torstai 1. joulukuuta 2011

Uusi kynsilakka, arvontoja, kuulumisia

Rupesin tänään taas vaihteeksi lakkaamaan kynsiä ja huomasin, että valkoinen lakka on melkein loppu ja näyttäisi muutenkin menevän kohta vanhaksi, joten pyysin äitiä tuomaan minulle kaupasta uuden. Äiti toi sitten tällaisen ihanan helmen valkoisen make it:n lakan.


Lakka on nimeltään Sweet Sugar eli suomennettuna Makea/Ihana sokeri. Peittävyydestä en oikein osaa sanoa, koska kerkesin ensin lakata kynnet vanhalla valkoisella lakalla ja levitin sitten myöhemmin uutta lakkaa suoraan siihen päälle. Tässä lakassa on mielestäni tosi kaunis hohto. Sitä oli tosin hieman hankala saada näkymään valokuvissa. Pitänee kokeilla useampaakin tämän merkkistä lakkaa, nämä ainakin vaikuttavat tosi hyviltä.

Sitten sellaista ilmoitusasiaa, että Nailway to Heaven -blogissa on arvonta meneillään ja siinä on aivan ihana palkinto, jonka blogin pitäjä on kustantanut kokonaan itse. Kaikki tuotteet ovat kuulemma myös käyttämättömiä. Tässä vielä kuva:
Hieno palkinto, eikö? ;)

Myös Masaw Nails -blogissa on arvonta, jossa on kiva palkinto. Laitan siitäkin kuvan.
Eli käykääpäs osallistumassa tähänkin.

Voisin kirjoittaa tähän loppukevennykseksi vielä "vähän" kuulumisia.

Eli meillä oli tänään koulussa "ryhmäytymispäivä", jonka tarkoituksena oli oppia tuntemaan koulukaverit paremmin. Molemmat lukion kakkosluokat lähtivät siis muutamaksi tunniksi eräälle vuokrattavissa olevalle mökille, joka sijaitsee järven rannalla metsässä. Mökistä tulee ehkä mieleen sellainen pieni koppero, mutta tämä mökki on tarkoitettu nimenomaan sellaisille isommille ryhmille. Meillä oli siellä myös rippileiri.
   Ensin leikimme pihalla älyhippaa (xD), mikä oli loppujenlopuksi ihan ok, vaikka en siitä pelistä hirveästi tykkääkään. Tuuli oli tosin aika kylmä.
   Sitten meistä muodostettiin viiden hengen "perheitä" eli nostettiin jostain korista pieniä lappusia joihin oli kirjoitettu joku älytön sukunimi, joka meidän piti sitten esittää pantomiimina muille oppilaille ja etsiä sillä tavalla se oma perhe. Satuin samaan perheeseen veljeni kanssa. :D Jokaiselle perheelle annettiin myös orpo vauva, josta piti pitää huolta. Mikä tarkoitti siis vesi-ilmapalloa, joka ei saanut mennä rikki. Meidän Jormamme pysyi ehjänä ihan loppuun saakka, kunnes minä kadotin sen. xD
   Sisällä leikimme peliä, jossa piti etsiä mökkiin kätkettyjä numeroita ja suorittaa niissä olevia tehtäviä, kuten vatsalihasliikkeitä, ryhmän jäsenten hampaiden laskemista, omia balettiliikkeitä ja laulamista. Tämä peli oli alussa tosi hauska ja jännittävä, mutta innostus alkoi loppua kohden hieman hiipua, koska numeroita oli niin paljon ja osa niin vaikessa piiloissa, ettei kaikkia edes löytynyt. Sen parin tunnin kyykkimisen, kumartelun, hyppimisen ja portaiden ramppaamisen jälkeen jalkoja alkoi jo pakottaa. Eräästä sängystä muuten löytyi kuollut hiiri. o_o
   Lopuksi saatiin pullakahvit ja esitettiin sketsejä. :) Oho, tulipas aikamoinen kirjoitelma. Nostan hattua sille, joka jaksoi lukea sen loppuun.

   Nyt pitääkin tästä rientää, että löydän siistit vaatteet koulun huomisiin yhden oppilaan ja yhden tunnin ylioppilasjuhliin. Niin, taaskaan minulla ei ole mitään päällepantavaa! Ja itku, pitää herätä aamulla aikaisin, ettei tule kauhea kiire. Sanoisin, että pitää herätä "laittautumaan", mutta minä en tosiaan osaa yhtään meikata tai laittaa hiuksia mitenkään hienosti. Osaamiseni rajoittuu hiusten harjaamiseen ja ripsivärin ja kevyen meikkivoiteen laittamiseen. Myönnän, muodistakaan en tiedä hölkäsen pöläystä. Kauneuden osalta osaan lakata vain kynsiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.