lauantai 31. maaliskuuta 2012

Sinisiä perhosensiipiä

Mun on jo pitkään tehny mieli tehä perhoskynnet ja nyt mulla oli aikaa ne vihdoinkin toteuttaa.


   Osallistuin näillä tosiaan Sannataran kynsikilpailuun, siksi lappu. Voitonmahdollisuuden ovat aika heiveröiset, mutta aina pitää yrittää. Voitosta taistellaan kynsin ja hampain! Tai no, ainakin kynsin.
   Tämä lakkaus oli hankalaa kuvattavaa, koska mun kynnet on aika kaarevat, joten siivet ei eestä päin katsottuna oikeen näyttäneet siiviltä ja yksityiskohdat jäi kynnen sivuille piiloon. Peukusta näkee vähän siiven reunaa. Teen kuviot aina niin, että ne näyttää olevan kuvissa väärinpäin (paitsi peukku). Mutta tykkään silti tehdä kuvat niin, että ne on kuitenkin minulle oikeinpäin. Entäs te, maalaatteko te kuvat samappäin vai erippäin kun minä?
   Mutta siis, itse tykkään näistä kynsistä tosi paljon. Tähän lakkaukseen sattui valikoitumaan lempilakkani, eli Color Clubin Take Me to Chateau, Sally Hansenin Calypso Blue, Golden Rosen 184 (tummansininen) ja Color Clubin After Hours. Oih! ♥ Nimettömään laitoin yhden ihanatkynnet.fi -nettikaupasta tilatuista kauniista perhostarroista.
   Nää kynnet oli loppujenlopuksi aika helppo tehdä, ne tarvi vaan useamman vaiheen. Ensin piirsin siiven ääriviivat siveltimellä ja sinisellä lakalla. Tässä vaiheessa ei vielä oo niin tarkkaa meneekö viivat just täydellisesti. Kun ääriviivat oli valmiit niin lakkasin siiven kokonaan sinisellä ja annoin kuivua. Sen jälkeen tuputtelin kynnen sisäsyrjälle meikkisienellä vähän tummansinistä lakkaa. Käytin teippiä apuna, etten sotkenut muuta kynttä. Seuraavaksi rajasin kynnet yksityiskohtaisemmin mustalla ja maalasin siiventyvestä lähteviä ohuita viiruja. Ohuimpiin viivoihin käytin tussia apuna. Lopuksi tein dotting toolilla hopeisia pisteitä siiven kärkeen ja tyveen, lisäsin yhden strassin ja laitoin päällyslakan päälle.
   Että ei sen kummempaa tällä kertaa. Tämä likka painuu nyt iltapesulle ja pehkuihin jatkamaan viime yön neljän tunnin yöunia. Nighty night, rakkaat lukijat.

6 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet! :)

    Täällä olisi sinulle tunnustus: http://delightbynails.blogspot.com/2012/04/liebster-blog-tunnustus.html

    VastaaPoista
  2. Uijuijui, ihanat kynnet! =)
    tosi kiva blogi mmuutenkin, jään seuraamaan :)
    http://my-little-addictions.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Kiitos. Käyn kurkkaamassa sinunkin blogia. :)

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.