tiistai 19. kesäkuuta 2012

Tunnustushaaste

Sain myös tämän tunnustuksen Tiny Nail Design Blogin Anniinalta. Kiitos. Minusta tuntuu, että olen jo aikaisemmin saanut jonkin tämän tapaisen tunnustuksen, mutta voinhan minä tämän silti tehdä.

Säännöt ovat seuraavat:

1. Valitse 15 blogia, joille haluat antaa tunnustuksen ja 12 sellaista, joille se on suht. uutta.
2. Kerro heille että olet valinnut heidät.
3. Kerro itsestäsi 7 asiaa.
4. Kiitä bloggaaja, joka on sinut valinnut linkittämällä hänet sinun blogiisi.
5. Lisää OLBA ja Versatile Blogger kuvakkeet blogiisi.

7 asiaa minusta:

1. Minulla ja mummulla on mattoprojekti meneillään. Olen nyt n. viikon ajan käynyt joka päivä - paitsi sunnuntaina, koska silloin ei tehdä työtä - mummulassa kutomassa itselleni mattoa. Mummun kanssa yhdessä kudotaan.
2. Tykkään Pokemon -peleistä.
3. Hmm, mitähän vielä... Sain tänään uuden puhelimen. Sen piti olla veljelleni, mutta hän ei pitänyt siitä.
4. En lievästi sanottuna tykkää siitä jos joku perheenjäsenistäni koskee tavaroihini.
5. Olen pilkunviilaaja.
6. Olen huono käyttämään teknillisiä laitteita.
7. Olen pihi säästeliäs.



Koska minulla on kaikki valta ja voima rikkoa tämän haasteen sääntöjä, en anna tunnustusta tällä kertaa kenellekään.

Olen nyt tehnyt kaksi haastetta peräkkäin, joten en ole kerennyt (*köh* viitsinyt *köh*) postailla kynsistä ja mulla onkin jo kolmet postaamattomat lakkaukset varastossa. Niistä sitten lisää tässä lähipäivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.