maanantai 3. syyskuuta 2012

Uusia ihanuuksia!

Olen istunut koko päivän lunssassa kotona, joten mulla on hyvästi aikaa kirjoittaa postaus Nailsuppliesille tekemästäni tilauksesta. Tilasin siis ekaa kertaa ulkomailta kynsilakkoja. Oli niin vaikea valita vain 9 lakkaa niistä kaikista ihanuuksista, jotka mun himotuslistalta löytyy. Lopulta valitsin kuitenkin ne hienoimmista hienoimmat + sellaisia lakkoja, joille mulla on eniten tarvetta. Mulla ei juuri nyt aivot oikein toimi, enkä jaksa muistaa kauanko paketin saapumisessa kesti. Vähän päälle viikko, luulisin. Toimitus oli siis nopeampaa kuin olin odottanut, ja lakat oli pakattu hyvin ja siististi.

732 Short & Sassy, 733 Let's Groove, 734 Stella, 735 Skate Night, 738 Thunderbird

Ensin lakkoja China Glazen Retro Diva kokoelmasta. Yleisellä tasolla en edes tykkää punaisesta tai violetista, mutta silti tämä on mun lempikokoelma CG:ltä, ainakin mitä oon swatch-kuvista katsellut. Minä niin tykkään tällaisista shimmerisistä, tummahkoista, syvänvärisistä lakoista.
Swatch-kiekkoja en järkytykseksenne omista, joten en ole päässyt testaamaan näitä lakkoja mihinkään. Pulloissa ne näyttävät hyvin samanlaisilta, mutta lähempää tarkasteltuna niistä huomaa eroja.
Kaikki lakat ovat tummahkoja ja shimmerisiä. Let's Groove ja Stella ovat violetteja. Jos niitä vertaa, niin Stella on aavistuksen aniliiniin nojaava violetti. Short & Sassy, Skate Night ja Thunderbird ovat syvänpunaisia lakkoja, joista Thunderbird on selvästi kaikista kirkkain ja puhtain punainen ja Short & Sassy tummin. Skate Night on sävyltään hieman aniliiniin taittava marjainen punainen. Haluan niin päästä kokeilemaan näitä.

CG - 1167 Want My Bawdy, CC - 916 Earthy Angel, CC - 955 Blushing Rose, O - Lemonade

Tilasin myös CG:n Bohemian -kokoelmasta yhden lakan (Want My Bawdy), etteivät ne vain pääse loppumaan ennen kuin saan omani. Haluaisin samasta kokoelmasta vielä sen vihreän, turkoosin ja vaaleanpunaiseen sävähtävän kullanruskean lakan, mutta ne eivät mahtuneet tähän tilaukseen. Want My Bawdy on tummansininen shimmerinen lakka.
Vaaleanpunainen creme mulla taas on ollut hankintalistan ykkösenä jo ties kuinka kauan. Se on niin peruslakka, että sitä tulee monien lakkausten yhteydessä tarvittua, ja nyt mulla vihdoinkin on sellainen. Kokeilin lakkaa yhteen kynteen ja se on mielestäni ihan ok. Vähän "liru" ja tarvitsee kolme kerrosta peittämään, mutta olen ihan tyytyväinen siihen. Sävy on minusta oikein nätti ja sopii hyvin mun ihoon. Vaaleat, pastelliset lakat kun tuppaa saamaan mun kädet näyttämään harmailta.
Color Clubin Earthy Angel on myös ollut jo pitkään hankintalistalla, koska tarvitsen juuri tuon sävyistä ruskeaa yksiin animekynsiin, jotka olen suunnitellut toteuttavani. Orlyn vaaleankeltainen Lemonade lähti mukaan puoliksi siksi, että tykkään tuollaisesta banaaninkeltaisesta ja puoliksi siksi, että mulla ei ennestään ollut vaaleankeltaista lakkaa. Tätäkin lakkaa testasin yhteen kynteen ja se on minusta tosi hyvä niin värin kuin laadunkin puolesta. Lakka peitti oivallisesti kahdella kerroksella, eikä koostumuksestakaan ole mitään pahaa sanottavaa. Huomasin kuitenkin, että vaaleankeltainen ei oikein sovi mun ihon sävyyn.

Kysyin mun veljeltä, mitkä näistä tilaamistani lakoista on sen mielestä hienoimpia. Kivoimman väriset olivat kuulemma tummanpunainen Short & Sassy ja "sähkönsininen" Want My Bawdy. Myös "kaakaonruskea" lakka oli kiva. Vähiten silmää miellytti "voinkeltainen" lakka.
Mutta on se kiva, että joku muukin tässä talossa edes joskus jaksaa miettiä mitään kynsiin liittyvää. Äidiltä jos kysyy lakkojen väriä, niin se vilkaisee ja sanoo, että "no toi on ihan kiva" ja seuraavan kerran kun kysyy, niin se vastaa ihan eri lakan. Iskä taas jättää kaikki kynsiin liittyvät lauseet ja esittely-yritykset täysin huomiotta. Siitä kyllä voi nurista, että lakkoja on ihan liikaa ja uusia ei kyllä enää osteta. Pitäisi joskus huomauttaa iskälle niistä sen perhoista ja uistimista, joita sillä on ainakin kaksi pakillista ja lisää pitää tehdä joka vuosi... Eihän tuo mun veli mitään kynsistä ymmärrä, mutta se sentään yleensä jaksaa kunnolla katsoa (tai esittää katsovansa) niitä mun lakkoja/kynsiä ja siltä saa rehellisiä vastauksia.

6 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia :) (Voisin ottaa nuo CG:t itselleni) :D

    VastaaPoista
  2. Oon kans virtuaalihypistellyt Nailsuppliesilla lakkoja viima aikoina. Todella hankala valita se 9 putelia. =)
    Hienoja sävyjä. Violetit ottaisin, punaisia rupee olee jo vähän liikaa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan mullaki ennestään noita punasia jo muutama ollu. Mutta ei tommosia hienoja! Sama violettien kaa. Enkä mää usein ees käytä punasta tai violettia. Mutta nää on vaan niin hienoja.

      Poista
  3. Minä oon varmaan ainut, joka ei shoppaile sillä sivulla tai muillakaan sillai - että valitsisin aina 9 himotuslakkaa. Silloin tällöin Ebaysta jotain ja muuten ihan normikaupasta.
    ChinGlazeja en omista ja parempi niin, muuten tulisi vararikko aika nopeasti. :) Mutta mutta... kivoja ostoksia. Elkää vaan ikinä saako mua koukkuun tämmösiin, hehe. :D
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää ostan yleensä kaikki mun kynsijutut netistä, koska normikaupoissa on niin kallista. Toivottavasti määkään en jää ikinä koukkuun kynsilakkojen osteluun. :D

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.