommenttia:

  1. Mullakin alkanu autokoulu, sen lisäksi joku kurssi mikä pitää käyä ffuuu -- ja noi models ownit kyllä houkuttelee, pakko käydä tänään seppälässä :D jos niitä vielä on... meillä on pieni seppälä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne autokoulun teoriatunnit on niin väsyttäviä. Pitää istua kolme tuntia yhteen kyytiin ja yrittää jaksaa painaa asioita mieleen. Ja mää kun en kovin kauaa jaksais pitää takamusta tuolissa ilman jalottelua. Vaikka autolla ajaminen mua hirvittää enemmän. Pelkään, että ajan heti jonkun mummelin päälle.
      Eiköhän niitä lakkoja vielä oo. Ei Ylivieskan Seppäläkään kauhean iso oo (tai no en osaa oikeen verrata, kun muistan käyneeni vaan yhdessä toisessa Seppälässä), mutta Kaleidoscopen lakkoja oli täällä vielä reilusti jäljellä.

      Poista
    2. Mä oon aika innokas oppimaan, niin mua vaan väsyttää poikien mopopätemiset tunnilla - että silleen karkaa aiheesta. Opettaja ja ilmapiirikin on niin hyvä :DD Mutta tosissaan joo, ne ajotunnit... mä ajattelin ite ajaa niinkuin vanha mummeli koko loppuikäni XD Eipä tullu käytyä Seppälässä, noh sitten kun ehtii! :)

      Poista
  2. Olen kovin samaa mieltä varsinkin Seppälän lakkahyllyistä. Tosin ei ne kyllä muuallakaan ole paljon sen kummempia. Itsekään en Kärkkäiseltä ole lakkoja ostanut vähän samoista syistä. Tosin jos sinne joskus tulisi Laylan magneettilakkojen sijaan hologrammilakkoja taitaisin sortua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Ylivieskan Seppälän lakkaosastossa on kyllä se hyvä puoli, kun kaikki lakat on samassa paikassa. Olikohan se Kokkolan Seppälä, jossa kaikki lakat oli ripoteltu hyllyihin ympäri kauppaa.
      Mää en oo itse asiassa pitkään aikaan kolunnut Kärkkäisen lakkoja läpi juurikin noiden tekstissä mainitsemieni syiden takia tai sitten on aina muuten vaan ollut niin kiire, ettei ole kerennyt. Ja kaikki ihanat lakat, jotka sieltä satun löytämään, on niin kalliita, etten kuitenkaan raaski ostaa niitä.

      Poista
  3. Mä uskon, että toi liila on Golden rose.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kummallista, kun kaikki Golden Rosen lakat on erilaisissa purkeissa. Se vaivaa mua suuresti, eikä näytä hyvältä mun lakkahyllyssä. :D

      Poista
  5. Mä oon vaan olettanu, että toi on golden Rose, enkä oo ees tajunnu, että siinähän lukee Classics. =O
    Lahdessa Kärkkäisellä oli koko Isadoran meikkihylly kynsilakkoineen -30% tossa keväällä/alkukesästä. Oletin, että myisivät loppuun ne. Nyt en oo vähään aikaan käynytkään kurkkimassa tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tajua näitten lakkojen logiikkaa.
      Tulispa täälläkin Isadorat alennukseen, kun ne on yksiä mun lempilakoista. En kyllä oo pitkään aikaan käyny (Ylivieskan) Kärkkäisellä katsomassa lakkojen tilannetta.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.